Tiilikkajärven kansallispuisto on pieni harjujen, vesistöjen ja mäntykankaiden kansallispuisto Pohjois-Savossa aivan Kainuun rajalla. Kohokohtia ovat pitkät hiekkarannat, Täyssinän rauhan rajakivi, Uittoperinteestä kertova Uiton kämppä ja Tiilikan aution torppa ja pienenpieni Kosevan kämppä.
Päätin viime kesänä, että aloitan talviretkeilyn seuraavana talvena. Olen talvisin väsynyt ja kokenut talviretkeilyn haastavaksi, koska minulla on yleensä kylmä tai sitten liian kuuma. Kun termostaatti ei toimi oikein, ei jaksa ruveta säätämään enää yhtään enempää, että valmistautuisi olemaan ulkona päivää pitempää.
Lumet alkoivat jo huveta uhkaavasti ja mielessäni jo ajattelin, että
talvitretkeily jäi sitten tältäkin talvelta kokematta. Pääsäisen
yhteyteen jättämäni talviloma kuitenkin sai ajatuksen taas heräämään ja
päätin käydä ainakin päiväretkellä. Kohteeksi valitsin Tiilikkajärven
kansallispuiston, jossa olen paristi kesäkelillä käynyt.
Sääpalvelusta valitsin retkipäiväkseni aurinkoisen sään sadepäivien jälkeen. Lämpöasteita oli muutama. Mukana oli Joensuun ladulta vuokraamani metsäsukset ja iso sompaiset sauvat. Jännitti, kantaako latu enää yhtään, sillä aurinko sulatti hangen pintaa, eikä hankikantoa ollut ladun ulkopuolella yhtään. Latu kantoi hyvin, mutta kun suksivoiteet jäivät kotiin autotallin ovelle, suksien armoton lipsuminen haastoi toden teolla tämän sohvaperunan.
Jätin auton Kajaanintien varteen, josta kesäisin haarautuu kansallispuiston pohjoisosaan vievä pikkutie. Talvisin tietä ei aurata, mutta tietä pitkin tehdään latu Tiilikan hiihdon yhteydessä. Matka taittui suht’ mukavasti lievästi alamäessä Pohjoisniemen parkkipaikalle ja siitä sitten jo kumpuilevassa maastossa Kosevan kämpälle asti. Yhteensä matkaa tuli noin 4 km. Laskeskelin, että minulla ei ole mitään hätää, vaikka eteneminen oli todella hidasta lipsuvien suksien kanssa. Yhteen suuntaan hiihtäen meni noin kaksi tuntia.
Kosevan kämpälle saavuttuani, ensimmäiset rakennukset ovat huussi ja puuvarasto. Itse kämppä on vähän kauempana. Hiihtelin kämpälle ja tarkistin puutilanteen. Halkoja oli kasattu kämppään sisälle, mutta niitä ei oltu yhtään pilkottu. Eikä sattunut retkikirvestä mukaan, joten tallustelin takaisin puuvarastolle upottavassa hangessa pilkkomaan sopivan kokoisia puita. Tarkoitus oli pienellä tulella keittää kamiinan päällä kahvit ja paistaa hiilloksella parit makkarat. Harvinaista kyllä, varastossa oli muutama koivuklapi. Pilkoin yhden kynsituliin sopiviksi palasiksi ja rämmin takaisin niiden ja tuohen käppyrän kanssa kämpälle.
Tuli syttyi helposti kamiinaan. Ilma oli lämmin, eikä tuntunut olevan tarvetta lämmittää kämppääkään pienen vierailuni ajaksi. Mutta kyllä se pienikin tuli tuo retkeen tunnelmaa. Nautin tulen äänestä ja hiljaisuudesta. Vesi kiehui nopeasti pikkukattilassa ja sain kahvia kuksaan. Mutta hiljaisuuden rikkoi kova rähinä kämpän ovella. Kurkistin ikkunasta ja näin oranssien siipien lehahduksen iloisen sirkutuksen saattelemina. Pari kuukkelia tervehti minua ohimennen lentäen kämpän ohi takaisin metsään.
Paistoin makkarat, siivosin kämpän ja valmistauduin paluumatkalle. Minulla oli tarkoitus käydä vielä jäitä pitkin katsomassa Täyssinän rauhan rajakivi, mutta vaikka latu kulkikin sen kautta, en uskaltanut enää jäälle mennä. Jäällä oli jo paljon vettä ja Tiilikkajärven kansallispuistostakin oli jo viesti, ettei enää jäälle menemistä suositella.
Aurinko paistoi tilauksen mukaan koko retken ajan. Alkumatkan harmitus pitovoiteiden jäämisestä kotiin ja suksien lipsumisesta oli haihtunut ja tiesin ehtiväni hyvin valoisan aikaan autolle ja ihan hyvissä voimissa. Hiihtelin rauhallisesti pitäen juomataukoja usein. Muita retkeilijöitä en nähnyt koko päivänä. Oli aivan ihana päivä! Olkoon ensi talven haasteena yönyliretki.
https://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi
