Kevon luonnonpuistossa sijaitseva Kuivin kierros oli muodostua
itsepintaiseksi päähän pinttymäksi, kun vasta kolmannella yrittämällä pääsin
sen kulkemaan. Ensimmäinen yritys jäi haaveeksi Lemmenjoen vaelluksen jälkeen
sään muututtua silloin hyvin sateiseksi ja sähköiseksi ukkosten myötä. Toinen
kerta vaihtui vaellukseen Muotkalla ennen juhannusta 2025 Kevon reittien
sulkeuduttua tulvien ja vatsatautitapauksen takia.
Kilpisjärven upea luonto on ainutlaatuinen. Maisema on karu, silmin kantamatonta avotunturia, rakkaa, Norjan ja Ruotsin lumihuippuiset vuoristot horisontissa. Mutta jos hiljentää vauhtia ja vähän polvistuu katsomaan maata jalkojen alla lähempää, avautuu toinen maailma.
Kävin Kilpisjärvellä ensimmäisen kerran heinäkuun puolenvälin jälkeen vuonna 2017. En ollut ajankohtaa miettinyt sen kummemmin, kun loma sattui vain silloin olemaan. Kukkivat kasvit yllättivät minut, ja kuljinkin paljon katse maassa etsien eri kasveja. Hieman olin myöhässä parhaimmasta kukoistusajasta. Esimerkiksi lapinvuokot alkoivat olla jo kukintansa lopussa. Koska suurin osa oli minulle ennestään tuntemattomia kasveja, otin vain valokuvia. Lähtiessäni Kilpisjärveltä, ostin muistoksi Tunturikasvion retkeilykeskukselta, jonka avulla sain valokuvien kukkasille nimet.
Vaellus Haltille on ollut minulla jo useamman vuoden mielessä ja päätin tänä kesänä sinne yrittää. Ajankohtana heinäkuu houkuttaa juuri kukkivien kasvien vuoksi. Haaveena olisi nähdä harvinaiset jääleinikki ja arnikki.
Edit. Jääleinikki bongattu kesällä 2024 Haltin vaelluksella!
Etsin kameran muistikortilta edellisen Kilpisjärven retken kuvia ja tässä nämä iki-ihanat ja silloin niin minulle uudet kukkaset, ja mukaan on päässyt yksi kiiruna.
 |
| Vilukko |
 |
| Punakko |
 |
| Lapinvuokko |
 | ||
| Sammalvarpio |
 |
| Kiiruna |
 |
| Ruusujuuri |
 |
| Tunturitädyke |
 |
| Tunturihorsma |
 |
| Väinönputki |
 |
| Tunturikohokki |
 |
| Tunturikurjenherne |
 |
| Karhunruoho |
 |
| Sielikkö |
 |
| Lapinorvokki |
 |
| Lapinkuusio |
 |
| Puna- tai Lettokirkiruoho |
 | |||
| Kurjenkanerva |
 |
| Tunturikurjenherne |
 |
| Nurmitatar |
 |
| Pahtahanhikki |
 |
| Tunturihärkki/Lapinhärkki |
 |
| Kultarikko |
Ns. Luiron kierros on vakiintunut reitti Urho Kekkosen kansallispuiston syrjävyöhykkeellä. Reittiä ei ole merkitty maastoon kuin aivan Kiilopään lähettyvillä, mutta polut ovat selkeät, jos ei aivan poluttomille reiteille halua lähteä.
Jos linnut kiinnostaa, Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto on varsinkin keväisin ja syksyisin oikea lintuparatiisi. Siellä saattaa nähdä esimerkiksi jopa 400 laulujoutsenta muuttomatkallaan ja lukuisia muita lintuja. Nyt olin liikkeellä keskikesällä 2023 ja mukana ei-niin-kiinnostunut kulkija, niin vierailu tässä kansallispuistossa jäi pikaiseksi iltakävelyksi ja jaloitteluksi usean sadan kilometrin automatkan jälkeen.
Olen monta vuotta miettinyt lempipaikkaani ja on minulla se yksi pieni paikka lähiluonnossa, jonne on helppo mennä ja mukava käydä. Mutta että palaisin pidemmälle vaellukselle yhä uudelleen samaan paikkaa... Enpä tiedä! On niin paljon nähtävää ja uusia alueita ihmeteltäväksi, että miksi menisin aina samaan paikkaan? Tällä kertaa olin jo kolmatta kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon menossa ja kuinkas sitten kävikään?
Kaupallinen yhteistyö Vivokaupan kanssa
Monenlaisten lonkka- ja jalkaongelmien takia ostin ensimmäiset paljasjalkakengät talvella 2019 sisäkengiksi töihin. Ne olivat Vivobarefoot Kannat. Kengät tuntuivat hyviltä ja vähitellen oma pj-kavalkadi on kasvanut. On ulkoiluun sopivia kenkiä, tennareita, ballerinoja, talvisaappaita, nilkkureita, salille sopivat, sukkakenkiä jne. Korvatunturin reissulla yhdet pj tennarit olivat leirikenkinä, mutta varsinaiset kengät olivat jäykähköt vaelluskengät. Palatessani tunturista, kengät painoivat jalkaa. Kuljin loppumatkan leiriin sukkasillani. Seuraavana päivänä tallustelin pj-tennareilla takaisin autolle ja ajattelin, että nyt on aika vaihtaa myös varsinaiset vaelluskengät paljasjalkakenkiin.
Etäläisen Suomen ikimetsä humisee Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Se on muinoin ollut maata, joka ei ole kelvannut kenellekkään ja jäänyt valtion liikamaaksi kulkuyhteyksien puutteen ja soisen maan vuoksi. Meidän onneksi. Metsä on saanut kasvaa koskemattomana ja sinne pääsee nyt viehättävää, puiden reunustamaa (ja asfaltoitua) tietä pitkin. Tie kulkee kansallispuiston halki. Lue lisää www.luontoon.fi/pyha-hakki
Posiolla sijaitsevassa Riisitunturissa vierailin ensimmäisen kerran kesällä 2018. Se oli myös ensimmäinen askeleeni kohti pohjoisen polkuja. Kansallispuisto oli tuolloin hiljainen, en muista tavanneeni siellä silloin ketään. Toisella vierailulla nyt tammikuussa 2023 puistossa ei tarvinnut ollaa enää yksin, ei edes hieman huono sää ollut estänyt muidenkaan retkeilyä.
Koloveden kansallispuisto on tunnettu hyvänä melonta- ja veneilykohteena. Vesiltä käsin näkee jylhiä kallioseinämiä ja kalliomaalauksia. Leiripaikkoja on saarissa. Moottorikäyttöiset vempeleet on kielletty puiston alueella... Mutta minä maakrapuna, en niihin ole vielä päässyt vesiltä käsin tutustumaan. Olen kerran käynyt melomassa matalan kynnyksen melontakursilla, mutta en ole uskaltautunut vielä tämän harrastuksen pariin.
Olikin vähän yllätys, että Nahkiaissalon luontopolku ja Hirviniemi olivat todella mukavat käyntikohteet ja yöpymispaikat. Voin lämpimästi suositella myös muillekin kuin vettä vieroksuville retkeilijöille.
Vaikka retkikartta.fi on hyvin kattava kokoelma retkireittejä, siellä ei ole läheskään kaikkia näkyvissä. Yksi puuttuva on Outokummussa, Pohjois-Karjalassa sijaitseva Särkiselän erä- ja luontokeskuksen ja Mustan ja Valkeisen virkistyskalastusalueen ympäristön reitit ja palvelut. Alueella on leirintäalue, jossa on kesäisin kahvio, monenlaista majoittumisvaihtoehtoja, välinevuokrausta ja matkailuinfoa. Kalastukseen on monenlaista palvelua.
"Nytkö ne suuruudenhullut savolaiset ovat keksineet, että heillä on vuoria?" naureskeli työkaverini, kun kerroin meneväni kolmen vuoren vaellukselle Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Aivan tuulesta temmattua vuorinimitykset alueen jyrkkäpiirteiselle maastolle ei ole, sillä mäet ovat muinaisten vuoristojen juuria, kovaa graniittia, jotka ovat aikojen kuluessa kuluneet mataliksi.
Suomen suurin kansallispuisto, Lemmenjoki, kutsui minua kesällä 2022 Saamenmaan vaellukselle. Lemmenjokikin on omanlaatuinen, kuten muutkin kansallispuistot, mutta siellä ihmisen toiminta on jättänyt merkkejä maisemaan huomattavasti. Onhan kullan etsiminen, kaivaminen ja huuhdonta ollut vuosikymmenien ajan merkittävää toimintaa ainakin siihen saakka, kun koneellinen kullan etsiminen kiellettiin vuonna 2020 puiston alueella.
On helppo uskoa, että paikalliset noidat ovat käyttäneet Juuan Vuokossa sijaitsevaa Porttilouhea noitamenojensa tapahtumapaikkana. Sen verran siellä on magiaa ilmassa ja mahdollisuus kokea jotain suurempaa, kun pitää aistit avoinna. Kävin siellä pikaisesti ensimmäisen kerran lapseni kanssa elokuussa 2020 ja tarkoitus olisi mennä sinne lumien sulettua uudelleen vähän tarkemmin tutkimaan paikkoja.
Tuntsan erämaa on Suomen pienin ja eteläisin erämaa-alue. Alueen halki kulkee UKK-reitti, joka haarautuu silmukaksi. Koska Tuntsalla ei ole muita merkittyjä reittejä, silmukka mahdollistaa rengasreitin tekemisen, jos ei aivan omia polkuja halua kulkea. Idean tähän reittiin sain Jouni Laaksosen kirjasta Pohjois-Suomen vaellusreitit.
Lehtoukonhatut ovat korkeita, tuulessa vienosti huojuvia, rauhoitettuja kasveja. Suomessa niitä kasvaa Pohjois-Karjalassa, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Jos vierailusi Keski-Karjalassa ajoittuu kesä - heinäkuun vaihteeseen, suosittelen piipahtamaan ukonhattulehdossa. Lehtoukonhattu on Tohmajärven kuntakukka ja niitä kasvaa luonnonvaraisena Tohmajärvellä Piilovaarassa Aconitum kierroksen varrella.
.png)
