Miltä kuullostaisi näkkäri, jossa on leivän lisäksi päälliset mukana ja vieläpä kuivatussa muodossa? Aika hyvältä mielestäni, joten tässä tulee vaelluksellakin hyväksi testatuttu siemennäkkileipä. Se paras näkkäri.

Jos pitäisi nimetä kolme huippusyömistä tai juomista viimeisimmältä vaellukselta, ne olisivat ehdottomasti kaiken kattava näkkäri, valmis pikarasvakahvi ja letut tuoreiden marjojen kanssa. Kaikki sopivat keto- ja vhh-ruokavalioon, jota parhaani mukaan yritän noudattaa. Itselleni sopii ehkä vähän runsaammat hiilarit pidemmillä retkillä, mutta pidän ne kuitenkin kohtuullisina ja ne ovat muuta kuin puhtaaseen sokeriin perustuvia. Siemennäkkärin ja lettujen ohje on jutun lopussa.

Rasvakahvi



Rasvakahvi yksinkertaisuudessaan on kahvia ja voita. Kotona vatkaan sekaan vielä kananmunan, jolloin kahvista tulee pehmeävaahtoinen munalatte. Oikeaoppiseen bulledproof kahviin käytetään korkealaatuista luomukahvia, gheetä ja mct-öljyä. Olisi ihan hienoa jaksaa kokkailla retkilläkin, mutta hienoa on myös se, että jotain saa myös valmiina.

Sain lahjaksi paketin Warriors coffeen instant rasvakahvia. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta täytyy sen verran kehua tuotetta, että vaikka se ei oikeaa kahvia, itsetehtyä rasvakahvia tai munalattea täysin yks'yhteen korvaakaan, kokonaisuutena ja helppotekoisena voisin kuvitella sitä vielä ostavani jollekin pitemmälle retkelle mukaan.

Tarkoitukseni oli ottaa murukahvia lisäksi ja suunnittelin jopa maidonvaahdottimen tai matcha-teen bambuisen vispilän ottamista mukaan, jolla voisi myös kuivatun kananmunan vatkata voin lisäksi kahviin. Lisäksi käytössä oli mct-jauhe, jota voi sekoittaa mihin vain rasvalisäksi.

Päädyin kuitenkin ottamaan pelkästään pikarasvakahvin mukaan, enkä kaivannut muuta. Juon yleensä kahvia vain aamulla. Ainoa huonopuoli oli jäljelle jäävä roska, mutta alle viikon mittaisella vaelluksella sillä ei ollut merkitystä.

Paras näkkäri

Koska ruokahalu tuppaa menemään helposti retkillä, yritin satsata sellaisiin ruokiin, jotka maistuvat takuuvarmasti. Itsetehtyyn näkkäriin voi laittaa niitä siemeniä mitkä maistuu ja näin sain itselle sopivan sekoituksen. Kananmuna ja juustoraaste sitovat ainekset yhteen ja tuovat lisäenergiaa ilman jauhoja.

Periaatteessa siemennäkkäriin voi käyttää mitä lempisiemeniä tahansa, mutta pienikokoiset kiinnittyvät helposti kestäväksi palaseksi. Olen lisännyt joskus myös vähän kurpitsansiemeniä ja hyvin ne siinä kuitenkin kestivät.


Ohjeesta tulee koko pellillinen, josta leikkasin 16 palaa. Paistamisen keskivaiheillä levystä voi saksilla leikata palaset ja jatkaa sen jälkeen paistamista ja kuivattamista. Varsinkin jos näkkäri ei mene heti käyttöön, kanattaa kiinnittää huomiota siihen, että näkkäri on täysin kuivaa. Se kannattaa säilyttää ilmavasti vaikka paperipussissa.

Kaiken kattava siemennäkkileipä

2 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
3 dl (noin 100g) juustoraastetta esim. mozzarella
2 - 3 kananmunaa
2 tl kuminaa
1/2 - 1 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna hetken tekeytyä. Levitä pellille tasaiseksi kerrokseksi vaikka kahden leivinpaperin välissä kaulimella rullaillen. Katso, että reunat tulevat yhtä paksuksi.

Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa paloiksi ja jatka paistamista 100 asteessa kypsäksi, 20 - 40 minuuttia. Vsro, ettei ruskistu liikaa tai pala. Kypsää näkkileipää voi sen jälkeen kuivattaa uunin jälkilämössä tai 40 asteessa. Säilytä ilmavasti.

Retkelle pakkaan paperipussiin ja rinkassa suojaan jollain sopivalla ja kevyellä muovirasialla esim. kirsikkatomaattirasialla.

Koko annoksen ravintosisältö: Energia 1752 kcal, rasva 149 g, hiilarit 7 g, proteiini 90 g.
Jaettuna 16 palaan, yhden palan ravintosisältö: Energia 110 kcal, rasva 9 g, hiilarit 0,4 g, proteiini 6 g.


Vhh retkiletut




Syön kananmunia normaalisti paljon, mutta jostain syystä vaelluksella kuivatusta kananmunasta tehdyt ruoat joskus ällöttävät. Pienellä psyllium lisällä munakas muuttuu letuksi ja tuoreiden marjojen kanssa täyttäväksi herkuksi. Minä tykkään paistella niitä aamulla blinipannulla. Lettuja voi syödä myös suolaisen täytteen kanssa tortillojen tapaan.

2 - 3 rkl kuivattua kananmunaa
1/2 tl psylliumia
1 dl vettä
ripaus suolaa

Sekoita kuivattu kananmuna ja psyllium kylmään veteen. Anna ennallistua vedessä noin 10 min. Paista voissa. Blinipannulla annoksesta tulee kaksi lettua.


Paratiisikuruun vaeltaminen kuullostaa lähes pyhiinvaellukselta. Olin jo jonkin aikaa haaveillut ensinnäkin vaelluksesta erämaassa eli merkattujen reittien ulkopuolella ja toiseksi Paratiisikuru houkutteli keskellä karua tunturimaisemaa. Lopulta rohkaisin mieleni, ja kun muutenkin kaikki lokasahtivat paikoilleen varusteita ja ajankohtaa myöten, toteutin suunnitelmani. Yksinvaelluksesta luovuin, koska ajattelin, etten pystyisi nauttimaan kaikesta täysin siemauksin jännityksen vuoksi: Olin epävarma suunnistustaitojeni suhteen ja toki puhelinverkkojen ulkopuolella olisin aika pulassa, jos olisi sattunut jotain odottamatonta. Sain mukaani kuopiolaisen "outdoor siskon". Kiitokset hänelle vielä tätäkin kautta!

1. päivä Aittajärvi - Sudenpesä

Suomujoen ylitys oli jännitävä, koska en ennen noin leveää jokea ollut ylittänyt. Vettä oli tuolloin elokuussa polveen asti ja vaikka virtaus oli jossain kohti melko voimakas, ylitys oli mukavaa. Jaloissa minulla oli Skinnersit eli sukkakengät ja apuna vaellussauvat.


Alkumatka kulki selvää polkua pitkin maantiekuruun, Helanderin kodan ja poroaidan portin läpi nuotiopaikalle. Nopeasti maastosta erottui ylös Kuotmuttipäälle menevä polku, jota käytimme hyväksemme noustessa ylös tunturiin. Mutta aika pitkän matkaa sai kivuta tunturia ylös ennen kuin avarat maisemat aukenivat. Ehdin jo ihmetellä, että mitä ne oikein muut puhuivat, että heti pääsee näkemään koko tunturiylängön. Mutta kyllä se sieltä sitten tuli näkyviin.

Matkojen arviointi tuotti vaikeuksia ja luulimme jo olevamme lähellä Sarviojalle johdattelevan polun päätä. Tosiasiassa emme olleet vielä lähelläkään Kaarnepäätä ja epäuskoisena katselimme eteenpäin. Voiko tuo korkea tunturi olla kaarnepää? Voi tuska, kun se näytti isolta ja saavuttamattomalta! Kun pääsimme vihdoin kartalle, jatkoimme sitkeästi edessä taas erottuvaa polkua pitkin.

Päätimme, ettemme lähde enää Karnepään huipulle, vaan kuljemme enemmän "käyrää pitkin" alempana niin, että kaarramme kohti Sarviojan polkua. Sudenpesälle johtanut polku erottui kuitenkin hyvin selvänä jo aiemmin, joten menimme sitä pitkin alas puron rantaan. Sudenpesä vaikutti hyvin hiljaiselta ja päätimme jäädä siihen yöksi, kun teltoille löytyi jonkinlaiset paikat puron varresta.

 
Kellonajat ja päivätkin alkoivat siinä vaiheessa tuntumaan vähemmän tärkeiltä, joten en pysty sanomaan, mihin aikaan olimme leirissä tai kuinka paljon meillä meni aikaa patikointiin. Myöskään kuljettuja kilometrejä en tiedä. Kuitenkin meillä oli hyvin aikaa pystyttää leiri, tutkia ympäristöä, valmistaa ruoka ja nauttia siitä ihan rauhassa. Uni tuli nopeasti puron kuohuja kuunnellessa.

2. Päivä Sudenpesä - Paratiisikuru





Seuraavana päivänä jatkoimme Sarviojan kautta Paratiisikurua kohti. Polku on selkeä, kunhan muistaa ylittää Suomujoen oikeasta kohdasta. Paratiisikuruun huomasi saapuvansa, kun kasvillisuus alkoi vähitellen rehevöityä jokiuoman ympärillä. Kissankellot, kultapiiskut ja ohdakkeet kukkivat. Linnut lauloivat tunturikoivikossa. Kirkas vesi kimmelsi auringon valon osuessa pulppuavaan puroon.








Pidimme pitkän ruokatauon mieltä rauhoittavassa maisemassa ja otimme sen sata kuvaa. Mutta kun sitä tunnelmaa ei pysty vangitsemaan mitenkään! Kuvien avulla muistaa sen tunteen, miten karujen tunturirinteiden keskellä, käsittämättömän vehreässä laaksossa vallitsee rauhallisuus. Paratiisi tosiaan, siellä ei voi olla mitään pahaa tai kavalaa. Hyvästejä jättäessä Paratiisikurulle, otin pullollisen "Paratiisin vissyä" ystäväni lapsen kastevedeksi.


 

Kurusta nousu oli yllättävän rankka, mutta 20 cm kerrallaan matka eteni. Hoin mielessäni kuin mantraa, että "Tätä minä halusin, tätä minä halusin!". Ylhäällä avautui palkinnoksi se maisema josta nautin: Silmän kantamattomiin sinisenä siintäviä, pehmeitä tunturin huippuja. Jalkojen alla pehmeää mätästä.


Pitkähkön tauon jälkeen lähdimme laskeutumaan alas Pirunporttia, joka totaalisena vastakohtana rehvää Paratiisikurua ja pehmeäpiirteistä tunturiylänköä vasten näytti tylyltä ja uhkaavalta. Mieleen nousi Mordor Taru sormusten herrasta, vaikka paikka ei niin synkkä olekaan.







Ylitimme Pirunportin kulkemalla oikeaa reunaa pitkin kiven lohkareiden päältä. Ylitys ei ollut kovin vaikea, mutta muutamassa kohdassa piti katsoa, mihin jalkansa asettaa. Portista kulkiessa vasta tajusi sen suuruuden.




Polku näkyi selkeänä ja sitä pitkin laskeuduimme loivahkoa rinnettä alas aina Muorravaarakkaan asti. Matkalla keräsimme mustikoita ja sattuipa matkalle vielä oikein sopiva lakkasuo.



Telttapaikka löytyi helposti Muorravaarakasta. Porukkaa oli jonkin verran, mutta alue on laaja.



3. päivä Muorravaarakka - Pälkimäojan laavu




Kolmantena aamuna lähdimme Lumikurunojan vartta pitkin Lumikurua kohti. Joenvarressa oli rehevää kasvillisuutta aivan kuin Paratiisikurussa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Vuonna 1958 ilmestyneessä Kullervo Kemppisen Lumikuru -teosessa paikkaa luonnehditaan näin: "Kurun pohjalla ryöppyää kirkasvetinen puronen kylmänä ja heleästi solisten kymmeninä koristeellisine potouksina joissa vesi kieppuu ja suihkuaa. Pelkästään Lumikurunojan putouksia ihaillen ja valokuvaten kuluisi kulkijalta päiväkausi kuin vilahtamalla." Tämä pitää edelleen paikkaansa.




Pidimme pitemmän tauon kauniilla paikalla ennen reissumme pahinta nousua. Oli tarkoitus kulkea helpompaa reittiä ylös, mutta kuten sanotaan, "tuntematon polku on se vaarallisin". Harhaannuimme Lumikuruun ja nousemaan Lumipään rinnettä ylös. Totesin, ettei minusta tule vuorikiipeilijää. En ole pelännyt koskaan niin paljon ja hetken luulin, etten selviä elävänä pois sieltä. Tuli paikka, jossa en päässyt mihinkään suuntaan, olin 45 asteen kulmassa kivikkoisessa rinteessä. Korpit raakkuivat pahaenteisesti. Teräväpiikkiset vaellussauvat ehkä pelastivat minut ja jotenkin kokosin itseni ja sain ponnistettua hankalasta paikasta itseni ylöspäin ja vähitellen pääsin turvalliseen paikkaan.

Tästä opin, että karttaa pitää lukea, kompassilla varmistaa suunta, vaikka miten polku vie eteenpäin ja varsinkin sitten kun se polku häviää. Pidimme pitkän ruokatauon Ukselmapään ja Lumipään välimaastossa. Avarat maisemat joka puolelle rauhoittivat mielen ja koetut kauheudet unohtuivat melko pian. Otimme suunnan Pälkimäojaa kohti, ja sieltähän se polku tulikin taas esiin. Sokostin huippu näkyi vihdoin tunnistettavasti. Matkamme suuntautui kuitenkin laavulle, jonne pääosin selkeä polku meidät johdatti.

Ehkäpä joskus uskaltaudun vaeltelemaan vapaammin, sinne minne jalat vie, minne mieli kuljettaa, ilman aikatauluja ja päämääriä. Sellaista vapautta vielä kaipaan. Kempaksen kirjassa on ohje, ettei aina tarvitse olla kartalla. Välillä on hyvä antaa maisemien viedä ja vain nauttia matkasta.




Pälkimäojan laavulla löytyi teltalle paikka pienen etsiskelyn jäkeen. Mietimme kuumeisesti, minne päin jatkamme seuraavana päivänä. Minun alkuperäiset suunnitelmat olisivat vieneet Luirojärvelle ehkä pariksi yöksi ja voimien salliessa olisin käynyt Sokostilla. Sää tuntui kuitenkin muuttuvan epävakaaksi ja viimeisin säätieto oli, että seuraavana päivänä sataisi iltapäivästä asti pitkälle seuraavaan päivään. Eipä silloin Sokostille kannattaisi kivuta. Päätimme palata taikaisin Aittajärvelle Maantiekurua pitkin. Loppumatkan sadekaan ei haittaisi, koska oli viimeisen etappi kyseessä.

Kävin joka ilta pesulla puroissa ja Pälkimäojaltakin löytyi sopiva poukama, jossa pystyi peseytymään muiden katseilta piilossa.



4. päivä Pälkimäojan laavu - Aittajärvi

Kyllähän se silloin vähän harmitti, kun jäi Luirolla käymättä. Vaeltaminen oli alkanut sujua hyvin, polvi ei kipuillut juurikaan, päivämatkat ja rasitus tuntui sopivalta ja yö riitti palautumineen. En tiedä olisinko sitten vaelluksen jatkuessa väsynyt liikaa, mutta nyt jäi kuitenkin mukava tunne tästä reisusta.

Pälkimäojan laavulta otimme kompassilla suuntia kohti kartassa näkyvää polkua. Sieltä se lopulta löytyi, vaikka vähän harhailimme teillä tietymättömillä. Kyllä kartan mittakaava 1:50 000 on aika hankala suunnistukseen. Tästä viisastuneena tulen tulostelemaan omia karttoja vaikka 1:20000 mukaan joiltain osin.

Matkalla sattui ensimmäinen kunnon ötökkäparvi, ja jouduin kaivelemaan sääskihattua päähän, kun mäkäräiset alkoivat tunkea silmiin ja nenään. Olin varannut mukaan Thermacellinkin, mutta se jäi miltei käyttämättä. Koska se oli mukana, laitoin sen päälle ruuanlaittopuuhien aikana yhtenä iltana. Olisin varmaan selvinnyt ilman sitäkin. En ole vieläkään kokenut kunnon räkkää, mutta en anna sen harmittaa.

Matka joutui melko tasaista maastoa pitkin joutuisasti. Ilahduttavasti matkalla sattui "muinainen kivikylä". Kivilaatu näytti olevan samaa kuin Pyhä-Natasilla. Kivipaasit muodostivat kuin rakennusten kivijalkoja ja maassa olevat kalliot olivat osittain kuin noppakivistä ladotut. Yhdessä kohtaa oli kuin amfiteatteri kaarevane näyttämöineen. Mittasuhteet olivat niin suuret, ettei paikka näytä miltään valokuvissa. Eli ei ole siis tästä mahtavasta paikasta kuvia.

Muuten maantiekuru oli melko puduttavaa pakertamista ja painoimmekin aika vauhdilla Aittajärvelle asti.

Ajatuksia vaelluksesta

Polvi ilmoitteli kivusta (juoksijan polvi) ensimmäisenä päivänä Kaarnepäältä laskeutuessa, mutta yön aikana tunne oli jo hävinnyt. Otin varalta särkylääkettä aamulla taas liikkeelle lähtiessä, mutta aika vähän tarvitsi myöhemmin kipulääkkeisiin turvautua. Laitoin myös toisen päivän aamuna kinesioteipit polviin ja auttoi tai ei, ne tuntuivat hyvältä. Vasen jalka tuntui kyllä välillä kesken kävelyn voimattomalta, mutta taukojen aikana voimat palautuivat. Yritin aina ennen liikkeelle lähtöä aktivoida pakarat kevyellä jumpalla ja se tuntui auttavan. Kuolleet pakarat tarvitsevat vähän herättelyä, että ymmärtävät toimia oikein. Uskon myös elektrolyyttitablettien auttaneen lihasten palautumisessa, sillä lihakset eivät olleet juurikaan kipeät tai jäykät yhtenäkään päivänä. Myöskään päänsärkyä ei ollut aamuisin.

Uskon että se kaikki hoito ennen vaellusta auttoi pitämään kivun poissa. Osteopaatin hoidot olivat se ratkaisevin asia. Sain ne pahimmat jumit pois, jotka jopa olivat esteenä kunnolliselle liikkumiselle. Kävin puolen vuoden aikana kolme kertaa, jolloin sain myös ohjeita tiettyjen lihasten vahvistamiseen ja myös ryhtiin kiinnitettiin huomiota. Jumppasin, joogasin, kävelin monenlaisissa maastoissa. Kahta viikkoa ennen vaellusta kävin vielä osteopaatilla, jonka jälkeen se viimeinenkin jumitus alaselässä hävisi.


Ruokaa oli riittävästi ja vaikka ruokahalua ei oikein ollut, sain syötyä orjallisesti mielestäni hyvin. Kai sitä energiaa sain riittävästi, koska virtaa riitti vielä illallakin eikä aamulla ollut nuutunut olo. Söin aamuisin paistettua kananmunaa tai vhh-lettuja ja rasvakahvin. Päivällä suklaan makuisella heraproteiinillä vahvistettua chiavanukasta, kourallisen pähkinöitä, sitä maailman parasta siemennäkkileipää, salamia jne. Illalla valmistin lämpimän aterian itse kuivatuista aineksista.

Vettä kuljetin mukana kahdessa puolen litran pullossa. Täytin niitä aina sopivissa vesipaikoissa. Mielestäni on harhaanjohtavaa sanoa, että "vettä on joka paikassa, eikä sitä tarvitse kantaa mukana" , sillä juomakelpoista vettä ei välttämättä ole siellä, missä kuljetaan. Tunturin laet ovat laajoja alueita, eikä siellä välttämättä ole kuin painanteita, joissa on seisovaa vettä. Kyllä yhden litran vettä jaksaa kuljettaa mukana.

Varusteet olivat sopivat. Makuupussi oli ehkä hieman liian lämmin, mutta en koe sitä ongelmaksi. Mielummin niin päin kuin että olisi kylmä, koska pystyin nukkumaan pussi auki. Sadevarusteita en tarvinnut, mutta ei niitä voinut jättää poiskaan, koska sateita oli tiedossa. Veden suodatinta käytin vasta tultuamme takaisin Aittajärvelle. Kuljetan sitä kyllä edelleenkin mukana.


Paratiisikuruun ja takaisin

11.8.20



Osittain Kolin kansallispuiston alueella kulkeva Herajärven kierros jakaa mielipiteitä. Yleensä siitä sanotaan, että se on keskivertoa rankempi suurten korkeusvaihteluiden takia ja maisemat ovat hienoja. Jotkut tykkää, toiset sanoo, että se on tylsä. Ehkä silloin odotukset ovat olleet liian korkealla. Mielestäni reitti on hieno, ja se rankkuus tekee siitä vielä hienomman. Itse kuljen maltillisesti ja yritän suhteuttaa matkat ja vauhdin oman jaksamisen mukaan. Uurastus palkitaan sopivin välimatkoin tulevilla hienoilla maisemilla ja tunnelmilla.

Olen käynyt Kolilla useasti, kun tässä huudeilla asun. Kolin huiput ovat tuttuakin tutummat, päiväretkiä olen tehnyt Mäkrälle, Räsävaaraan, Tarhapurolle, Ryläykselle, eteläpään reitille jne. Mutta se Herajärven kierros on jäänyt kummittelemaan vaan mieleen. Juoksijan polvi oireillee välillä, niin en ole sitten uskaltanut lähteä edes kokeilemaan. Kunnes tänä keväänä lumien sulettua päätin pakata rinkkani helatorstain tietämissä. Ajatus oli, että kolmella yöllä yritän selvittää pohjoispään 35 kilometrin pituisen reitin, mutta tarvittaessa voin olla vielä neljännen. Olin myös varautunut keskeyttämään retken.

Ukko-Koli - Ryläys


Lähdin työpäivän jälkeen iltapäivällä Ukko-Kolin parkkipaikalta kävelemään kohti Ryläystä. Reitti sinne on tuttu ja matka taittui mukavasti. Tarkoitus oli etsiä samalla geokätköt. Lopulta kello alkoi olla jo aika paljon ja vesisade alkoi yllättävän sakeana, niin kätköjen etsiminen alkoi tuntua jo ärsyttävältä. Nousua Ryläykselle on aika paljon, ja polvessa alkoi tuntua taas tuttu kipu. Aikaa meni kolmisen tuntia.

Vietin yön Ryläyksen kodassa. Muita retkeilijöitä oli yllättävän paljon liikenteessä. Kodassa meitä nukkui 5 ja telttoja oli ainakin 3. Eipä siellä oikein useammalla telttapaikkoja olekaan. Kodan penkillä pysyy nukkumaan, mutta omaa untani vaivaa pelko penkiltä tippumisesta. Havahduin monta kertaa kokeilemaan alustani reunaa.

Heräilin auringon noustessa ja vaikka polvi tuntui tosi kipeältä, kävelin muutaman sata metriä Ryläyksen kiviputoukselle. Aamu olikin huikea. Aurinko oli jo noussut ylös, mutta oli vielä matalalla. Valo oli lämmin ja kaunis, tuuli puolestaan kylmä ja navakka. Maisema avautuu Kolin huipuille päin ja etelään. Pelkästään jo tämän takia kannatti lähteä.

Palasin takaisin kotaan ja nukuin vielä pari tuntia. Aamupalan jälkeen päätin jatkaa matkaa. Katsoin varuilta kartasta paikkoja, joissa pystyisin keskeyttämään patikoinin ja tilaamaan taksin paikalle.

Kävelin kuitenkin Kiviniemeen asti. Polvikipu lievittyi osaltaan kipulääkkeiden ansiosta, mutta varmaankin myös rauhallisen etenemisen ansiosta. Venyttelin välillä ja pidin paljon taukoja.

Ryläys - Kiviniemi



Ryläyksen näkötornin maisema on vähän pettymys, kiviputouksen maisema on huomattavasti parempi. Alkumatka kulkee pitkin metsissä enimmäkseen. Useassa kohdassa sulamisvedet solisivat vuolaina puroina. Aamupäivän aurinko sai metsän näyttämään satumaiselta.


Pidemmän tauon pidin Pitkälammen rannalla suodattaen ja keittäen vettä. Rannalle pääsi laskeutumaan helposti lammen eteläpäässä.





Sammakkovaara oli hieno, mutta laskeutuminen sieltä oli pitkä ja jyrkähkö.
Pusonjoki virtasi vuolaana.
Kolinvaara olisi ollut hienompi ilman suurta aukkohakkuuta sen alapuolella.
Loppu matka Kiviniemeen oli tylsä, koska reitti kulki maantietä pitkin.


Aikaa meni 7 - 8 tuntia Ryläykseltä Kiviniemeen. Päätin jättää patikoinnin tällä erää tähän. Polvi ei tuntunut ollenkaan hyvältä ja arvelin sen seuraavana päivänä tarvitsevan lepoa. Olin myös aika aikaisessa vaiheessa Kiviniemen kotuksella. Normaali tilanteessa olisin jatkanut vielä matkaa vaikka Lakkalaan tai Ylä-Murhiin. Laitoin kuitenkin tulet kotukseen ja keittelin siinä iltaruuan. Päätökseni vahvistui, vähän alkoi jo koti-ikäväkin painaa, jota en ole vuosiin tuntenut. Tilasin taksin ja huristelin autolle ja sieltä sitten kotiin.
Mutta ei minua harmita. Ehkä se oli ihan sopiva retki tähän kevääseen. Herajärven kierros on kumminkin aika haastava. Maisemat Ryläyksen ja Kiviniemen välillä olivat vaihtelevia. Itse tykkäsin, vaikka moni sanoo sitä tylsäksi. Kolinvaaran tietämillä aukkohakkuu harmitti, mutta muuten reitti kulkee paljon metsissä, vaaroilla ja loppumatkasta vähän maanteitä pitkin.

Lepopäivä tuntui hyvältä, mutta lauantaina alkoi jo kaivelmaan, kun patikointi jäi kesken. Polvi tuntui yllättävän hyvältä ja viiden kilomatrin pituinen kävelylenkki meni ihan hyvin. Päätin kävellä loput pohjoispään kierroksesta sunnuntaina.

Ukko-Koli - Tarhapuro - Mäkrävaara - Kiviniemi

Jätin auton Kiviniemen parkkipaikalle ja sain kyydin ystävältäni Kolille. Kuljen paljon yksin, mutta oli aivan ihanaa, kun sain tästä ystävästäni seuraa Tarhapurolle. Maasto on todella vaihtelevaa ja nousua ja laskua on todella paljon. Aikaa kun varaa, niin kannattaa siellä käydä. Siinä vaiheessa kevättä oli paljon sulamisvesiä, mutta on Tarhapurossa vesi suihkunnut vielä lokakuussakin.


Tarhapurolta on jyrkkä nousu yläs Mäkrän suuntaan Purolanaholle. Siinä pieni hengähtäminen ja eikun perse pitkällä ylös Mäkrälle. Alku tuntuu jyrkältä nousulta, mutta kuten eräs polkujuoksia ohittaessaan tokaisi, pahin on vielä edessä päin. Pohjoispuolen nousu/lasku on jyrkempi kuin toisella puolella. Itselleni taitaa olla helpompi nousta jyrkempää rinnettä ylös kuin laskeutuminen. Mutta uurastamien palkitaan. Mäkrältä on ehkä Kolin hienoimmat maisemat!


Maisemia ihaillessa istuuduin kalliolle ja söin aamupalaa. Aika pitkälle rasvakahvista riittää energiaa, mutta tankata pitää jossain vaiheessa. Kulkijoita oli jonkin verran poluilla. Mäkrän kierros on mielestäni Kolin päiväretkistä hienoimpia.

Tästä Herajärven idän puoleisesta reitistä on sanottu, että se on läntistä reittiä helpompi ja maisemat ovat hienommat. Ehkä se on niin. Tykkäsin molemmista. Idän puolella oli myös paljon metsäisiä osuuksia, mutta järvimaisemia oli myös. Mäkrä ja Jauholanvaara olivat ne hienoimmat. Aikaa meni kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia taukoineen ja matkaa oli noin 17 km.




https://www.luontoon.fi/herajarvenkierros

https://www.herajarvenkierros.fi/reittikuvaus-kertomus

Katso myös muut retkeni Pohjois-Karjalassa.





Jos haluaa nauttia koskien kuohuista niin paljon, että korvat humisevat vielä jälkeenkin päin, Ruunaan Koskikierros on siihen just sopiva retkipaikka. 31 km pitkä reitti kulkee koskien rannoilla, mutta myös metsäosuuksia on. Huuhkajanvaaralle nousu on mukava poikkeus muuten tasaisessa maastossa. Tämä reitti on helppo ja mielestäni tämä sopii hyvin vaikka ensimmäiseksi yksinvaellukseksi tai lasten kanssa kuljettavaksi.

Kävimme vähän aikaa sitten sitten työporukkamme kanssa Ruunaalla laskemassa koskia. Siitä tuli mieleen tämä ensimmäinen yli yön patikointini muutamia vuosia sitten. Muitakin, lyhyempiä reittivaihtoehtoja ovat Neitijärven 22 km ja Vastuuniemen kerros 9 km. Neitijärven kierroksella joki ylitetään soutamalla. Katso reittiselostukset Luontoon.fi sivulta.

Aloitin patikoinnin Neitikoskelta ja kuljin Koskikierrosta vastapäivään. Yön olin Saunaniemessä. Toiselle päivälle tuli ehkä liian pitkä matka tarvottavaksi. Olisin voinut viettää vielä yhden yön kosken pauhussa, niin viimeiset viisi kilometriä eivät olisi olleet niin kovaa puurtamista.

Neitikoski - Saunaniemi

Jätin syyskuisena aamuna auton Neitikosken parkkipaikalle ja siitä parin kilometrin päästä pääsin jo kosken rannoille. Haapavitjalla ylitin kosken hienoa riippusiltaa pitkin. Matka jatkui Mustapyörteelle, jossa pidin ruokatauon. Muita kulkijoita ei juurikaan ollut.


Yöpaikkaan Saunaniemeen kuljin Huuhkajanvaaran näkötornin kautta, josta oli hienot näkymät Neitijärvelle. Saunaniemessä olin hyvissä ajoin, joten oli hyvää aikaa valmistautua ennalta vähän jännittämääni yöhön.

Muita yöpyjiä ei sattunut samaan paikkaan. Vieraskirjan mukaan kulkijoita oli kuitenkin ollut samana päivänä. Pilkoin puita, keitin Neitijärven vettä, lämmitin ruokaa, tutustuin niemennokkaan. Auringon laskiessa paikka osottautui oikein kauniiksi. Taivas värjääntyi oranssiksi, jota kuvatessa aika vierähtikin mukavasti.

Tarkoituksenani oli nukkua teltassa, mutta päätinkin nukkua laavussa, koska en ollut ikinä tehnyt niin. Yö oli kylmä, mutta kun laitoin kaikki vaatteet päälle, sain jopa nukuttua lopulta ihan hyvin. Tähtitaivas ja kuutamo olivat kauniita. Myöhemmin kuulin, että lämpötila oli käynyt yöllä nollassa.

Omakohtainen kokemus on usein se paras oppi. Vaikka miten lukisi eräkirjallisuutta ja opiskelisi asioita retkikursseilla, ne toki helpottavat, nopeuttavat ja voi säästää rahaa, mutta kun värisee yöllä kesämakuupussissa, sen jälkeen tietää, että pitää olla toisenlainen pussi. Ja sekin selviää kokeilemalla, että makuualustalla on iso merkitys hyviin yöuniin. Ja että teltassa olisi ollut lämpimämpi kuin laavussa. Ja että kuutamolla on hyvä olla silmälaput.

Saunaniemi - Neitikoski


Aamulla heräsin auringon noustessa. Maisema oli verhoutunut sumuun ja kun kirkas auringonvalo siivilöytyi sumun seasta, aamu oli täydellinen. Lämmittelin itseäni ja aamupalaa nuotion loimussa.

Matka jatkui Saunaniemestä metsä- ja suo-osuuksilla, kunnes saavuin taas kosken rannoille. Ruokatauon pidin Murroopuron nuotiopailalla.



Siikakosken ylitin riippusillan kautta ja kuljin rantoja pitkin Niskalahteen asti. Siinä vaiheessa laskin, että matkaa autolle on noin 10 km. Alkoi epätoivoinen loppumatka ja viimeiset 5 kilometriä olivat jo pienoista kärsimystä kipeiden jalkapohjien takia. Olin kuitenkin osannut arvioida kävelytahtini eikä matkaan mennyt suunniteltua pidempään.

Reissu meni suunnitellusti, vaikka en ollut varautunut kylmään yöhön. Päivisin oli aurinkoista ja lämmintä. Ruokaa oli sopivasti ja pystyin pitämään ruokatauot niin, ettei aivan valtavaa nälkää ehtinyt tulemaan. Vettä oli vähän mukana ja loput keitin pintavesistä. Rinkka painoi 13 kg ja se tuntui ihan sopivalta.

Ruunaan Koskikierros kulkee melko tasaisessa ja helppokulkuisessa maastossa ja oli yleensä hyvin merkitty. Huuhkajanvaaralle oli päivän päätteeksi rinkkaselässä jo vähän raskasta kavuta, mutta ei sekään tuntunut pahalta. Loppumatka oli puuduttavaa mäntymetsää Neitikoskelle saakka, jonka pauhu kuului kauas.



Ruunaan Koskikierros

27.6.20

Blogin instagram