Villi itä houkutteli minua jälleen syksyllä 2022 pienelle ja helpolle retkelle Koitajoen reiteille. Olen kulkenut Pirhun kierroksen päiväselti aiemmin ja käynyt myös alueen eteläpäässä Hanhikosken tuvalla, mutta Tapiontaival oli kokonaisuudessaan vielä käymättä. Koitajoella on mielenkiintoinen historia ja siellä pääsee parhaimmillaan erämaatunnelmaan, vaikkakin välillä saattaa kuulua auton ääniä ja kultakaivoksen kaukaista meteliä.
Koska Tapion taival ei ole rengasreitti, päätinkin kulkea sen pätkissä ja osittain siis eestaas samaa reittiä. Jätin myös Koivusuon osuuden kulkematta. Minulla oli useampi suunnitelma yöpymispaikoista, joista valitsin sopivimman ja se toimi tällä kertaa hyvin. Luvassa oli syksyn kylmiä öitä, mutta olin varautunut yöpymään tarvittaessa teltassa, jos autiotuvissa olisi ollut tunkua.
Lakonkangas - Hanhikoski - Niemipuron autiotupa - Lakonkangas
Ajelin työpäivän jälkeen kohti Ilomantsia ja jätin auton Lakonkankaan pysäköintipaikalle. Vaihdoin jo viilenevässä illassa vaatteet ja nostin rinkan selkään.
Parkkipaikan infotaulussa kerrotaan, että Lakonkangas on alueella, jota kutsutaan Tapioksi tai Tapionahoksi. Lähellä sijaitsee metsänvartiatorppa, jossa on 1700-luvulla suuren Pohjan sodan aikoihin asustanut Jaakko Tapio. Paikka on yksityisen omistuksessa, mutta paikan näkee autotieltä. Piilopirtti on ollut Suomen itäisin asuinpaikka. Asia oli herättänyt huomiota jopa valtiotasolla ja presidentti Kekkonenkin vieraili torpassa vuonna 1955. Tarina kertoo Kekkosen läikyttäneen kahvia hohtavan valkoiselle ja tarkoin silitetylle liinalle. Emäntä oli saanut pidettyä suunsa kiinni, kunnes isäntä parka oli myös läikyttänyt kahvia. Silloin emäntä oli tokaissut, että "Siinä se on toinenkin tohelo!"
Polku kulki laavun kautta pitkin koitajoen mutkittelevaa törmää. Reitti on mielestäni todella kiva ja Hankikosken pieni, suloinen tupa tulla tupsahtaa näkyviin yllättäen kuusikon suojasta.
Tuvalla ei ollut ketään, joten asetuin taloksi. Pilkoin ensin puita ja laitoin kaminaan tulen. Pikuruinen mökki lämpesi nopeasti. Koska tuvalle ei ole pitkä matka lähimmältä parkkipaikalta, luulen, että tupaan ei monikaan jää yöpymään. Se selittäisi hieman sitä, miksi tupa oli roskainen. Lakaisin siis laverilta roskat ja puistelin siellä olevat patjat. Harmikseni laverilla ja patjoilla oli hiiren papanoita, joten jätin patjat sikseen ja toivoin, ettei jätöksistä pöllähtänyt ilmaan mitään myyräkuumetta aiheuttavaa.
Ilta meni ruokaa tehdessä ja kynttilää poltellessa. Kuuntelin äänikirjaa, jossa Havukka-Ahon ajattelija pohti maailman menoa. Kuullostelin ympäröiviä ääniä, mutta tuvassa vallitsi hiljaisuus, sillä paksut hirret vaimensivat jopa mökin vieressä kohisevan kosken äänet.
Aamulla pakkasin pieneen reppuun eväät ja juomista ja jätin rinkan pakattuna odottamaan tuvalle. Kävelin jokirantaa pitkin seuraavalle tuvalle Niemipurolle. Se olikin siistissä kunnossa ja vieraskirjan mukaan yöpyjiä on tasaiseen tahtiin. Paikka oli kyllä viihtyisä. Tein tulet ulos ja hiillosta odotellessa katselin Koitajoen hitaasti lipuvaa virtaa. Aurinko näyttäytyi välillä pilvien raosta.
Palattuani takaisin Hanhikoskelle, tyhjensin kaminasta jäähtyneet tuhkat, pilkoin puita ja siivosin loput jälkeni. Takaisin autolle en mennyt samaa polkua joen vartta pitkin vaan suon poikki.
.jpg)
Euroopan itäisin paikka, Karhunkämmenen luppotupa ja Verkkopudaksen autiotupa
Olin hyvissä ajoin autolla, joten päätin samointein ajella itäpisteelle ja käydä samalla katsomassa, mikä paikka Lahnajärven rannalla oleva luppotupa on. Luppotuvan pihapiirissä oli iso kota ja grillikatos ja huussi. Paikka vaikutti viihtyisältä, mutta jatkoin matkaa. Yöpaikka oli vielä päättämättä.
Leimuukämpän ohi ajaessa, näin että pihassa oli auto, joten ajelin ohi Verkkopudaksen tuvalle. Siellä tupa odotti tyhjänä. Hanhikosken ja Verkkopudaksen tuvat ovat alunpitäen olleet saunoja, jotka on muutettu tuviksi. Molemmat hellyyttävän pieniä, joihin toki mahtuu useampi yöpyjä. Edellisyönä Verkkopudaksella oli ollut yöpyjiä, joten kämpän lämpimäksi saaminen ei vienyt pitkään.
Iltatoimet olivat jokseenkin samanlaiset kuin edellisenä iltana ja sainkin nukuttua hyvin. Luksusta mökissä oli paksu ja siisti patja, jonka päälle laitoin vielä villahuovan. Voi kun sellaisen patjan saisi joka retkiyöksi!
Tapion taival Polvikoskelta Niemipuron kämpälle
Aamutoimien jälkeen pakkasin tavarat taas autoon ja ajelin Polvikosken parkkipaikalle. Piipahdin Leimuukämpällä, josta yöpyjät olivat jo poistuneet. Upea ukkometso ylvästeli tiellä ja valokuvan otettuani, se päätti myös jatkaa matkaa.
Pakkasin taas päiväreppuun eväät ja lähdin Tapion taivalta pitkin kohti Niemipuroa. Matkalla keräsin suppilovahveroita, jotka olivat kylmän yön jäljiltä kohmeisia. Töyhtötiainen pyrähteli varvikossa.
Polkujen yhtymäkohdassa oli karttaan merkitty laavu, joka paljastui Karanteenipudas-nimiseksi, lahoamiskunnossa olevaksi laavuvanhukseksi. Mistähän tuo nimi on peräisin? Sammalpuron tulentekopaikka osottautui myös huoltoa vailla olevaksi.
Paikalla ollut laavu on palanut jo aikoja sitten ja puuvarasto purettu.
Päivä meni kuulassa, mutta aurinkoisessa säässä kulkiessa. Käännyin Niemipurolla takaisin ja kuljin osittain eri reittiä kartassakin näkyviä polkuja pitkin. Näin olen Tapiontaipaleen 20 km nippanappa kullkenut, vaikkakin pätkissä, kun mukaan luetaan aiempi Pirhunkierros. Aivan ihana retki ja voisin patikoida tuon reitin vaikka edestakaisin. Suosittelen!
