On helppo uskoa, että paikalliset noidat ovat käyttäneet Juuan Vuokossa sijaitsevaa Porttilouhea noitamenojensa tapahtumapaikkana. Sen verran siellä on magiaa ilmassa ja mahdollisuus kokea jotain suurempaa, kun pitää aistit avoinna. Kävin siellä pikaisesti ensimmäisen kerran lapseni kanssa elokuussa 2020 ja tarkoitus olisi mennä sinne lumien sulettua uudelleen vähän tarkemmin tutkimaan paikkoja.
 
Yritin etsiä enemmän tietoa näistä noidista, mutta aika vähän sitä löytyi. Tunnetuin on ollut Kolin mahtinoita Ukko-Kinolainen, joka loitsi kuolleet haudoistaan ja pisti lähteet kiehumaan. Vaara-Jaska Eronen ja Höljäkän noita-Eskelinen ovat tarinoiden mukaan käyttäneet myös Porttilouhea noitamenoihinsa, mutta en löytänyt näistäkään sen tarkempaa tietoa.
 

Etelän suunnasta tultaessa, Juuan risteyksen jälkeen, Vuokossa 6-tien varresta on opasteet ja auton voi jättää autiotalon pihaan. kävelymatkaa rotkolle tulee noin reilu 1 km ja itse rotko on noin 700 m pitkä. Polku kulkee rotkon reunalla. Ennen ylhäällä olevaa nuotiopaikkaa, naavoittunut nuoli ohjaa alas rotkoon. Laskeutuessamme alas, meidät ympäröi epätodellinen hiljaisuus. Pystysuorat kallioseinämät vaimentavat äänet ja ilma muuttui viileäksi. Pieni puro virtasi hiljaa rotkon pohjalla. Tunnelma pakottaa väkisinkin pysähtymään ja hiljentymään. Paikka tuntui turvalliselta kaikessa rauhallisuudessaan.

Rotkon länsipäässä, pohjoispuolella, on isojen kivijärkäleiden muodostama portti. Iso kivi lepää toisten kivien päällä ja sen alta pääsee kulkemaan. Noidat tai tietäjät ovat kuljettaneet sairaita portin läpi, kiven ali toiseen maailmaan. Sen verran pieni on portti, että minäkin uskon sairauksen jäävän toiselle puolelle könytessäni kiven ali toiselle puolelle. Ehkä sairauteni tarvitsevat useamman käynnin, mutta en laita sitä pahakseni. Polku rotkosta, joka on muuten osa UKK-reittiä, jatkuu Saarilammen rantaan ja vaaralle. Karttaan on merkitty nuotiopaikka, joten se voisi olla mukava pikkuretken paikka sinne. Kannattaa varata omat puut mukaan, sillä Porttilouhenkaan nuotiopaikalla ei ollut puita.

Rotkosta noustessa saavumme nuotiopaikalle, jossa jäljelle jääneet nuotiopuut ovat jäkälän peitossa. Polttopuita ei ole, eikä nuotiota tee mieli sytyttääkään navakan tuulen vuoksi. On kuin kaksi eri maailmaa, alinen ja ylinen, jossa toisessa vallitsee hiljaisuus ja tyyneys, toisessa puhaltavat tuulet.

Lähtiessämme, oma nuori-noitani jättää vielä viinimarjoja uhrikivelle...

Sijainti Karttapaikalla

Juuan esite Porttilouhesta




 

Portti toiseen maailmaan - Porttilouhi Juuassa

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Onko sinulla lempipaikkaa? Olen tätä miettinyt ja olin pitkään sitä mieltä, etten ollut sitä vielä löytänyt. Nyt kevään edetessä, huomasin istuskelevani tietyssä, tutussa paikassa, ihaillen maisemaa ja iloitessa lämpimästä ja sulasta maasta. Ehkäpä se olikin se lempipaikkani.

Tätä asiaa miettiessäni, muistin ja mietiskelin monia kauniita ja monella tapaa mieleenpainuneita paikkoja. Niitä on täällä Pohjois-Karjalassa lähellä ja vähän kauempanakin, Lapissa ja ulkomaillakin. Vaikka ne ovatkin olleet hienoja ja jopa maagisiakin paikkoja, en ole niitä kuitenkaan ajatellut niin, että haluaisin just niihin paikkoihin takaisin. Ne eivät ole oleet jo pitkän matkan takiakaan olleet sellaisia, jonne voisi "paeta" nopeasti halutessani hetken rauhaa.

Koska näitä paikkoja on kuitenkin mukava muistella, keräsin tähän kuvia paikoista, joihin on mukava palata kuvien ja sitä myötä muistojen siivittäminä. Kuvat ovat mielivaltaisessa järjestyksessä.

Ensimmäisessä kuvassa ylhäällä on oma mustikkapaikka. Sinne pääsee omalta takapihalta. Harvoin siellä saa ihan yksikseen olla, koska Miisu tulee mielellään seuraksi. 

 

Blåvatnet Norjassa

 

Kolin Ryläys Lieksassa

 

 

Pyhä-Nattaset Sodankylässä

 

Hailuoto Pohjois-Pohjanmaalla

 

Aconitum-kierros ja ukonhattulehto Tohmajärvellä

 

 

Porttilouhi Juuassa

 

Lommoltunturi Muoniossa

 

Saunaniemi Ruunaalla

 

 

Korvatunturi Savukoskella

 

 

Lumikuru UK-puistossa

 

 

Patvinsuo Ilomantsissa

 

 

Paratiisikuru ja sitä ympäröivät tunturit UK-puistossa

 

Mallan luonnonpuisto ja Saana Kilpisjärvellä

 

 

Karhutunturi Sallassa

 

Oma salainen lempipaikka Pohjois-Karjalassa




Lempipaikka

maanantai 25. huhtikuuta 2022

 

Susitaival on Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa, hyvin merkitty retkeilyreitti. Sen kokonaispituus on vähän vaille 100 km. Koska Lapin ruskavaellus peruuntui osaltani, päätin vihdoin lähteä tutustumaan tähän itärajalla kulkevaan reittiin. Kuljin tällä erää Naarvasta, Pahakalansärkiltä Möhköön. Matkaa kertyi arviolta reilu 50 km.

Koska minulla ei ollut omaa autoa käytössä syyskuussa, piti vähän sumplia kulkemisia. Päätettiin ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa iskeä kaksi kärpästä samalla ja tehdä retki Patvinsuolle syyskuun viimeisellä viikolla. Päivän päätteeksi sain kyydin Naarvan tietämille polun päähän. Sovin mieheni hakemaan minut muutaman päivän päästä Möhköstä.

Susitaipaleelta mieleen jäi polut, jotka kulkivat harjuselänteiden, särkkien päällä. Monessa paikkaa välkkyivät vesistöt, lammet ja järvet. Ruska oli kulkiessani kauneimmillaan ja pari ensimmäistä päivää olivat aurinkoiset. Tällä etapilla oli kolme autiotupaa ja kaikki olivat siistejä ja viehättäviä. Reittiin sisältyy paljon myös hiekkateitä ja aukkoja, mutta eipä nuo oikeastaan haitannut yhtään.




Patvinsuo



Susitaipaleen alku tai loppu on Patvisuolla. Kävimme kuljeksimassa lintutornilla ja poikkesimme vielä pitkoksille, joilla pääsee keskelle suota. Patvinsuo on pääasiassa aapasuota, jossa on keidassuoon piirteitä. Mukavan näköistä, kun alkoi olla syksyvärejä vähän sielläkin.


Palattuamme Kurkilahden parkkipaikalle, evästelimme uimarannan yhteydessä olevalla keittokatoksella. Se on oikein viihtyisä paikka istua tulilla vaikka illan hämärtyessä, mutta juuri sen takia paikka onkin suosittu. Huomasin myös, että nyt oli tullut telttailukielto uimarannalle.

Patvinsuo: Patvinkierto

Pahakalansärkät - Jorho



 

Myöhään iltapäivällä ajelimme kohti vaellukseni lähtöpistettä. Jos olisi ollut enemmän aikaa, Naarvasta olisi ollut hulppeat maisemat aloittaa patikointi. Lähdin kuitenkin Pahakalansärkiltä kulkemaan kohti ensimmäistä yöpaikkaa ilta-auringon paistaessa vielä saaden maiseman näyttämän kullan hohtoiselta. Isolepinkäinen sai hauskalla laulullaan pysähtymään toviksi harjulle.

Särkiltä oli parturoitu puut pois. En tiedä onko muutaman vuoden takainen myrsky tehnyt myös siellä tuhoja. Maisema oli silti kiva, koska näkymät olivat moneen suuntaan selkeät ja vesistöjä, järviä ja lampia välkkyi monessa paikassa. Toki olisi harmittanut, jos kaikki etapin särkät olisivat olleet paljaana, mutta kyllä niitä puustoisiakin harjuselänteitä oli tällä taipaleella.


Ennen Jorhon kämppää oli peräti kaksi vetolauttaa, mutta ylitykset olivat lyhyet matkat. Illan hämärtyessä saavuin Jorhon kämpälle. Vaikka Susitaivalta sanotaan hiljaisesi reitiksi, kyllä siellä on muitakin kulkijoita. Koko matkana en poluilla tavannut yhtään ihmistä, mutta tuvilla kahdella kolmesta oli yöpyjiä.

Jorhon kämppä sijaitsee Harkkojärven rannalla. Pieneen ja siistiin tupaan mahtuu yöpyjiä mahtuu neljä. Tosin yläpedillä oli hiiren tai myyrän papanoita, niin kannattaa vähän katsoa missä nukkuu. Samoin, kun siivoaa, pitää olla varovainen, ettei papanoita pöllyyttele ihan miten vaan ja saa myyräkuumetta. Kuulin myös tällä reissulla, että eräs retkeilijä oli sairastunut myyräkuumeeseen nukuttuaan jonkun alueen tuvan lattialla.




 

Jorho - Kaunisjärvi - Särkkäjärvi

Alkumatka Jorhosta Kaunisjärvelle kulki hiekkatietä pitkin, mutta ennen Luotolamminsärkkää sain pujahtaa harjanteen päälle polulle. Aurinkoinen sää helli ja keltaiset lehdet puissa näyttivät kultaisilta. Lammet välkkyivät monessa kohtaa sinisinä. Jos Sirkka Ikonen tunsi olevansa Itä-Kairan prinsessa Lapin punaisilla matoilla, minä kuvittelin olevani Itä-Suomen prinsassa Ilomantsin kultaisissa saleissa.


Tarkoitukseni oli yöpyä teltassa Kaunisjärvellä, mutta evästeltyäni, päätin kuitenkin vielä kävellä Särkkäjärvelle. Matkaa tuli yhteensä 26 kilometriä, joka on ylivoimaisesti liikaa minulle, mutta pääsin kuin pääsinkin perille.


Kauniinjärvensärkkä oli myös kaunis, kun jo ilta-auringon paistaessa melko matalata lähdin kohti seuraavaa yöpaikkaa. Reitti kulki mukavissa maisemissa pääasiassa polkuja pitkin. Matkalla on myös yksityisen rakentama kota ja kaivo Teponsärkällä, mutta se on kaikkien käytettävissä.

Loppumatka piti kulkea otsalampun valossa. Näin jälkeen päin ajateltuna, se olisi ollut mukavaa, mutta en silloin osannut siitä nauttia. Minulla ei ollut mitään hätää, mutta kiirehdin mielessäni jo yöpaikkaan. Lopulta, kun näin Särkkäjärven tuvan valot, huokaisin helpotuksesta, että pääsin vihdoin perille tuonne pieneen, suloiseen tupaan.



Särkkäjärvi - Pohjoinen Pitkäjärvi

 


Särkkäjärveltä Möhköön reitti oli aika tylsä taas alkumatkasta. Myrsky oli kaatanut metsää laajalta alueelta ja aukot olivat vielä aika kurjan näköiset. Päivän etapissa oli kuitenkin yksi iso timantti, nimittäin työkaverillani on mökki lähellä ja minulla lupa käydä siellä saunassa. Yötäkin olisi saanut olla, mutta jatkoin aivan ihanan ja virkistävän saunatuokion ja ruokailun jälkeen Pohjoisen pitkäjärven autiotuvalle yöksi. 

 

 




Saavuttuani Pohjoisen pitkäjärven tuvalle hyvissä ajoin, pilkoin ensin puita ja laitoin kamiinaan tulen, koska mökkiä ei oltu aivan äsken lämmitetty. Tupa lämpesi kuitenkin hyvin ja sain viettää illan yksin kynntilän ja otsalampun valossa lukien kirjaa.





Pohjoinen Pitkäjärvi - Möhkö

Tämä viimeinen etappi tuntui puuduttavalta. Oli hiekkateitä ja moottorikelkkauria sähkölinjojen alla. Matkalla on kuitenkin yksi mielenkiintoinen kohde: Öykkösenvaaran sotahistoriallinen alue. Se on aito sotapaikka, jossa on käyty taisteluja. Osa rakenteista on kunnostettu, osaa ei. Kävely alueella on turvallista opastetuilla poluilla. Polkujen ulkopuolella ei suositella liikkuvan mahdollisten jäljelle jääneiden räjähteiden ja ammusten takia.

Paikalla on myös iso katos, jossa on näyttelytaulujen lisäksi tulipaikka. Saapuessani paikalle, siitä oli pieni seurue juuri lähdössä ja minä pääsin vielä nuotion lämpöön. 



Viimeisellä etapilta Möhköä päin kulkiessa, mieleen jäi isohko karhun kakkakasa puolukoineen, mutta itse tekijää en havainnut tälläkään kertaa

Ajatuksia vaelluksesta

 


Vaikka tiesin, että Susitaival on osittain puuduttavaa teitä pitkin kulkemista ja aukkoja, tykkäsin kyllä tästä vaelluksesta. Mielestäni tämä reitti esitteli hyvin tätä vaihtelevaa Pohjois-Karjalaista luontoa metsineen, harjuineen, lampineen ja järvineen ja hiljaisine kyläteineineen. Sota on Ilomantsin historiassa ollut läsnä ja on edelleen muistoina monenlaisina jälkinä luonnossa. Itseäni asia kiinnostaa, koska isäni on kotoisin Ilomantista alueelta paikasta, joka jäi rajavyöhykkeelle Ilomantsissa. 

Peukut pystyyn, että ensi kesänä pääsen jatkamaan jäljelle jäänyttä taivalta vielä Karhunpolulle!



Endorfiininmetsästäjä: Susitaival - lähes 100 kilometriä hiljaista itärajaa

Retkipaikka: Itärajan Susitaival hurmaa hiljaisuudella ja harjumaisemilla

Vaellusinfo: Susitaival

 






 

Ilomantsin saloilla Susitaipaleella

sunnuntai 14. marraskuuta 2021



Räsävaara on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Kolilla heti itse Ukko-Kolin jälkeen. Vaaran laella olevasta näkötornista avautuu hulppeat näköalat kaikille Kolin vaaroille ja Pieliselle.

Kävin ensimmäisen kerran Räsävaaralla muutamia vuosia sitten joskus kevättalvella. Polku huipulle oli tamppaantunut lumeen niin, että sitä pitkin pääsi kävelemään ilman lumikenkiä. Tykkylumi oli silloin tehnyt suurta tuhoa ja puiden latvat olivat suurelta alalta menneet poikki. Näkötornin rappuset olivat lumen ja jään vuoksi muuttuneet liukumäeksi. Sillä kertaa jouduin tyytymään kurkkimaan maisemia puiden välistä.

Tänä vuonna ruska on ollut erityisen upea myös Pohjois-Karjalassa. Siitä olen nauttinut mahdollisimman monin tavoin ja eräänä sumuisena lauantaina ehdotinkin syntymäpäiväänsä viettävälle ystävälleni pientä retkeä ruskan rippeitä ihmettelemään.



 

Räsävaaraan pääsee Kolin kylältä ajamaan kahdesta eri suunnasta, sillä tie tekee lenkin. Jos ei hoksaa kääntyä Räsävaaran tielle ekasta liittymästä, voi heti kaupan jälkeen kääntyä Martikkalan tielle ja sitä kautta Räsävaaraan. Perillä on tilaa useammalle autolle.

Pistimme auton parkkiin ja suuntasimme viitan osoittamaan suuntaan heti jyrkästi ylöspäin johtavaa polkua pitkin. Matkalla oli jo näköaloja, joita pysähtelimme katselemaan. Ilma oli pilvinen ja sumuinen, joka korosti jäljellä olevan ruskan värejä. Alhaalta kuului karjan ammumista, metsistä nousi sumua kuin savua entisajan pirteistä. Tunnelma oli, sanoisinko kansallisromanttinen, varsinkin kun eräässä näköalapaikassa oli kyltti, jossa kerrottiin Eero Järnefeltin maalanneen sillä paikalla maisemasta taulun.

 

Kartalta mitattuna vaaran laelle ja näkötornille on matkaa puolisen kilometriä. Juuri sopiva harmaaseen päivään ja rentoon retkeilyyn.

 

Pilvinen sää ei haitannut lainkaan kaukomaisemien ihastelua. Näköala oli alhaalla olevista pilvistä huolimatta hieno. Räsävaara on peräti 300 m merenpinnan yläpuolella. Vertailun vuoksi Ukko-Kolin huippu on 347 mpy. Näkötorni on 18 metriä korkea, josta näkee puun latvojen yläpuolelta jopa Paalasmaalle saakka. Luin tämän vierailun jälkeen, enkä hoksannut niin tarkkaan katsoa maisemaa. Lumouduin näkemästäni niin, että en kovin paljoa yrittänyt tunnistaa paikkoja korkeuksista käsin.

 

Luontoon.fi sivulla kerrotaan Kolin kansallispuiston ulkopuolella olevista kohteista ja Räsävaaran näkymistä näin: "Tornista etelään näet Herajärven sekä Kolin kansallispuiston vaaroineen. Idän puolella erotat Pielisen vastarannan, Kelvänsaaren ja Hattusaaren. Pielisen suurin saari, Paalasmaa, näkyy pohjoisessa. Lännen metsäisessä maisemassa erotat hyvällä säällä etäämpänä sijaitsevia järviä, muun muassa Höytiäisen." Ihan siis uskomattomat maisemat! Ei minun kamerakalustolla saa ikuistettua sitä näkymää kuin pienen hitusen.


Palasimme takaisin parkkipaikalle loivaa rinnettä kulkevaa tietä pitkin. Koko matkan näkyi vaaramaisemat.

Parkkipaikan yhteydessä on laavu ja huussi. Olimme pakanneet mukaan lämmintä juotavaa termariin, perinteiset makkarat ja karjalanpiirakat evääksi ja vielä viinerit jälkkäriksi. Ja hyvältä herkut maistuivatkin syyssäässä tallustelun jälkeen.

 

Puita oli kyllä puukatoksessa, mutta ei kirvestä. Saimme kuitenkin pilkottua puita sen verran, että pystyimme paistamaan makkarat. Syksyllä on mukava istua tulilla, vaikka muuten harvoin vaelluksilla kesäisin tulia teen.

 

Koliakin kannattaa siis käydä kurkkimassa eri suunnista. Esimerkiksi Ryläykseltä näkee myös koko vaarajonon päinvastaisesta suunnasta ja olenhan käynyt myös melomassa Pielisellä ja sieltä vaarat näyttävät taas erilaiselta. Melontareissulta ei ole kuvia, kun täysin maakrapuna en jänntykseltäni muistanut niitä ottaa.

 

Karttapaikan linkki Räsävaarantien risteykseen.

Katso myös muut Koli aiheiset julkaisuni

Pohjois-Karjalassa tekemiäni retkiä on täällä ja lisää on tulossa mm. Susitaipaleelta ja jänispolulta!


Ruskarääppiäiset Räsävaaralla

torstai 14. lokakuuta 2021

Blogin instagram