Kolmanneksi pienin kansallispuisto Pyhä-Häkki hurmasi

 

Etäläisen Suomen ikimetsä humisee Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Se on muinoin ollut maata, joka ei ole kelvannut kenellekkään ja jäänyt valtion liikamaaksi kulkuyhteyksien puutteen ja soisen maan vuoksi. Meidän onneksi. Metsä on saanut kasvaa koskemattomana ja sinne pääsee nyt viehättävää, puiden reunustamaa (ja asfaltoitua) tietä pitkin. Tie kulkee kansallispuiston halki. Lue lisää www.luontoon.fi/pyha-hakki

Kolme kohdetta kerralla -retkellä loppukesällä 2022 poikkesin Salamajärveltä Kolovedelle mennessä tässä kolmanneksi pienimmässä kansallispuistossa. Koska en tiennyt millainen paikka Pyhä-Häkin kansallispuisto on yöpyä, päätin käydä vain päiväretkellä ja valitsin reilun 3 km pituisen Mastomäenpolun käyden lisäksi Kotajärven rannalla olevalla tulistelupaikalla. Tämä lisäsi matkaan reilun kilometrin.

 

Vastapäivään mentäessä polku kulkee Riihinevan polkua pitkin ja minä valitsin suon puoleisen polun. Pyhä-Häkin kansallispuistosta puolet on suota. Infotaulu esitteli suokasvillisuutta ja yritin bongailla lihansyöjäkasveja sammalen seasta. Pian polku sukelsi kuitenkin hämärän metsän siimekseen.

 

 

 

Kotajärven keittokatos yllätti viihtyisyydellään. Katos oli tilava ja samalla suojaisa ja avoin. Harmittelin, kun en voinut jäädä yöksi, sillä teltalle olisi varmaan löytynyt paikka, järvessä olisi voinut käydä uimassa ja iltaa istua takkatulen liekkiä katsellen. Pyhä-Häkin kansallispuiston alueella saa tehdä tulet vain tässä Kotajärvellä, mutta leiriytyä voi missä vain. Suositus on kuitenkin, että leiriydyttäisiin taukopaikkojen läheisyyteen.

 

Tein pienet tulet ja paistoin eväsmakkarat. Hiillosta odotellessa etsin geokätkön.Tämä suloinen taukopaikka vei todella sydämeni.

Pois mennessä jatkoin läpi aarniometsän Mastomäenpolkua pitkin. Puiden keski-ikä on 250 vuotta ja matkalla on nähtävyyksinä Vanha iso puu, kun vähän poikkeaa reitiltä Kotajärven polkua pitkin ja jonkin verran nuorempi Iso puu. Mahtavia ikihonkia molemmat toisten vanhojen puiden ympäröimänä.

 

Jostain syystä otin kuvia aika vähän. Tässä kaikki. Mutta kuvia löytyy esimerkiksi Retkipaikan jutusta https://retkipaikka.fi/pyha-hakin-kansallispuisto-saarijarvi/

Kolmanneksi pienin kansallispuisto Pyhä-Häkki hurmasi

12.5.23

Yhden yön tarina Kolilta

 

Kolin ja Kolin kansallispuisto tarjoaa monipuolisesti nähtävää ja tekemista ympärivuoden. Koska en ole kovin innokas talviretkeilijä, suunnittelin itselleni sopivan yönyliretken, jossa ei tarvitse itseään viedä äärimmilleen umpihangessa, pimeässä, kylmässä nälkäisenä ja viluisena. Tältä retkeily talvella minusta tuntuu. Ehkä vähän liioittelua, mutta tässä tulee kertomus miun leppoisasta ja helposta retkestä.

Sää oli ennusteissa aurinkoinen ja öisin pikkasen pakkasen puolella. Tämä riitti minulle tiedoksi retkelle, jossa yöpyisin Ikolanahon varaustuvassa. Tuvan varasin siinä vaiheessa, kun kolme edellistä päivää oli jo varattu. Näin ollen mökki ei olisi aivan jäässä ja lämpiäisi ehkä vähän nopeammin kuin pitkään kylmänä ollessaan.

Ikolanahon tuvassa on patjat ja tyynyt, joten en omaa puhallettavaa retkialustaa enkä tyynyä ottanut mukaan. Koska telttaakaan ei tarvinnut, tilaa jäi kameravarustukselle, isommalle päivärepulle, johon saisin kameran jalustankin mahtumaan, vesipulloille ja säkillisen ruokaa. 

Jäätie ja Paateri

Toisena pääsiäispäivänä ajelin Kolille ja suoraan satamaan. Jäätie oli auki ja hetken empiessäni rohkaisin mieleni ja ajoin jäistä tietä pitkin toiselle puolelle Pielistä. Jäätien pituus on 7 km. Paikkapaikoin oli jo sohjoa ja kuoppia joihin oli vettä noussut jään pintaan. Todella jännittävä ajomatka ja matka tuntui ihan liian pitkältä.

Kuvanveistäjä Eeva Ryynäsen taiteilijakoti ja ateljee oli vielä sinä päivänä auki, joten päätin uhmata sohjoista tietä ja ajelin Paateriin. Perillä oli muutama muukin paikkaan tutustuja. Olen ensimmäisen kerran käynyt siellä itse taitelijan vielä elossa ollessa ja toisen kerran myöhemmin, kun kirkko oli rakennettu. Näistä kerroista on siis jo vuosikymmenet aikaa.

Eevä Ryynänen veisti eläessään noin 500 teosta pääasiassa puusta. Veistokset ovat yleensä isoja, jyhkeistä puista tehtyjä. Ovat hyvin vaikuttavia teoksia, vaikka muotokieli ei minua ihan täysin viehätä.

 

Lue Eeva Ryynäsestä Lieksa.fi

Edessä oli vieä jännittävä ajelu jääteitä takaisin Kolille, mutta se meni hyvin. Seuraavana päivänä jäätie laitettiinkin jo kiinni. 

Kävin vielä maihin tultua kävelemässä Pielisen jäällä. Muutamia vuosia sitten kävin matalan kynnyksen melontakurssilla Pielisellä. Harmittamaan jäi se, kun jännitti niin paljon, että jäi kuvat ottamatta. Tässä nyt yksi kuva Kolin vaaroista pieliseltä päin nähtynä.

Naputtelin navigaattoriin Peiponpellon parkkipaikan osoiteen Kotaniementie 31, Lieksa. Tie on kesäaikaankin kapea "kärrypolku", joten hieman jännittäen, mutta luottaen vahvasti nelivetoon, puskin eteenpäin lumisohjossa. Vastaan tuleva traktori aurasi sohjoa pois tieltä, jonka jälkeen matkan teko olikin jo helpompaa.

Periltä löytyi tilava parkkipaikka. Nostin rinkan selkään ja toiseen käteen otin lumikengät ja sauvat. Polku oli tallaantunut kovaksi, joten pääsin melkein Ikolanahon tuvalle asti kävellen. Vasta loppumatkasta hanki petti.

 

Ikolanahon vuokratupa ja Mäkrävaara

Asetuin taloksi tutustuen ensin varustukseen. Ensinnäkin tupa oli erittäin siisti. Aurinkokennolla toimiva sähköistys toimi. Takkapuita oli yhden pesällisen verran valmiina. Koska tarkoitus oli paistaa nuotiolla makkaraa ja lämmittää yöksi tupaa, ohjelmassa oli ensin pieni puusavotta. Puuliiterissä oli puurankoja ja melko terävä saha ja kirves. Kohta sain jo tulet tehtyä nuotiopaikalle ja iltaruuan tulille.

 

Sisällä tuvassa laitoin takkaan tulet ja keitin teetä. Laittelin pedin valmiiksi ja olin valmis nauttimaan illasta. Oli niin hiljaista. Ulkona kuului palokärjen naputusta ja kurkien keväisiä huutoja jostain kaukaa. Hiihtäjiä ei enää näkynyt mökin takaa menevällä latusellakaan. Kuuntelin äänikirjaa ennen nukkumaan menoa ja laitoin kellon soimaan aamuviideksi.

Vähän ennen kellon soittoa havahduin hereille. Oli jo valoisaa ja kiirehdin aamutoimissa, jotta ehdin näkemään auringon nousun. Päätin jättää lumikengät mökille, sillä polku tuntui kestävältä ja lähdin kipuamaan Mäkrävaaran päälle. Polku kulki kesäreitiä pitkin ja jossain vaiheessa se saavutti ladun. Ladun vierellä oli leveä väylä kulkea jalan.

Taivas kirkastui kirkastumistaan puiden takana ja yritin kiirehtiä liukkaalla väylällä eteenpäin. Juuri kun pääsin paikkaan, jossa näkyi horisontti, aurinko pulpahti näkyviin Pielisen takaa. Kaivoin nopeasti kameran esiin ja ihastelin näkymää tovin.

 

Jatkoin matkaa valokuvaten esiintulevia näköaloja. Auringon valo oli kuin Järnefeltin maalauksissa ja en ihmettele, että tämä maisema ja valo on kiehtonut taiteilijoita.

 

Ennen vanhaan pääsiäisaamuna kiivettiin korkeille paikoille seuraamaan auringon nousua. Pääsiäisauringon sanottiin tanssivan ja riemuitsevan. Jos aurinko nousi kirkaalta taivaalta, se tiesi hyvää vuotta.Vilja- ja marjasadosta tulisi hyvä eikä olisi hallasta huolta. Pilvinen sää puolestaan tiesi sateista kesää ja pilvien läpi nouseva aurinko sekavaa vuotta. Jos tämän pääsiäisen jälkeisen tiistaiaamun mukaan ennustaisin ensi kesää, niin taitaa tulla vähän sekava kesä. 

Palattuani takaisin tuvalle, osin pyllymäkeä laskien, pakkasin rinkkani ja siivoisn jälkeni. Ikolanahon tupa on niin suloinen ja hyvin varusteltu, että voisin sinne houkutella kermaperseystävänikin helpolle retkelle.

Palasin Peiponpellolle samaa reittiä mitä tulinkin kuunellen alkavan kevään ääniä. Lumen alta kuului solisevan veden ääniä ja jostain kurkisti jo iloisesti pulputtava puro.

Räsävaaran jääputous ja näkötorni

Räsävaaran jääputoukselle pääsee helpoiten ajamalla Martikkalantietä pitkin ja koska tien varrella on asutusta, talvisinkin pääsee aika lähelle. Tien reunaan oli aurattu jopa levennys, johon pystyi helposti jättämään auton ja kovaksi tallattua polkua pitkin pääsi kävelemään putouksille.

Lyhin reitti Räsävaaran laavulle oli poikki (Eräkolintie), joten ajoin autolla osittain jo kelirikkoista Räsävaarantietä pitkin laavun luona olevalle pysäköintipaikalle. 

Polku vaaralle alkaa heti jyrkällä nousulla, niin kokeilinkin toista reittiä. Kävelin aurattua tietä pitkin aukon kohtaan, josta osittain kahlaten lumessa kiipesin lumikengillä vaaran päälle ja näkötornille. Pois kävelin sitä virallisempaa reittiä pitkin. Hyvn toimi tämäkin ratkaisu, sillä aukolla nousu oli loiva, vaikkakin vähän upottava.

 

Laavulla tein tulet. Puukatoksessa oli vähän puita, mutta käytin omat klapit, jotka olin varalta ottanut mukaan autoon. Kello ei ollut siinä vaiheessa vielä kovinkaan paljon, niin paistoin viimeiset makkarat kiireettä. 

Lisää kertomuksia Kolilta

Yhden yön tarina Kolilta

2.5.23

Tapion mailla Ilomantsissa

Villi itä houkutteli minua jälleen syksyllä 2022 pienelle ja helpolle retkelle Koitajoen reiteille. Olen kulkenut Pirhun kierroksen päiväselti aiemmin ja käynyt myös alueen eteläpäässä Hanhikosken tuvalla, mutta Tapiontaival oli kokonaisuudessaan vielä käymättä. Koitajoella on mielenkiintoinen historia ja siellä pääsee parhaimmillaan erämaatunnelmaan, vaikkakin välillä saattaa kuulua auton ääniä ja kultakaivoksen kaukaista meteliä.

Koska Tapion taival ei ole rengasreitti, päätinkin kulkea sen pätkissä ja osittain siis eestaas samaa reittiä. Jätin myös Koivusuon osuuden kulkematta. Minulla oli useampi suunnitelma yöpymispaikoista, joista valitsin sopivimman ja se toimi tällä kertaa hyvin. Luvassa oli syksyn kylmiä öitä, mutta olin varautunut yöpymään tarvittaessa teltassa, jos autiotuvissa olisi ollut tunkua.

Lakonkangas - Hanhikoski - Niemipuron autiotupa - Lakonkangas

Ajelin työpäivän jälkeen kohti Ilomantsia ja jätin auton Lakonkankaan pysäköintipaikalle. Vaihdoin jo viilenevässä illassa vaatteet ja nostin rinkan selkään.

Parkkipaikan infotaulussa kerrotaan, että Lakonkangas on alueella, jota kutsutaan Tapioksi tai Tapionahoksi. Lähellä sijaitsee metsänvartiatorppa, jossa on 1700-luvulla suuren Pohjan sodan aikoihin asustanut Jaakko Tapio. Paikka on yksityisen omistuksessa, mutta paikan näkee autotieltä. Piilopirtti on ollut Suomen itäisin asuinpaikka. Asia oli herättänyt huomiota jopa valtiotasolla ja presidentti Kekkonenkin vieraili torpassa vuonna 1955. Tarina kertoo Kekkosen läikyttäneen kahvia hohtavan valkoiselle ja tarkoin silitetylle liinalle. Emäntä oli saanut pidettyä suunsa kiinni, kunnes isäntä parka oli myös läikyttänyt kahvia. Silloin emäntä oli tokaissut, että "Siinä se on toinenkin tohelo!"

Polku kulki laavun kautta pitkin koitajoen mutkittelevaa törmää. Reitti on mielestäni todella kiva ja Hankikosken pieni, suloinen tupa tulla tupsahtaa näkyviin yllättäen kuusikon suojasta.

 

 

Tuvalla ei ollut ketään, joten asetuin taloksi. Pilkoin ensin puita ja laitoin kaminaan tulen. Pikuruinen mökki lämpesi nopeasti. Koska tuvalle ei ole pitkä matka lähimmältä parkkipaikalta, luulen, että tupaan ei monikaan jää yöpymään. Se selittäisi hieman sitä, miksi tupa oli roskainen. Lakaisin siis laverilta roskat ja puistelin siellä olevat patjat. Harmikseni laverilla ja patjoilla oli hiiren papanoita, joten jätin patjat sikseen ja toivoin, ettei jätöksistä pöllähtänyt ilmaan mitään myyräkuumetta aiheuttavaa.

Ilta meni ruokaa tehdessä ja kynttilää poltellessa. Kuuntelin äänikirjaa, jossa Havukka-Ahon ajattelija pohti maailman menoa. Kuullostelin ympäröiviä ääniä, mutta tuvassa vallitsi hiljaisuus, sillä paksut hirret vaimensivat jopa mökin vieressä kohisevan kosken äänet.

Aamulla pakkasin pieneen reppuun eväät ja juomista ja jätin rinkan pakattuna odottamaan tuvalle. Kävelin jokirantaa pitkin seuraavalle tuvalle Niemipurolle. Se olikin siistissä kunnossa ja vieraskirjan mukaan yöpyjiä on tasaiseen tahtiin. Paikka oli kyllä viihtyisä. Tein tulet ulos ja hiillosta odotellessa katselin Koitajoen hitaasti lipuvaa virtaa. Aurinko näyttäytyi välillä pilvien raosta.

 

Palattuani takaisin Hanhikoskelle, tyhjensin kaminasta jäähtyneet tuhkat, pilkoin puita ja siivosin loput jälkeni. Takaisin autolle en mennyt samaa polkua joen vartta pitkin vaan suon poikki. 

Euroopan itäisin paikka, Karhunkämmenen luppotupa ja Verkkopudaksen autiotupa

Olin hyvissä ajoin autolla, joten päätin samointein ajella itäpisteelle ja käydä samalla katsomassa, mikä paikka Lahnajärven rannalla oleva luppotupa on. Luppotuvan pihapiirissä oli iso kota ja grillikatos ja huussi. Paikka vaikutti viihtyisältä, mutta jatkoin matkaa. Yöpaikka oli vielä päättämättä.

 

Leimuukämpän ohi ajaessa, näin että pihassa oli auto, joten ajelin ohi Verkkopudaksen tuvalle. Siellä tupa odotti tyhjänä. Hanhikosken ja Verkkopudaksen tuvat ovat alunpitäen olleet saunoja, jotka on muutettu tuviksi. Molemmat hellyyttävän pieniä, joihin toki mahtuu useampi yöpyjä. Edellisyönä Verkkopudaksella oli ollut yöpyjiä, joten kämpän lämpimäksi saaminen ei vienyt pitkään.

Iltatoimet olivat jokseenkin samanlaiset kuin edellisenä iltana ja sainkin nukuttua hyvin. Luksusta mökissä oli paksu ja siisti patja, jonka päälle laitoin vielä villahuovan. Voi kun sellaisen patjan saisi joka retkiyöksi!

 

Tapion taival Polvikoskelta Niemipuron kämpälle

Aamutoimien jälkeen pakkasin tavarat taas autoon ja ajelin Polvikosken parkkipaikalle. Piipahdin Leimuukämpällä, josta yöpyjät olivat jo poistuneet. Upea ukkometso ylvästeli tiellä ja valokuvan otettuani, se päätti myös jatkaa matkaa.

Pakkasin taas päiväreppuun eväät ja lähdin Tapion taivalta pitkin kohti Niemipuroa. Matkalla keräsin suppilovahveroita, jotka olivat kylmän yön jäljiltä kohmeisia. Töyhtötiainen pyrähteli varvikossa. 

Polkujen yhtymäkohdassa oli karttaan merkitty laavu, joka paljastui Karanteenipudas-nimiseksi, lahoamiskunnossa olevaksi laavuvanhukseksi. Mistähän tuo nimi on peräisin? Sammalpuron tulentekopaikka osottautui myös huoltoa vailla olevaksi. Paikalla ollut laavu on palanut jo aikoja sitten ja puuvarasto purettu.

Päivä meni kuulassa, mutta aurinkoisessa säässä kulkiessa. Käännyin Niemipurolla takaisin ja kuljin osittain eri reittiä kartassakin näkyviä polkuja pitkin. Näin olen Tapiontaipaleen 20 km nippanappa kullkenut, vaikkakin pätkissä, kun mukaan luetaan aiempi Pirhunkierros. Aivan ihana retki ja voisin patikoida tuon reitin vaikka edestakaisin. Suosittelen!

Luontoon.fi/koitajoki

Koitajoki ympäristön muutosten ja historian pyörteissä (PDF)

 

Villiä itää, kesytöntä länttä

 

 

Tapion mailla Ilomantsissa

17.3.23

Pätkä Karhunpolkua - syysvaellus Kaattiinlammelta Patvinsuolle

 

Tartuin tilaisuuteen ja lähdin syyskuun lopussa 2022 Joensuun Ladun järjestämällä "valmismatkalle", jossa yhtenä päivänä käytiin Ukonpolulla ja seuraavana päivänä kuljettiin pätkä Karhunpolkua. Jäin sitten rinkkani kanssa jatkamaan matkaa Patvinsuolle, jonne olin jättänyt auton odottamaan.

Syksyllä 2021 kulkiessani Susitaipaleella, ajattelin, että luonteva jatkumo olisi tehdä seuraava syysreissu Karhunpolulle. Karhunpolku on kokonaisuudessaan yli 100 km pitkä, ja vaikka miten himottaisi kokeilla vaeltaa koko reitti kerrallaan, tiedän että se olisi minulle liian suuri ponnistus. Ihanaa, kun näitä polkuja voi tallata lyhyemmissäkin etapeissa ja nauttia siitä mistä tykkää: Rauhallisista päivämatkoista ja leppoisasta leirielämästä.

Lisäsin Karttoja -sivulle vielä hyvin keskeneräisen karttan kulkemastani reitistä. Tarkoitus on tehdä vähitellen koko Karhunpolusta kaikenkattava retkeilykartta. Toiveita ja kehitysideoita voi kirjoittaa kommentti kenttään tai sähköpostilla sydanrinnassareppuselassa@gmail.com.

Kaattiinlampi - Hukkalampi

Aloitimme porukassa matkan Kaattiinlammelta. Lammen toisella puolella ja myöhemmin matkalla on paljon sodan aikaisia panssariesteitä. Isot kivet seisoivat asennossa lammen toisella puolella hieman harmaana päivänä. Otin kyllä kuvia, mutta kameraan sattui viallinen muistikortti, johon ei tallentunut yhtään kuvaa. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu kännykällä.

 

Matka taittui osin polkuja, osin tiepohjia pitkin. Tässä kohtaa reitti oli vähän tylsähkö, mutta mukava seura pelasti paljon. Panssariesteet pitkin matkaa ja muut oikeasti sodassa käytetyt rakenteet olivat mielenkiintoisia ja veivät ajatukset Suomen sotahistoriaan.

Valkealammen päässä on tulipaikka, jonka ympäristössä oli panssariesteiden lisäksi korsuja. Emme jääneet näitä sen enempää tutkimaan.

Pidimme pitemmän tauon Pitkäjärven autiotuvan pihapiirissä. Pitkäjärven rannassa oli oikein mukava leiripaikka kaikkine rakennuksineen. Isoimmassa rakennuksessa on toisessa päässä varaustupa ja toisessa autiotupa. Lisäksi on pieni, erillinen autiotupa ja rannassa on sauna.

Reilun pituisen evästauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Hukkalampea. Merkitty reitti kulki Pitkäjärven rantoja mukaellen ja pitkällä Pitkäjärven harjulla. Kirkisensalmessa on hieno laavu kauniilla paikalla. 

 

 

Loppu matka kulkikin ehkä tämän reissun kauniimmissa maisemissa. Kuten Hukkalammella polun päässä merkissä sanotaan, alue kuuluu Pitkäjärven harjun aarnialueeseen, joka on näyte aidosta metsäluonnosta ja se säilytetään luonnontilaisena. Kyltissä toivotetaan tervetulleeksi siivo kulkija!

 

 

Reittivinkit

Jos haluaa tehdä retken niin, että palaa lähtöpaikkaan, niin Hukkalammelta on pari vaihtoehtoa. Pitkäjärven autiotuvalle tulee eestaas matkaa noin 10 km. Pitkäjärven toista rantaa pitkin menee polku, jota toisin ei ole merkitty, niin koko matkaa ei tarvitse kulkea samoja jälkiä pitkin.

Lyhyemmän reitin saa, kun kävelee ihanan aarnialueen läpi Kirkisen laavulle ja sieltä samoja jälkiä takaisin. Tiiliniemeen menee myös polku, joka on vielä itseltäni tutkimatta. Matkaa tulee yhteensä noin 5 km.

Hukkalampi- Ahokosken laavu

Sanottiin heipat Ladun retkeilijöiden kanssa ja minä jatkoin vielä illan suussa matkaa yöpaikkaani. Polku oli todella mukavaa neulaspolkua ja osin oli pitkospuita. Kiinnitti huomion, että polut kulkivat pitkiä pätkiä täysin suoraan.

Ahokosken laavu on hieman syrjässä Karhunpolulta Ukon joen rannassa. Pohjoisesta tullessa ensimmäisessä kohdassa ei ole mitään viittaa, mutta satuin sopivasti katsomaan karttaa ja oikaisin siitä laavulle. Toisesta suunnasta tultaessa, laavulle ja sitä ennen sijaitsevalle huussille on opaste.

Laavun ympäristöä oli vast'ikään raivattu, mutta risuja ei oltu viety pois. Teltalle en löytänyt paikkaa ja koska en tiennyt millainen Piilossa oleva tulipaikka on, päätin jäädä laavuun yöksi. Viritin laavusta löytyneen pressun laavun etuosaan suojaksi.

Ahokosken laavu - Pokkaniemi

Aamupalaa syödessä viileähkön yön jälkeen, joutsen lipui hiljaa pitkin tumman veden pintaa. Päivämatkat olivat noin 10 km pituiset, niin en pitänyt kiirettä aamutoimissa enkä kävellessä. Matkalla Ukonjoki tuli välillä esiin mutkineen. Vesi oli tosi tummaa. Näytti kivalta melottavalta, jos sellaista harrastaisi, tosin Ukonjoessa voi vesi kuulema olla joskus liian matalalla.

 

Piilo

 

Poikkesin katsomaan Kangas-Piilojärven tulipaikkaa, jonne oli viitta polulta ja päätin jäädä siihen lounastamaan. Tämä Piilossa sijaitseva paikka olisi ollut telttailuun ihanteellinen. Alue oli avointa mäntykangasta järven rannalla. Lieksan omistamalla tulipaikalla oli pöytä penkkeineen, huussi, halkoliiteri ja nuotiokehä.

Ennen "lisää vain vesi" -lounasta, kävin vielä katsomassa, minne polku vie nuotiopaikalta kohti niemeä ja siellä taisi olla pari epävirallista tulipaikkaa. Jos haluaa leiriytyä vähän syrjemmässä, tuolta löytyy omaa rauhaa vähän enemmän piilossa. Toki ilman nuotiota.

Matka jatkui kohti Patvinsuota ensin pitkin hiljaista kylätietä. Piilossa, eräässä tien haarassa, seisoa jökötti "Justiina" kaulin ja leipälapio kädessä. Tätä piti käydä ihan lähempää katsomassa, mutta puuveistoksen tarkoitus ei auennut. Ehkäpä se oli varoituksena, enkä sitä ihmettele, kun historiaa tutkii. Vähän matkan päästä patsaalta on Piilon tila, johon on aikoinaan desantit hyökänneet.

Pokkaniemi

Valitsin Pokkaniemen yöpaikaksi, vaikka se on vähän sivussa reitiltä. Kivoja teltan paikkoja on monta ja kun rannalla ei ollut muita yöpyjiä, valinnan vaikeus oli todellinen. Pystytin teltan hieman puiden suojaan, tasaiselle kohdalle, mutta niin, että teltalta näki järvelle.

Ennen kuin päivä alkoi hämärtymään, valmistin iltaruuan, söin ja pilkoin puita iltanuotiota varten. Vaikka pyrin minimalistisella puun polttamisella retkeilemään, syksyllä sytytän pienen nuotion ihan tunnelman vuoksi.

 

 

 

 

Yöllä satoi vettä ja makuupussin jalkopää tuntui kostuvan osuessaan pikkuruisen Helsportin sooloteltan seinään. Koska tämä oli retken viimeinen yö, se ei haitannut. Aamulla sateen jatkuessa, nautin aamiaista halkoliiterissä. Sade loppui sopivasti ja pystyin pakkaamaan rinkan ulkosalla.

 

Pokkaniemi - Kurkilahti

Loppumatka Kurkilahteen kuljin Suomujärven ympäri menevää polkua pitkin. Aamulla kuulemani moottorisahan äänet paljastuivat Virtasalmen sillan työmaan ääniksi. Joidenkin päivien kuluttua Facebookissa ilmoitettiin uuden sillan olevan valmis.

Virtaniemi vaikutti myös mukavalta yöpymispaikalta, mutta oli ehkä vähän suojaisempi kuin Kurkilahti.

Mistähän Huutoniemi on saanut nimensä? Se ei selvinnyt, vaikka kävin katsomassa.

 

Lopulta Kurkilahdessa pysähdyin toviksi syömään ja nauttimaan kahvista jälkiruuan kanssa. Fiilistelin mukavaa syysretkeä ja Karhunpolkua, josta tuli nyt ensimmäinen pätkä kuljettua. Ehkäpä seuraavan etapin patikointi toteutuu jo tänä keväänä!

 

 

 

Pätkä Karhunpolkua - syysvaellus Kaattiinlammelta Patvinsuolle

3.3.23