Sydän rinnassa, reppu selässä: huhtikuuta 2021

Perinteisiin vaellusruokiin taitaa kuulua kaikenlaiset pikapastat ja nuudelit, mutta ne eivät kovin hyvin sovi vähähiilariseen ruokavalioon retkilläkään. Jokainen tekee omat linjanvetonsa tämän kanssa, mutta itse olen vuosien kuluessa päässyt pasta-addiktiosta eroon, niin en niitä juurikaan mukana repussa kuljettele. Nuudeleita on joskus paketti ollut mukana, josta on riittänyt neljään ateriaan.

Risentan papupasta

20 g on ollut minulle sopiva annos

Viime kesänä mukana oli Risentan papupastaa. Se on valmistettu keltaisista luomusoijapavuista, mutta kun en muita soijatuotteita käytä, niin silloin tällöin käytettynä ei ole minua haitannut. (Sanotaan että soija ei sovi esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle, mutta en ota tähän mitään kantaa). Paketissa on ohjeen mukaan neljä annosta (1 annos 50 g), mutta kuten totesin, pasta-addiktio on poissa, niin annos tuntuu ja näyttää valtavalta. Pienempikin riittää tuomaan vaihtelua retkiruokaan ja näin saa vielä hiilarit pienemmäksi, vaikka papupastassa niitä on tavalliseen pastaan verrattuna puolet vähemmän. 25 g annos kuivaa papufettuccine sisältää 4,5 g hiilihydraattia.

Risentan papupastoja on kolmenlaisia, mutta en ole kokeillut muita kuin tätä fettuccinea. Se on valmis käytettäväksi ilman erillistä liotusta. Paketin ohjeen mukaan pastaa keitetään 4-5 minuuttia. Pasta kypsyy myös soossin seassa, samalla kuin se muhiin retkikeittimessä. Papupasta on mauttomampaa kuin oikea vehnäpasta, joten mausteisiin ruokiin se sopii hyvin.

Kuivattu Shirataki

Valmis annos shiratakinuudelia (20g kuivana)

Shiratakinuudeleita olen silloin tällöin käyttänyt kotona, mutta en ole nähnyt niissä mitään lisäarvoa, joten niiden käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Vastikään kuulin, että shirataki eli konjackasvista valmistetut ruuat lisäävät suoliston hyvää mikrobikantaa. Otan ehkä sittenkin tämän tiedon valossa shiratakinuudelit käyttöön, vaikka niissä ei todellakaan ole mitään makua.

Jotta muiden ei tarvitse kokeilla turhaan, niin olen kuivannut shiratakinuudeleita. En kommentoi sitä mitenkään muuten, kuin että ei onnistu!

Valmiiksi kuivattuja shiratakinuudeleita on myytävänä, mutta niissä on lisäksi tapiokajauhoa. Se lisää tuotteen hiilaripitoisuutta. Olen paketin ostanut kyseistä tuotetta, mutta ne ovat jääneet käyttämättä epämääräisen ravintosisällön takia. Paketissa on ilmoitettu vain ravintosisältö / 100 g valmistatuotetta. Paljon valmis annos painaa ja onko se itselle sopiva? ei auttanut kuin pistää nuudelit kiehumaan.

Paketissa on siis kuivaa nuudelia 80 g ja takakannessa lukee, että kun niitä keittää 10 -20 minuuttia, nuudelit turpoavat viisinkertaiseksi 15 minuutin keittoajan jälkeen. Jos tässä tarkoitetaan painoa, paketista tulisi 400 g valmista ruokaa. Omassa käytössä 100 g on ehdoton maksimi, joten vaelluksella voisi riittää 50g kastikkeen lisukkeena ehkä.

Keitin kokeeksi oletetun yhden annoksen eli ¼ paketista, joka on 20 g. Keittoaika on retkiruokiin aika pitkä, varsinkin kun käytän yleensä kaasuakeitintä.

Keitettynä 20 g kuivaa nuudelia olikin vain 60 g, mutta ehkä se on ihan sopiva annoskoko. Tämä annos ilman nestettä sisältää hiilaria 8,4 g. Tai sitten annokseen on laskettu vesi mukaan, jolloin painoksi saattaisi tulla 100g.

Tavalliset vehnänuudelit

Laskin vertailun vuoksi tavallisen Mama-nuudelien hiilarimäärän, kuin se on myös ilmoitettu valmiista tuotteesta. Paketissa oli ilmoitettu annoksen kooksi 590 g, joten kun 100 grammassa valmista nuudelia on hiilihydraattia 9,2 g, niin koko annoksen hiilarisisältö on yli 54 g! mukaan on todennäköisesti laskettu kaikki mukana tulevat mausteet ja rasvat.

Ravintosisällöt

Testi: Vaellukselle sopivat vhh-pastat

torstai 22. huhtikuuta 2021

Tiilikkajärven kansallispuisto on pieni harjujen, vesistöjen ja mäntykankaiden kansallispuisto Pohjois-Savossa aivan Kainuun rajalla. Kohokohtia ovat pitkät hiekkarannat, Täyssinän rauhan rajakivi, Uittoperinteestä kertova Uiton kämppä ja Tiilikan aution torppa ja pienenpieni Kosevan kämppä.

Päätin viime kesänä, että aloitan talviretkeilyn seuraavana talvena. Olen talvisin väsynyt ja kokenut talviretkeilyn haastavaksi, koska minulla on yleensä kylmä tai sitten liian kuuma. Kun termostaatti ei toimi oikein, ei jaksa ruveta säätämään enää yhtään enempää, että valmistautuisi olemaan ulkona päivää pitempää.

Lumet alkoivat jo huveta uhkaavasti ja mielessäni jo ajattelin, että talvitretkeily jäi sitten tältäkin talvelta kokematta. Pääsäisen yhteyteen jättämäni talviloma kuitenkin sai ajatuksen taas heräämään ja päätin käydä ainakin päiväretkellä. Kohteeksi valitsin Tiilikkajärven kansallispuiston, jossa olen paristi kesäkelillä käynyt.

Sääpalvelusta valitsin retkipäiväkseni aurinkoisen sään sadepäivien jälkeen. Lämpöasteita oli muutama. Mukana oli Joensuun ladulta vuokraamani metsäsukset ja iso sompaiset sauvat. Jännitti, kantaako latu enää yhtään, sillä aurinko sulatti hangen pintaa, eikä hankikantoa ollut ladun ulkopuolella yhtään. Latu kantoi hyvin, mutta kun suksivoiteet jäivät kotiin autotallin ovelle, suksien armoton lipsuminen haastoi toden teolla tämän sohvaperunan.

Jätin auton Kajaanintien varteen, josta kesäisin haarautuu kansallispuiston pohjoisosaan vievä pikkutie. Talvisin tietä ei aurata, mutta tietä pitkin tehdään latu Tiilikan hiihdon yhteydessä. Matka taittui suht’ mukavasti lievästi alamäessä Pohjoisniemen parkkipaikalle ja siitä sitten jo kumpuilevassa maastossa Kosevan kämpälle asti. Yhteensä matkaa tuli noin 4 km. Laskeskelin, että minulla ei ole mitään hätää, vaikka eteneminen oli todella hidasta lipsuvien suksien kanssa. Yhteen suuntaan hiihtäen meni noin kaksi tuntia.

Kosevan kämpälle saavuttuani, ensimmäiset rakennukset ovat huussi ja puuvarasto. Itse kämppä on vähän kauempana. Hiihtelin kämpälle ja tarkistin puutilanteen. Halkoja oli kasattu kämppään sisälle, mutta niitä ei oltu yhtään pilkottu. Eikä sattunut retkikirvestä mukaan, joten tallustelin takaisin puuvarastolle upottavassa hangessa pilkkomaan sopivan kokoisia puita. Tarkoitus oli pienellä tulella keittää kamiinan päällä kahvit ja paistaa hiilloksella parit makkarat. Harvinaista kyllä, varastossa oli muutama koivuklapi. Pilkoin yhden kynsituliin sopiviksi palasiksi ja rämmin takaisin niiden ja tuohen käppyrän kanssa kämpälle.

Tuli syttyi helposti kamiinaan. Ilma oli lämmin, eikä tuntunut olevan tarvetta lämmittää kämppääkään pienen vierailuni ajaksi. Mutta kyllä se pienikin tuli tuo retkeen tunnelmaa. Nautin tulen äänestä ja hiljaisuudesta. Vesi kiehui nopeasti pikkukattilassa ja sain kahvia kuksaan. Mutta hiljaisuuden rikkoi kova rähinä kämpän ovella. Kurkistin ikkunasta ja näin oranssien siipien lehahduksen iloisen sirkutuksen saattelemina. Pari kuukkelia tervehti minua ohimennen lentäen kämpän ohi takaisin metsään.

Paistoin makkarat, siivosin kämpän ja valmistauduin paluumatkalle. Minulla oli tarkoitus käydä vielä jäitä pitkin katsomassa Täyssinän rauhan rajakivi, mutta vaikka latu kulkikin sen kautta, en uskaltanut enää jäälle mennä. Jäällä oli jo paljon vettä ja Tiilikkajärven kansallispuistostakin oli jo viesti, ettei enää jäälle menemistä suositella.

Aurinko paistoi tilauksen mukaan koko retken ajan. Alkumatkan harmitus pitovoiteiden jäämisestä kotiin ja suksien lipsumisesta oli haihtunut ja tiesin ehtiväni hyvin valoisan aikaan autolle ja ihan hyvissä voimissa. Hiihtelin rauhallisesti pitäen juomataukoja usein. Muita retkeilijöitä en nähnyt koko päivänä. Oli aivan ihana päivä! Olkoon ensi talven haasteena yönyliretki.