SOCIAL MEDIA



Jos mielit pienelle patikalle Norjan jylhiin vuoristomaisemiin helposti, haluat vaivattoman leirintäalueen ilmaiseksi lähtöpaikalta, jossa on supersiisti vessa ja vuolaasti virtaava tunturipuro äärellään, voin suositella retkikohteeksi Tromsan läheisyydessä, Lyngenin niemimaalla sijaitsevaa Blåvatnetia ja Aspevatnetia. Alue kuuluu Lyngsalpan Landskapsvernområde -maisemansuojelualueeseen. Kilpisjärveltä reitin alkuun on matkaa vain 150 km. Linkistä aukeaa esite, jossa on myös muita alueen merkittyjä retkikohteita.


https://docplayer.fi/13006772-Guide-wandern-retkeilyreitteja-lyngenfjord.html

 

 

Seikkailu alkakoon

Olin kesällä 2019 itsekseni reissaamassa Kilpisjärvellä ja kun sinne asti olin päässyt, vierailu Norjan puolella oli hyvin houkuttava. Olen ollut aina hyvin arka liikkumaan yksin, saati autolla, saati ulkomailla, yllätin itseni ajelemalla kohti Norjaa. No ei se siinä vaiheessa enää yllätys ollut, mutta jännittävää silti. Maisemat olivat jo alkumatkasta ihan toista kuin Suomessa, kun taivaan rannassa siinsivät lumihuippuiset vuoret.

Suuntasin ensin pohjoiseen Gorsabruan kanjonia katsomaan ja sieltä ajelin takaisin päin ja jatkoin matkaa Lyngenin niemimaata. Ainakin matkassa olisin vähän säästänyt, jos olisin oikaisut vuonon poikki lautalla, mutta siihen ei tällä kertaa vielä rohkeus riittänyt. Ajomatkaa toki tuli, mutta nautin maisemista ja pysähtelinkin usein ottamaan valokuvia. Tosin matkalle sattui yksi todella pelottava tunneli, joka oli kosteudesta täynnä sumua ja kapea kuin mikä. Vastaan tulijat olivat ilmeisesti paikallisia, sillä en ikinä olisi uskaltanut ajaa niin kovaa tuossa pimeässä tunnelissa.

Blåvatnetille ja Aspevatnetille johtava polku alkaa parkkipaikalta ja sen yhteydessä olevalta leirintäalueelta, joka ehkä parhaiten löytyy Google Mapsin avulla likkaamalla linkkiä Blåvatnet trail head. Itse vähän ajoin harhaan, mutta maastokartat sovellus toimi Android-kännykässä. Siihen saa taustakartaksi myös Norjan maastokartat.

Kruununprinssi Haakon on alueen suojelija

 

Löysin sopivan telttapaikan ja auton sai vielä ajaa siihen ihan lähelle. Pistin leirin pystyyn, keittelin sapuskat kaasukeittimellä ja hengähdin huikean matkan jälkeen. Autojen rekkareista päätellen, paikalla oli enimmäkseen suomalaisia.

Aspevatnet


Iltakävelyksi Aspevatnet on juuri sopivan matkan päässä. Olisko sinne noin 1 km matkaa. Merkitty reitti kulkee mukavissa maisemissa, Lydgenin Alppien näkyessa taustalla koko ajan. Vuolaan puron pääsee ylittämään siltaa pitkin.

Aspevatnetilla on laavu ja siellä vähän aikaa istuksin etsittyäni geokätkön. Vesi jäätikköjärvessä oli mintunvihreää, todella kirkasta ja kylmää. Harmi kun yksin liikkuessani olen hyvin arka käymään uimassa. Tosin silloin illalla sää tuntui aika viileältä ja vesi oli todellakin jääkylmää, niin eipä hirveästi houkutellut uiminen.

Pois tullessa vettä rupesi ripsimään. Koska ei vielä nukuttanut ja telttani on niin pieni, ettei siellä huvita kuin pakon edessä viettää aikaa muutoin kuin nukkuen, istuin autossa lukien Pohjois-Norjan nähtävyyksistä kertovaa lehteä. Sen kunniaksi, että olin yksin noinkin kauas osannut ja uskaltanut, join kuksasta pikkupullon lämmintä kuohuviiniä sateen ropistessa auton kattoon.

Blåvatnet


Varhain aamulla, aamupalan jälkeen suuntasin kohti Blåvatnettia. Matkaa sinne on noin 4 km leirintäalueelta. Heti aamusta huomasi jo, että päivästä tulee kuuma. Maisemaa peittävä usva haihtui nopeasti auringon kivutessa ylemmäs. Muita menijöitä ei siihen aikaan ollut vielä lähdössä, joten nautin erämaatunnelmasta koko matkan. Jostain kaukaa kuului pienen kellon kilkatusta. Olisiko jossain ollut lampaita laiduntamassa.

 

Reitti on merkitty pienin kivikasoin ja oranssein maalitäplin. Kun maastossa ei ole kuin kiviä, maalimerkkejä sai välillä vähän haeskella. Varjoisia paikkoja ei juurikaan ollut. Pysähdyin välillä satunnaisen ison kiven varjoon tai pienen puun alle hörppäämään vettä.

Maasto oli melko tasaista ja kivikot helppoa kulkea. Kunnes tulin järvelle. Edessä kohosi muurimainen vyöhyke isoja kivilohkareita. Kartan mukaan polku menee oikealta reunalta ja pääsinkin sitä kautta veden ääreen. Järven toisessa päässä oli useampi telttailija ja ilmeisesti vasemmalta puolelta, puroa seuraten pääsee kivimuurin ehkä helpommin kiertämään.

Paikasta on tullut ilmeisen suosittu sittemmin, mutta minä sain nauttia jäätävän kylmästä, mutta silmiä hivelevästä näkymästä aivan yksin. Vähän harmittaa, kun en nytkään uskaltautunut pulahtamaan veteen, sillä sää oli muuttunut todella paahteiseksi.

 

Takaisin leiriin päästyäni, peseytyminen läheisessä purossa oli taivaallista. Rantapenger oli sen verran jyrkkä ja sopivasti mutkikas, että sain rauhassa huuhtoa hiet pois.

Evästeltyäni kunnolla, laitoin leirin kasaan ja suuntasin kohti Suomea ja Kilpisjärveä. Tarkoitus oli lähteä jo kotimatkalle, vaikka päivä oli pitkällä. Haikeana jätin nuo kauniit maisemat taakseni ja ajattelin vielä palaavani sinne. Onhan Lyngenin alueella paljon muutakin nähtävää.



Lue lisää:

https://kerranelamassa.fi/norja-matkailu/pohjois-norja/lyngen/














Norja: Blåvatnet ja Aspevatnet

tiistai 30. maaliskuuta 2021


Lyhyemmille retkille on helppo keksiä omaan ruokavalioon sopivat eväät, kun ei tarvitse painoa ja säilyvyyttä niin paljon huomioida. Mutta jo yli kahden päivän reissuun, kun kaiken kantaa omassa rinkassaan ja nivelia saattaa jo valmiiksi kolottaa, on jo mukava ottaa vähän kevyempää = kuivattua retkimuonaa mukaan. Alun johdannon jälkeen, kerron millaisia eväitä minun rinkastani kesän 2020 pidemmiltä vaelluksilla löytyi ja mitä mieltä niistä olin.

Ruokavalioni arjessa

Koska vähähiilarista ruokavaliota voi noudattaa niin monella eri tapaa, en luokittele näitä omia retkieväitä mitenkään. Oma lähtökohta on verensokerin tasaisena pitäminen, koska elimistöni ei enää pysty käsittelemään runsasta hiilihydraattimäärää normaalisti. Kakkostyypin diabetes on omalla kohdallani ihan nurkan takana ja haluan vielä yrittää lykkiä sen puhkeamista eteenpäin omilla ruokavalinnoilla. Samoin kilpirauhashormonit ovat pysyneet tasaisempina, varsinkin kun jätin viljatuotteet pois ja olen lisännyt eläinproteiinia ruokavalioon.

Yhden yön retkieväät

Koska olen ollut vaihtelevasti tällä ruokavaliolla jo kymmenisen vuotta, ei ole mitään mieltä muuttaa sitä radikaalisti vaelluksillakaan. Normaalissa arjessa pyrin syömään vähintään hiilihydraattitietoisesti eli jätän sokerin, perunan, pastan, riisin, leivän jne. syömättä kokonaan. Viljatuotteita en syö ollenkaan ja maitotuotteita käytän vähän. Nyt olen jättämässä juurekset myös pois. Välillä ketoilen ja myös syön pelkkiä eläinkunnan tuotteita ja välillä taas vähän siltä väliltä eli ketokarnivorea.

Retkieväät ovat sitten vähän tätä kaikkea. Riippuu, kuinka paljon olen ennen vaellusta tottunut hiilareita/rasvaa syömään, niin sen mukaan otan niitä myös rinkkaan. Olen pyrkinyt siihen, että elimistöni tottuisi molempiin energian käyttömuotoihin. Koska en ole läheskään koko aikaa täysin rasvapolttoinen, varaan vaellukselle mukaan jotain vähän hiilaripitoisempaa, niin tarpeen mukaan voi niitä vähän käyttää. Ekalla kerralla muutamia vuosia sitten, tuli vähän väsymystä ketoeväillä, mutta silloin olin varannut mukaan yhden nuudelipaketin, joka pelasti loppu vaelluksen.

VHH- ja keto-vaellusruuat

Kesällä 2020 panostin vähän paremmin vaellusmuoniin ja onnistuin siinä mielestäni aika hyvin. Kaikki ruuat olivat luontaisesti gluteenittomia ja kuivattuja. Vain voi, oliiviöljy ja koskenlaskijajuusto olivat ”tuoreina”. Koska käytäntö poikkesi hieman suunnitellusta, kerron tässä mitä lopulta päädyin syömään ja millainen oli ateriarytmi.

Aamupala 

Viime kesänä olin jo pidemmän aikaa tottunut kotona juomaan aamulla rasvakahvin, joten se oli helppo ottaa myös retkieväisiin mukaan. Jo pelkästään siinä on paljon energiaa, jos käy vaikka niin, ettei oikein mikään muu aamulla maistu. Kotona paastoan välillä pitkälle päivään, mutta vaelluksella haluan pitää ateriavälit säännöllisinä. 

Kahvin kanssa paistoin kuitenkin vielä kuivatusta kananmunasta tehtyjä lettuja. Sekoitin munajauheen veteen, annoin sen liueta hyvin, lisäsin sitten suolaa ja psylliumia. Näin letusta tuli enemmän letun kuin munakkaan makuinen. Jostain syystä munakas ei maistunut. Lisukkeena oli matkalla kerättyjä marjoja, mustikoita, variksenmarjoja ja lakkoja. Syksyn reissulla oli mukana mahdollisimman vähähiilarista lasten hedelmäsosetta, josta riitti moneksi aamuksi. Syksyllä paistoin myös tatteja jonakin aamuna.

Lounas

Kun aamun jälkeen olin jo pitkällä reissun päällä, pysähdyin pitämään pidemmän tauon ja lounastamaan. Sekoitin Foodinin suklaan makuista heraproteiinia chiapuuron sekaan, jotka olin laittanut aamulla veteen likoamaan smoothie-sekoituspulloon. Ne olivat muuttuneet sopivaksi hyytelöksi lounasaikaan. Lisäsin vielä mct-jauhetta sekaan. Kuivattu mct ei maistu millekään, mutta antaa rasvalisää. Kuivattu ei luonnollistikkaan paina juuri mitään. Lisäksi söin pähkinöitä, siemennäkkäriä ja tummaa suklaata, jos teki mieli.

Illallinen

Iltaruuaksi varasin kaasukeittimellä tehtävän ruuan itse kuivatuista aineksista. Yksinkertaisuudessaan ruoka koostui kuivatusta jauhelihasta, kasviksista ja mausteista. Koskenlaskijajuustolla sai mehevyyttä ja papupastalla vaihtelua ruuan koostumukseen. Papupastan olin annostellut niin, että yhden pasta-annoksen hiilihydraattimäärä jäi alle 5g. Tomaatti sisältää myös paljon hiilareita, mutta en ole luopunut siitä. Retkiruokiin on helppo saada kastike kuivatusta tomaattimurskasta, paseeratusta tomaatista tai valmiista tomaattikastikkeesta. 

Proteiinilähteeksi olen käyttänyt kuivattuna naudanjauhelihan lisäksi broilerinjauhelihaa, valmista pororouhetta (oli liian suolaista makuuni), tonnikalaa (en tykännyt), kinkku- ja kalkkunaleikkeitä ja Vuolu-lihavalmisteita.


Rasvat

Hiilihydraattitietoisissa ruokavaliossa hiilarit korvataan yleensä rasvalla. Monet suosivat gheetä, voita, josta on poistettu maitoproteiini. Sen sanotaan säilyvän paremmin kuin tavallisen voin. Tykkään kuitenkin tavallisen, suolatun voin mausta enemmän kuin gheen, joten otan mieluummin voita mukaan. Pakkaan sopivan annoksen pakastusrasiaan ja laitan sen vielä muovipussiin, niin se ei pääse vahingossakaan sotkemaan reppua. Ja ihan hyvin on sen vajaan viikon säilynyt kesähelteilläkin.

Lisäksi otan oliivi- tai avokado öljyä pienissä ”shottipulloissa” tai 250 ml pullossa. Öljyä on helppo ottaa vaikka lusikalla pelkästään, jos tarve vaatii. Sitä voi käyttää myös ihon rasvaukseen tarvittaessa. Joihinkin ruokiin varaan kookosöljyä, kuten tandoorikanaan.

Juomat

Kahvina yleensä on pikakahvia mukana ja niitä onkin yllättävän iso valikoima tarjolla. Rasvakahviin voi sekoittaa voita, kookosöljyä ja mct-jauhetta, jos ei käytä valmista. Teepussit tai irtotee ei paljoa paina, mutta jos tykkää vihreästä teestä, matchatee on oivallista, kun se liukenee veteen kokonaan.

Syystä tai toisesta ruoka ei aina maistu. Silloin smoothien tapaiset juomat ovat pelastus. Olen kokeillut Foodinin All in one ja Green smoothie mix jauheita. Myös Ambronite aterioissa on ketoversio. Nämä ovat kuitenkin jääneet lähinnä kokeiluiksi, enkä ehkä niitä ota enää vaellukselle mukaan.


”Lisukkeet”

Äkilliseen napostelun haluun, jälkiruuiksi, lisäenergiaksi ja pikkunälkään olin varautunut makadamiapähkinöillä ja manteleilla ja tummalla suklaalla. Mukana on ollut myös Adonis ketopatukoita. Tilasin ulkomailta isomman paketin samalla kuin tilasin ison purkillisen mct-jauhetta. Nyt näyttäisi siltä, että kyseisiä patukoita ei ole saatavilla missään, mutta keto-patukkamarkkinat ovat lisääntyneet. Ehkäpä sieltä löytyy jokin vastaava tuote.

Cheese popit ovat rapsakoiksi kuivattua goudajuustoa. Nekin ovat helppoa ja kevyttä naposteltavaa, mutta maku oli vähän pettymys. Tuskin ostan niitä enää. Vastaavia voi tehdä itsekin, mutta ne jäävät rasvaisemmiksi, joten ovat vähän sottaisempaa säilytettävää. Fetajuustoa kun kuivaa palasina niin, etteivät kuiva ihan kivikoviksi, voi napostella myös erikseen ja lisätä ruokiin.

Kestomakkara on perinteistä, hyvin säilyvää ja energiatiheää evästä ja varsinkin välipalaksi sopii helposti mukaan otettavat salamisnacksit. Sitä voi pilkkoa myös ruokiin

Itse tehty ”maailman paras siemennäkkäri” on edelleen paras ja sitä tulen ottamaan jatkossakin mukaan. Se on energiatiheää ja eikä murene helposti. Sitä voi syödä pelkästään tai voin, koskenlaskijajuuston ja salamin kanssa. Saman linkin takaa löytyy myös aamiaislettujen ohje.


Summasummarum

Jatkossa kuivaan edelleen omat evääni. Paluuta valmiisiin retkiruokiin ei ole. Olen huomannut, että vajaan viikon vaelluksella ei tarvitse olla kovin erikoisia ja erilaisia ruokia. Vaihtelevuutta toki on hyvä olla, jotta ruoat maistuu. Vaihtelevuutta saa jo sillä, kun ottaa alkumatkaan tuoreruokaa esimerkiksi avokadoa ja muita vihanneksia, keitettyjä kananmunia ja mitä nyt tykkää syödä. Samoista aineksista tehty ruoka muuttuu toiseksi eri mausteilla ja kookoskermajauhe tekee joistain ruuista yllellistä, vaikka ei ehkä sitä optimaalisinta ruokaa olekaan.

Ruoka on minulle aika tärkeä osa retkeilyä, mutta en jaksa kovin paljon kikkailla. Tärkeää kuitenkin on, että ruoka on hyvää, siitä tulee hyvä olo ja se valmistuu väsyneenäkin helposti.

Joitain käyttämiäni valmistuotteita

  • Trek’n Eat kuivattu munajauhe 
  • Warriors Rasvakahvi 
  • Foodin heraproteiinijauhe, suklaa 
  • Foodin All in one smoothiejauhe 
  • Foodin Green smoothie mix 
  • Love life suplements mct-jauhe 
  • Adonis ketopatukat 
  • Risenta papupasta 

 Katso myös muut vhh-retkiruoka-aiheet!

Ketopizzaa kaasukeittimellä

 

Keto- ja muut vähähiilihydraattiset eväät vaelluksella

maanantai 22. maaliskuuta 2021



Ametistiesiintymiä on Suomessa Pyhä-Luoston alueella useita. Niitä ei voi mennä ihan mistä vaan kaivelemaan, mutta maksua vastaan voi valita kahdesta eri paikasta sopivan.


Tämä kirjoitus on puolueeton ja ei ole maksettu mainos. Tarkoitukseni on tuoda esiin näiden kahden eroja, jotta näistä kauniista ja mystisistä jalokivistä kiinnostuneet voivat valita itselle sopivan vaihtoehdon.

Hintoja ja mitä siihen kuuluu, voi lukea kaivosten omilta sivuilta.


Lampivaaran ametistikaivos

https://www.amethystmine.fi/fi/ 

 

Vaelluksellani Ukko-Luostolta Pyhälle  oli matkanvarrella Lampivaaran kaivos, joka oli kyllä yksi kohokohta vaelluksellani. Paikalle voi tehdä päiväretken kävelemällä tai pyöräilemällä Ukko-Luoston parkkialueelta.

Kaivoksen yhteydessä on kahvila, josta voi ostaa liput. Kaivokseen pääsee pelkästään oppaan johdolla, joka tulee hakemaan kahvilalta.

Kaivokseen kivutaan portaita pitkin ja ylhäällä onkin  ovat huikeat maisemat ja kaukonäkymät ovat hyvät. Ensin meille esiteltiin kaivoksen toimintaa ja kuulimme tietoa ametistista terveluliasjuoman kanssa. Sitten pääsimme itse kaivokselle kaivamaan omat aarteemme.

Rajatulla alueelta löytyi suurimmillaan noin peukalon pään kokoisia ametisteja. Opas tokaisi, että saa nähdä, löytääkö kukaan shamaanikiveä: ametistin, jossa on samassa myös savu- ja lumikvartsia. Kun tällaisen kiven löysin, mieleen heräsi epäilys, että onko kaivoksen alueelle viskattu korutuotantoon kelpaamattomat kivet.

Lampivaarasta jäi mukava muisto vaelluksen yhtenä etappina ja sain toivomani shamaanikiven muistoksi.


 

Yli-Luoston Ametistiaarre 

Kansallispuiston ulkopuolella, Yli-Luostolla on toinen toimiva ametistikaivos.

Ametistiaarteen kaivokselle pääsee vain tilauksesta. Opas ei päässyt mukaamme, joten saimme ohjeet viestillä. Ohjeiden mukaan löysimme polulle ja kaivoksen yhteydessä olevalle kodalle. Muita vierailijoita ei ollut paikalla.

Itse kaivos löytyi ja kaivamiseen tarvittavat välineet helposti. Ametistit kimaltelivat tihkusateen jälkeen violetteina joka puolella. Sopivia ja kauniita kiviä oli toinen tosensa perään. Ongelmaksi muodostui se, että kivet olivat valtavia. Toki hinnasta sopien olisi sieltä voinut raahata vaikka minkä kokoisen murikan.

Aikaa olisi vierähänyt vaikka miten pitkään aarteita etsiessä, mutta alkoi tulla jo vähän vilu. Teimme kotaan pienet tulet, söimme eväitä ja valikoimme maksuun kuuluvat kauniimmat kivet.

Myös tästä kaivoskäynnistä jäi mukava muisto. Matkalla ei ollut avaria maisemia, mutta reitti kaivokselle oli kuitenkin kiva patikoida. Paikka oli rauhallinen ja kun saimme ystävän kanssa olla kahdestaan, retki kaivokselle oli erittäin rentouttava. Vaikka opas ei pääsyt mukaamme, kaikki sujui oikein sujuvasti. Saime ohjeet puhelimitse ja viestein ja maksu onnistui suoraan tilille maksaen.

 

 



Pyhä-Luoston ametistikaivokset

tiistai 16. maaliskuuta 2021


Korvatunturin korvat kuulevat pienimmätkin toiveet. Kävin kuitenkin varmistamassa asian käymällä paikanpäällä syyskuussa 2020.

Täytin viime vuonna 50 vuotta ja halusin tätä juhlistaa käymällä itseäni jo pitkään kiehtoneissa paikoissa Lapissa. Olen halunnut myös nostaa vaativuustasoa vaelluksissa. Paratiisikurun vaellus oli yksi näistä "juhlavuoden" vaelluksista ja siinä toteutui vaellus merkittyjen reittien ulkopuolella.

Vaellus Korvatunturille oli toisenlainen: Reitti on merkitty, eksymisen vaaraa ei ole. Olin kuitenkin yksin reissussa, mutta uskaltauduin jo vähän pois polulta etenemään paperikartan ja kompassin kanssa. Usko omiin erätaitoihin kasvoi taas hitusen.

Kemihaara - Rakitsanojan kammi


Jätin auton Kemihaaran parkkipaikalle. Autoja oli kymmenkunta. Seutu on kuulema hiljaista, mutta korona-aikoina tuntuu kaikki retkeilyyn haiskahtavat paikat olevan tungokseen asti täynnä. Kemihaaran erämääalue on kuitenkin laaja ja monet lähtevät sieltä vaeltamaan syvemmälle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Vastaan tuli polulla useita ihmisiä, mutta hyvin rauhassa sai muuten vaeltaa.

Ennen lähtöä, soitin Lapin Rajavartiolaitokseen ja ilmoitin meneväni Korvatunturiin. Sotilashenkilö kysyi luvannumeron ja asia oli sillä selvä. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne täytyy anoa lupa vierailuun. Luvan hakeminen on helppoa, luvan saaminen oli nopeaa, selkeät ohjeet ja kartta tuli mukana eikä ongelmia tule, kun vielä muistaa soittaa kun puhelinverkkoja on vielä käytettävissä.



Polun alkuun pääsee ylittämällä jokien risteyskohdan, jossa yhtyvät Naltiohaara, Keskihaara ja Kemihaara Kemijoeksi. Entisen Kemihaaran loman pihan läpi kulkien pääsee ensimmäisen viitan luo. Pihapiiri on yksityisaluetta.


Halusin päästä mahdollisimman nopeasti matkan alkuun, joten jätin ensimmäisen geokätkön odottamaan paluuta. Alkumatka kulki mäntykankaalla ja soilla. Ruskan värit hehkuivat vielä vaivaiskoivuissa, vaikka paras väriloisto oli jo ehkä ohitse. Matkaa ohjasivat iloiset tontut.

Pysähdyin evästelemään Vieriharjun autiotuvalla. Sää vaikutti epävakaiselta ja ennustusten mukaan seuraava päivä oli loistava Korvatunturiin nousulle. Seuraava päivä oli jo paljon huonompi. Joten päätin jatkaa matkaa Rakitsanojan kammille yöksi.

Ennen kammia polku haarautuu: Vasemmalle menee talvireitti Rakitsanaavan kautta ja oikealle kesäreitti ja suorin reitti Rakitsanojalle. Eli oikealle, jos ei ole talvella liikenteessä!







Rakitsanojan kammi on melko uusi. Se ei ole kovin iso, mutta sen ansiosta pikkuruinen kamina lämmittää sen nopeasti lämpimäksi. Asetuin taloksi, pilkoin puita ja lämmitin kammin lämpimäksi, tein ruokaa, join teetä ja luin tupavihkoa kynttilän valossa. Muistin myös etsiä kammissa sijaitsevan geokätkön. Harmittelin, että en ottanut puhelimeen laturinjohtoa mukaan, sillä kammissa on pistorasia. Se kuulema toimii. Laskeva aurinko väritti maiseman satumaisen kauniiksi ja yhtään ihmettele, että Sirkka, Itäkairan prinsessa ei pitänyt ajatuksesta, että kammi rakennettiin. Hänestä paikka oli kauniimpi rakentamattomana.

Myöhemmin vierailtuaan kammilla, Sirkka kuitenkin kirjoitti vihkoon, että kammi on hyvä. Taisi olla niitä viimeisiä hänen retkiään Itäkairaan.

Yöllä kun havahduin hereille, pistäydyin ulkona. Ilma oli yllättävän lämmin ja Rakitsanaavan päällä näkyi hennosti reposet. Yritin pokkarikameralla ikuistaa edes jonkinlaisen kuvan.


Rakitsanoja - Korvatunturinmurusta - Korvatunturi - Rakitsanoja


Aamulla satoi vettä. Yritin saada nettiyhteyttä johonkin sääpalveluun, mutta verkkoa ei löytynyt. Illalla oli hetki, jolloin verkkoa oli pienen hetken. Odotin vähän aikaa, puin sadevaatteet päälle, päivärepun selkään ja lähdin kohti ensin Korvatunturinmurustaa ja sitten itse Korvatunturia.

Kammilta lähtiessä ylitetään Rakitsanoja. Pitkospuut ovat luokattomassa kunnossa ja vaati hieman keskittymistä liukkailla pitkoksilla. Veden ottaminen ojasta on myös hankalaa, mutta rauhallisesti toimien se onnistui.


Korvatunturinmurustalle ja rauhanpaalulle on selkeät opasteet. Vesisade loppui pian ja vähän aikaa murustaa tutkiessa ja eväitä syödessä, Korvatunturin korvia peittävä pilvi haihtui pois. Ilo läikähti sisälläni, kun näin Korvatunturin ensimmäisen kerran.


Kiireellä lähdin murustalta alas. Rauhanpaaluopasteen kohdalla käännyin oikealle kohti rajavyöhykettä. Tässä oli pitkä pätkä, jossa ei ollut opasteita. Huomasin siinä vaiheessa, että kännykkäni jäi kammille. Ei auttanut kuin luottaa, että mönkkärin ura oli oikea.

Rajavyöhykkeellä totesin olevani oikeassa paikassa. Tontut opastivat taas siitä eteen päin.


Aurinko paistoi koko sen ajan kun vierailin Joulupukin luona. Tai joulupukki oli lomalla, joku tuuraaja oli kyllä kurkkimassa oven raosta. Kirjoitin vihkoon terveiset, kallion reunalla olevassa huussissa toki piti vierailla, nautin auringon valon hehkusta ja ruskan värittämästä maisemasta.









Palasin Rakitsanojalle samoja polkuja takaisin. Vettä rupesi ripsuttelemaan ja kenkä alkoi painamaan ikävästi. Päätin kulkea loppumatkan sukkasiltaan. Onneksi olin jo jonkin aikaa käyttänyt paljasjalkakenkiä, niin matka eteni hyvin ilman kenkiäkin pehmeällä neulaspolulla.

Ilokseni metsät olivat täynnä täysin madottomia herkkutatteja, joista valitsin yhden täydellisen syötäväksi. Siitä riittikin syötävää kolmeksi kerraksi.




Rakitsanojalle paltessani haistoin jo matkan päähän, että kammissa oli tuli kaminassa. Olikin mukava päästä kuivattelemaan lämpimään. Ilta menikin turinoidessa patikoijan kanssa, jotka olivat seuraavana päivänä menossa Korvatunturiin. Sain kuitenkin nukkua kammissa toisenkin yön yksin, kun muut kulkijat majottautuivat telttaan.


Rakitsanojan kammi - Rakitsat - Vieriharju

Olin lukenut Jouni Laaksosen Pohjois-Suomen vaellusreitit -kirjasta, että Rakitsan kallioinen laki olisi käymisen arvoinen paikka ja että sieltä näkyisi Korvatunturikin komeasti. Kammilta vähän matkaa kuljettua poikkesin mönkkärin uralle oikealle. Vuolaasti virtaavan puron yli, pääsin siltaa pitkin. Katsoin kompassilla suunnan ja lähdin oikaisemaan kohti Rakitsaa vievää rajavartioden polkua. Pidin mielessä, että jos suo tulee vastaan, olen kääntynyt liikaa oikealle. Mutta minähän kaarroin vasemmalle! Vähän aikaa taistelin itseni kanssa, että uskoin kompassin osoittamaan suuntaan ja myönsin olenvani sekaisin suunnasta.

Juuri kun ajattelin olevani suuri vaeltaja tuntemattomassa erämaassa, kuulin ihmisten ääniä. Saavuin polulle, paikkaan johon oli tarkoituskin. Pariskunta seisoi kartan kanssa Rakitsanaavan reunalla. Arvasin oikein heidän lähteneen talvireittiä pitkin siinä risteyksessä josta piti kääntyä oikealle.

Jatkoin polkua pitkin jonkin matkaa. Ennen kuin lähdin kohti Rakitsan huippua, pidin pienen evästauon ja jätin rinkan puunjuurelle piiloon. Merkkasin paikan varmuuden vuoksi maastokartat sovellukseen. Sovellus ja sijainti toimii ilman puhelinverkkoja, joten se on näppärä apu, jos vain kännykän akussa riittää virtaa. Mukanani on myös gps, mutta se ei ole niin ketterä käyttää.

Rakitsat on osittain rajavyöhykkeellä, mutta raja on merkitty selvästi. Laelle pääsi helposti, kun vähän katsoi, mistä lähti kipuamaan. Ylhäältä avautui näkymä koko Rakitsanaapasuon ylitse ja kauas Venäjän puolelle. Korvatunturikin näkyi hienosti. Lännessä taivas alkoi näyttää tummalta kontrastina maiseman kullansävyiselle ruskalle. Oli aika lähteä kohti viimeistä yöpaikkaa.






Vieriharjun saunan kautta takaisin Kemihaaraan


Vierharjussa olikin väkeä vähän enemmän: Tuvassa lisäkseni nukkui yksi ja ulkona teltassa ja riipparissa kaksi. Ilta meni ruokaa tehdessä ja syödessä, iltakävelyllä Palo-Vieriharjulla ja tottakai saunoessa. Seuraavan kerran varaisin mukaan pienen lyhdyn Vieriharjun saunaan, vaikka näkihän tuota kylpeä otsalampun valossakin.

Aamulla siivosin kämpän ja kun olin omat kamppeet saanut rinkkaan, alkoi vähän haikeakin loppumatka kohti Kemihaaraa ja autoa. Pysähtelin monessa kohdassa, etsin tatteja, mutta ei niitä enää näkynyt kerättäväksi. Huomasin monta mukavaa maisemaa ja yksityiskohtaa, vaikka olin vain muutamaa päivää aiemmin kulkenut samaa polkua. Mielenkiintoista seutua, totta tosiaan!

Ja muistin poimia sen geokätkön, jota en malttanut lähtiessä etsiä!








Korvatunturi, Korvatunturinmurusta ja Rakitsat syksyllä 2020

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021