Syksy on mielestäni vuoden ihanainta aikaa ja ruska kuuluu siihen olennaisesti. Yleensä hehkutetaan Lapin ruskaa ja onhan se ainutlaatuista juuri maaruskan takia. Viime vuonna ruska oli näyttävä myös muualla Suomessa, ainakin Pohjois-Karjalassa.

Ruska on sitä, kun kasvit ja lehtipuut valmistautuvat talveen. Lehtivihreän hajotessa ja paetessa syvemmälle turvaan kylmyyttä, puiden ja kasvien lehdet muuttuvat keltaisiksi. Punaisen värin kasvit valmistavat erikseen. Tutkijat eivät vielä tiedä miksi. Kylmyys ja pakkanen ei vaikuta ruskan alkuun, vaan puut seuraavat päivän lyhenemistä ja pimeän ajan pitenemistä.

Yle: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/04/mista-tulevat-syksyn-ruskan-varit

Suomen luonto maksumuurin takana: https://suomenluonto.fi/artikkelit/ruskan-arvoitus/


 

Ruskavahti

Kun ötökkäkyselyt somekanavissa vähenevät, alkaa ruskan odotus. Ruskavahdilla voit katsoa todennäisen ruska-ajan eri puolella Suomea.

Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland on julkaissut verkossa tekoälyä hyödyntävän Ruskavahti-palvelun, joka kertoo milloin ja mihin päin Suomea kannattaa matkustaa, jos haluaa päästä nauttimaan kauneimmasta ruskasta.

https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/tiedotteet/2022/ruskavahti-kertoo-mista-loytyy-suomen-paras-ruska

Kaukokaipuu -blogi

Monni Himari kirjoittaa blogissaan parhaat vinkit Lapin ruskan kokemiseen, milloin ja minne kannattaa suunnata.

https://kaukokaipuumatkablogi.net/lapin-ruska-milloin-on-paras-ruska-aika-lapissa/


 

Omat ruskaretket

Tähän olen koonnut kuvina ja linkkeinä omia ruskaretkiä. Kurkkaa linkeistä katsomaan enemmän kuvia!

Ylläs-Pallas kansallispuisto

Lapin ruskaa olen ensimmäisen kerran päässyt näkemään ja kokemaan vuonna 2017 Pallaksella. Olin viikon retkellä Joensuun Ladun kanssa ja teimme majapaikastamme päiväretkiä joka päivä eri kohteisiin. Käytössämme oli bussi, joten pääsimme helposti liikkumaan Muonisossa ja Enontekiöllä. Valitettavasti sattui sateinen viikko, joten jouduimme sumplimaan retkiä. Jotkut tunturikohteet jätettiin suosiolla käymättä, sillä sumupilven keskeltä ei olisi nähnyt mitään. 




 

Korvatunturi

 

Korvatunturilla kävin vuonna 2020. Ruska oli ehkä jo lopuillaan, mutta tuolla havupuuvaltaisella alueella oli vielä kaunista tunturikoivujen hehkuessa keltaisena ja maan punaisena männiköissä.

https://www.sydanrinnassareppuselassa.fi/2021/03/Korvatunturi%20Korvatunturinmurusta%20ja%20Rakitsat%20syksylla%202020.html

Susitaival Pohjois-karjalassa

 


Upeana ruskavuonna 2021 vaeltelin Itä-Suomen metsissä ja sain täyden annoksen ruskaa myös täällä. Olen sanonutkin, että jos Sirkka ikonen tunsi olevansa prinsessa Itä-kairan punaisilla matoilla, minä tunsin olevani prinsessa Itä-Suomen kultaisissa saleissa.

https://www.sydanrinnassareppuselassa.fi/2021/11/ilomantsin-saloilla-susitaipaleella.html

Patvinsuo 


Karhutunturi Sallan Naruskassa


Kolin Räsävaara

Loppuruskan retki Räsävaaraan oli hyvästijättö ruskalle.

https://www.sydanrinnassareppuselassa.fi/2021/10/ruskaraappiaiset-rasavaaralla.html

Koitajoki 



Koitajoella Koivusuon luonnonpuiston suon ruskaa.

Ruskaretket - muistelua ja haaveilua tulevista syksyn retkistä

tiistai 30. elokuuta 2022

 "Nytkö ne suuruudenhullut savolaiset ovat keksineet, että heillä on vuoria?" naureskeli työkaverini, kun kerroin meneväni kolmen vuoren vaellukselle Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Aivan tuulesta temmattua vuorinimitykset alueen jyrkkäpiirteiselle maastolle ei ole, sillä mäet ovat muinaisten vuoristojen juuria, kovaa graniittia, jotka ovat aikojen kuluessa kuluneet mataliksi.

Heinäkuun loppupuolella 2022 loman viimeiselle viikolle säätiedotus ennusti hyvää retkeilysäätä. Tähdet sattuivat muutenkin kohdilleen, niin ajattelin viettää rennon kahden yön vaellusreissun yhdistettynä geokätköilyyn. Savon ja Keski-Suomen kartta oli vielä aika "punaisena". 

Ja se onnistui! Vaikka menkat alkoivatkin yllättäen heti menomatkalla ja suojien kanssa oli kaikenlaista unohdusta, nukuin hyvin ja tunsin todella rentoutuvani. Päivämatkat olivat lyhyet, joskin todella rankat ja leirielämään jäi nyt paljon aikaa. Tunsin jotain erillaista, mitä esimerkiksi Lapin vaelluksilla en ole tuntenut. Jotain helpottavaa, stressin laukkeamista, jännityksien purkautumista. Tuntemusteni tueksi käytän Oura-sormusta ja se ilmoitti, että nukuin hyvin, leposyke ei ollut korkea ja lepohetkiä oli riittävästi. Ehkä minulle sopii paremmin tälläiset todelliset löysäilyreissut, joissa pääpaino on leirissä haaveilu. 

Vuori-kalaja - Keskisalmi

Jätin auton Kalajan pysäköintialueelle (osoite:Törmälän metsätie 136, Rautalampi. Auton navigaattori ei tunnistanut tätä osoitetta, Googlemaps löysi. Tien päähän, Törmälän kurssikeskuksen pihaan, jossa on myös pysäköintipaikkoja, pääsee osoitteella Konnekoskentie 552, Rautalampi.) Kalajalla on tilaa noin 50 autolle ja juuri sen verran siellä autoja olikin vielä myöhään iltapäivällä.

Kalajanvuori ja Kituvuori

Sen verran oli joustavat suunnitelmat, että annoin oman voinnin määrätä tahdin. Jokamiehenoikeudella Etelä-Konneveden kansalispuistossa saa yöpyä missä vain. Kolmen vuoren vaellus suositellaan kierrettäväksi vastapäivään, mutta päätin heti alkuun käydä alueen korkeimmalla huipulla eli Kalajalla. Sinne meninkin myöpäivään ja kävelin koko polun vuoren toiselle puolen. Vuoren huipulla on useampi näköalapaikka ja hienoja kallioita. Olipa siellä jäänteet kolmiomattaustornista, jotka aina kiinnostaa näin maanmittausalan ihmisenä. Nousta kyllä saa ihan urakalla, varsinkin noin 10 kg painavan rinkan kanssa. Mutta eihän minulla ollut kiire.

Polku on hyvin merkitty ja vuorelta alas päästyäni jatkoin matkaa kohti Keskilahtea. Polku kulki enimmäkseen metsässä kivikkoista ja juurakkoista polkua pitkin, mutta myös hiekkateitä pitkin. Kituvuori ohitetaan nousematta sen päälle.






Keskilahti

Matkalla viimeistään kävi selväksi, että tasaisen telttapaikan löytäminen voi olla haasteellista. Nuotiopaikalla oli ihmisiä, mutta näin vain yhden teltan pystyssä. Monet kiertävät koko lenkin päiväselti, joka ei hyväkuntoiselle ja kevyen repun kanssa varmastikkaan ole mikään mahdottomuus. Itse tuskin jaksaisin ilman kärsimystä, suunnatonta käyrien nousemista ja ketutusta loppumatkasta.

Paikka oli ihana! Valitsin leirini paikaksi yhden teltoille rakennetun lavan. Konnevesi kimalteli auringossa puiden takaa alhaalla. Paikka oli sopivasti muiden katseilta piilossa, pieni tuulen vire kävi eikä ötököitä ollut yhtään. Sain tunneliteltan viriteltyä lavan päälle ylimääräisillä telttanarun pätkillä. Hyvä puoli lavoissa on, että teltan saa suoraan, no nämä olivat vähän vinossa, mutta kun laitoin tyynyn korkeampaan päähän, niin oli ihan hyvä. Lisäksi lavan päälle jäi tilaa ja sen reunalla oli hyvä istua. 

 

Rantakin oli hyvin kivikkoinen, mutta löysin paikan, josta pääsi kastautumaan veteen. En oikein uskaltanut lähteä uimaan, sillä pelkäsin iskeväni jossain vaiheessa polveni isoihin kiviin. Jonkinlainen laituri oli melojille, olisiko sen kautta uiminen onnistunut paremmin?  

Nuotiokehässä oli jo tulet, mutta pilkoin vähän lisää puita ja menin paistamaan iltaruuaksi makkarat. Se olikin mukava poikkeus, sillä harvoin makkaraa retkilläni nykyään on. Mutta vähän hankalaksi on tehty puiden saaminen nuotioon! Puita oli kyllä rankoina ja hakkuupölkky, mutta ei ollut kirvestä eikä sahaamisen avuksi sahapukkia. Pilkkomiseen oli kyllä nykyaikainen vekotin, jolla sai halottua, mutta vaikutti siltä, että varustelu oli jäänyt vähän kesken. Vai onko tarkoitus säästää? Ihmettelen kyllä sitä, sillä joihinkin paikkoihin viedään säkkitolkulla valmista pilkettä.

Mutta pienet oli murheet sinä iltana. Telttapaikalleni näkyi auringonlasku, jonka jälkeen olikin hyvä käydä unille.

Keskisalmi -  Enonranta

Seuraavana päivänä jatkoin matkaa kohti Enonrantaa. Maasto oli samanlaista kivikkoista ja juurakkoista kuin alkumatkakin. Tiukin nousu oli Loukkuvuorelle, mutta merkittyä näköalapaikkaa ei vielä tällä etapilla ollut. Oikaisin suoraan leiripaikalle, jossa oli todella aikaisin. 

Kiersin katselemassa kaikki mahdolliset telttapaikat. Niemessä on parille teltalle kivituhkalla tasoitetut paikat, toinen oli jo varattu riippumattoretkeilijällä. Keskellä kaikkea oli yksi lava kuin näyttämönä ja toinen lava keittokatoksen läheisyydessä, metsän reunassa. Keskeneräisiä lavoja oli kasassa. Muuten maasto oli muhkuraista ja kivikkoista, mutta kyllä sinne yksi teltta näytti olevan pystyssä. minä valitsin sen metsän reunassa  olevan ja se olikin ihan hyvä. Ei niin näkyvällä paikalla, mitä ensin kuvittelin.


 

Teltta pystyyn ja lounasta massuun. Pakkasin pienen päivärepun ja lähdin kiertämään kävelemättä jäänyttä osuutta Kaivannonniemen ja Louhulahden suuntaan. Sieltä löytyy hyviä leiripaikkoja, jos haluaa aivan omaa rauhaa, eikä tarvitse mitään retkeilyrakenteita. Sileältä rantakalliolta olisi löytynyt ehkä hyvä uimaan lähtöpaikkakin.

Koko kansallispuisto oli täynnä kypsiä mustikoita. Mustikoita oli paljon ja ne olivat isoja. Keräsin niitä aamupalaksi, koska mukana oli varmaan ekaa kertaa kaurapuuroa.

Palattuani Enonrantaan, kävin räpiköimässä järvessä. Ranta oli tässäkin tosi hankala eikä laiturilta ollut tikkaita. Pystyin kuitenkin peseytymään hyvin.

Enonranta - Vuori-Kalaja

Aamulla nukuin ilmeisesti pitkään, koska kaikki muut, yhtä telttakuntaa lukuunottamatta, olivat jo pakanneet rinkkansa ja jatkaneet matkaa. Polku jatkui edelleen kivikkoidena ja korkeusvaihteluita oli paljon.

Loukkuvuori

Jonkin matkaa kiivettyäni, saavuin Loukkuvuoren näköalapaikan kyltin luo. Jätin rinkan siihen odottamaan ja ilokseni matka jatkui tasaisena, ei yhtään kiipeämistä! Näköalapaikalla oli hyvät maisemat, ehkä ne parhaimmat koko tällä vaelluksella. Ajattelin, että kolmen vuoren vaellus on kuin Kolin Herajärven kierros tiivistettynä. Vaikka eihän sitä Ukko-Kolin näköalaa mikään voita! 

Loukkuvuoren infotaulussa on selitetty hyvin alueen geologiaa: "Loukkuvuorella kilpikaarnaisten mäntyjen, kelojen ja laajojen jäkälikköjen alla kallioperässä uinuu ikivanhaa graniittia. Suomen kallioperä on vanhinta koko Euroopassa ja Rautalammin kallioperä muodostui jo kaksi miljardia vuotta sitten. Myöhemmin vuorten poimuttumisen yhteydessä kallioperään syntyi kapeita ruhjevyöhykkeitä ja murroslinjoja. Ne näkyvät yhä maisemassa Enonniemellä ja sen eteläpuolella, missä saaret ja lahdet ovat monin paikoin rannoiltaan jyrkkiä ja mäkisiä. Sittemmin muinaiset vuoret ovat madaltuneet ja Fennoskandian kilpi, jolla Suomi sijaitsee, on vaeltanut päiväntasaajan lämmöstä pohjoisille leveyksille. Muistona noilta ajoilta kallioperästä voi löytää lämpimien merien korallien ja pienten levien jäänteitä."

Palasin polulle ja jatkoin taas jonkin aikaa, kun saavuin taas vähän korkeammalle kalliolle. Päivä oli todella lämmin ja metsän siimeksessä itikat olivat kimpussani. Ihana tuulen vire kävi kallion laella ja siellä oli kuin taukopaikkaa varten aseteltu isot kivet. Istahdin toviksi syömään viimeiset pähkinät ja suklaat.

Vuori-Kalajan rannalla oli jonkin verran ihmisiä. Aika ihana paikka tulla viettämään hellepäivää! Täällä oli laiturille asennettu tikkaat uijia varten. Veteen päästyäni olin kuin taivaassa. Vaikka olen melko kylmän arka, 30 m syvyinen lampi tarjosi ihanan viileän kylvyn hellepäivän patikan päätteeksi.


https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi

http://www.tormala.fi/home/

Kolmen vuoren valloitus

keskiviikko 24. elokuuta 2022


 


Kesäyön on onni omanani...

Valuessani kesällä 2022 pohjoisen reissultani kohti kotia, pysähdyin mm. Sompion luonnonpuistossa ja kävin yöretkellä Pyhä-Nattasilla. Olen keran käynyt tällä hienolla tunturilla päivällä ja hieno paikka se on kyllä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mutta pohjoisen yötön yö ja keskiyön aurinko on jotain niin mystistä, että jos sen kokemiseen on vain mahdollisuus, kannattaa lähteä yölliselle retkelle. Itse aika-ajoin uniongelmaisena ja melkein aina väsyneenä, on vaikea muuttaa unirytmiä tai se tuntuu vähän pelottavaltakin. Pääseekö siihen hataraan unirytmiin, valvoo päivällä, nukkuu yöllä, helposti ja nopeasti enää kiinni.

Pysäköin auton lähtöpaikan parkkipaikalle, joka oli tasoitettu sitten viime kerran. Huussikin oli rakennettu ja se on varmasti hyvä asia, sillä pyhä-Nattaset on suosittu käyntikohde.

Pyhä-Nattaset on on ollut muinainen saamelaisten palvontapaikka ja kivitoorit ovat olleet jumalolentojen asuinpaikkoja Ja voihan se olla vieläkin niin. Siellä käydessä on hyvä huomioida se, ettei häpäise paikkaa sopimattomalla käytöksellä. Kunnioita paikan pyhyyttä, vaikkei se ei sitä sinulle olisikaan.

Itselleni Pyhä-Nattasten huipulla tulee rauhallinen olo ja aika hurahtaa huomaamatta katsellessa ympäröivää maisemaa, joka avautuu hyvällä säällä kauas. Voi miten pieniä me olemmekaan tässä maailmankauikkeudessa.











https://www.luontoon.fi/sompio/reitit

Keskiyön aurinko Pyhä-Nattasilla

maanantai 15. elokuuta 2022



Tottakai pikkusiskot ovat huomion arvoisia, joten kävin pienellä makkaranpaistoretkellä Juuan Korkevaaralla.

Juuan luontokohteet sivulla kerrotaan näin:

"Kolin pikkusisar –nimityksen ansainnut Korkeavaara ja sen lävitse kulkeva 3,5 kilometrin mittainen UKK-reitti sijaitsevat kymmenen kilometrin päässä Juuan kirkonkylän tuntumasta. 167 metriä korkeaa vaaraa edeltävät jyrkät laskut ja nousut, joita ylittäessä voi kulkija törmätä runsaisiin mustikka- ja puolukkametsiin – myös sienet viihtyvät Pielisen rannalla sijaitsevalla kankaalla. Korkeavaaran henkeäsalpaavaa näköalaa voi ihailla korkeimmalta kohdalta löytyvällä hyvin hoidetulla nuotiopaikalla, jonka yhteydessä on myös hirsinen keittokatos sekä wc. Ympäröivä maisema yltää aina Paalasmaan saaristoon saakka. Laavulta löytyy myös geokätkö.

Korkeavaaran reitin voi aloittaa joko Nunnanlahden koulun pihapiiristä tai aivan Korkeavaaran juurelta, Kokkolahdentieltä. Retkeilyn päätteeksi kulkijan on mahdollista pulahtaa Pieliseen Nunnanlahden koulun takaa löytyvältä uimarannalta. Pisimmillään Korkeavaaran reitin pituudeksi muodostuu noin 6 km."

Sivulla varoitellaan myös punkeista, joita alueella on tavattu runsaasti. Sukat siis lahkeiden päälle ja retken jälkeen on paikallaan kunnon punkkisyyni.




Tein kuten edellä kerrottiin: Lähdin Kokkolahdentieltä kohti vaaran huippua. Polku on tässä kohtaa UKK-reittiä. Nousua oli jonkin verran, mutta olin nopeasti ylhäällä. Puiden lomasta näkyi tosiaanki Paalasmaan saaristoon saakka.



 

Tein pienet tulet nuotiokehään paistaakseni makkarat. Söin, otin valokuvia, keräsin valtavan kokoisia mustikoita ja etsin geokätkön. Mukavaa perjantai-iltapäivän puuhaa työpäivä jälkeen, kun sääkin oli lämmin.




Jatkoin UKK-reitin polkua eteen päin ja saavuin Nunnanlahden tielle. Tähän saakka polut ovat olleet hyvät, mutta tielle en meinannut päästä kuivin jaloin, kun metsäkone oli sotkenut maaston niin, että syvät vetiset uomat olivat vallihautoina. Pääsin kuitenkin tielle hieman kierreltyäni pusikoissa.





 

Kävelin tietä pitkin takaisin Kokkolahdentiellle ja tulin takaisin lähtöpaikkaan. Jatkoin UKK-reittiä pitkin rantaan ja sieltä nousin kulkemaan sähkölinjan alle. Sieltä lähtien ei polkua enää erottanut maastosta. Siellä täällä oli sinisiä maalimerkkejä ja katsoin polun sijainnin maastokartat sovelluksesta. 

Pääsin kuitenkin Nunnanlahden uimarannalle, joka olikin todella viehättävä pikkuhiekkaranta. Samalla kun pulahdin vielä lämpöiseen Pielisen veteen  tein punkkisyynin. Ei yhtään punkkia tällä kertaa!


 




Kolin pikkusisar Korkeavaara Juuassa

maanantai 8. elokuuta 2022

Blogin instagram