Pitkän ja kylmän alkukevään jälkeen koittanut lämmin sää sai todella innostumaan telttaretkeilystä. Eräänä toukokuisena lauantaina 2024 minun piti olla Joensuussa iltapäivällä ja seuraavan kerran sunnuntaina puolilta päivin. Siihen aikahaarukkaan sain sopimaan hyvin yhden yön telttaretken Ala-Koitajoelle Joensuun Uimaharjuun.

Olin Pamilonkosken parkkipaikalla kello 16 aikaan. Toinen lähtöpaikka on toisessa päässä Hiiskoskella, joka on jo Ilomantsia. Rinkka tuntui mukavalta selässä, kun suuntasin ensin esteettömälle laavualueelle. Lähdin sinisillä maalimerkeillä merkattua reittiä pitkin. Kokonaisuudessaan tämä Ala-Koitajoen retkeilyreitti Hiiskoskelle on 16 km, mutta minä kiersin vain Pamilonkosken luontopolun, joka on reilu 5 km pitkä rengasreitti.

 Polku oli heti alkumatkasta kivikkoinen, mutta kuljettavissa. Ensimmäinen laavu oli heti alkumatkasta kauniilla paikalla. Rannasta näkyi vielä Pamilon silta. Vähän matkan päässä laavulta on hiidenkirnu. Sen sileäksi hiutuneet seinämät olivat lähes kokonaan veden alla.

 Tarujen hiisiä uskottiin olevan hirvittäviä ja vahvoja jättiläisiä, jotka väijyivät rakentamissaan hiidenkirnuissa. Hiidenkirnujen on ajateltu olevan myös hiisien kylpyammeita, Ilmeisesti Koillismaalla  hiidet ovat olleet suurempia, sillä Suomen suurin hiidenkirnu on Kuusamossa sijaitseva Juomapata. Halkaisia sillä on 15 m. Suomessa arvioidaan olevan yli 10 000 hiisien kylpyammetta.

Reitin pohjoispuolella on vanhojen metsien suojelualue. Mukavaa, että reitti kulkee useamman kilometrin tällä alueella. Ero Koitajoen toisella puolella olevaan metsään on selvä, vaikka kaunista metsää Pamilonvaaran puolellakin on. 

Monen kokoisia puroja ja ojia on matkalla ja erityisen kaunis oli tämä Kuusamonpyörteeseen lasleva  mukulakivinen putous!

 Ennen joen ylitystä ja Kalliokosken laavua, oli pari vähän onnetonta tulipaikkaa. Jos ihmettelet maastokartalla Vonkamajaa, niin sillä paikalla oli puuliiteri (ja sen oven suulla istui mies, mutta onneksi ei käynyt vonkaamaan :D)


 2,5 km pitkä etappi oli paikoin tosi kivinen, mutta puolet tavallista metsäpolkua. Yhdessä kohtaa mietin, että olisi parempi ottaa rinkka selästä, mutta könysin kumminkin se selässä istuellaan ja polvillaan muutaman isomman lohkareen yli. Nämä ovat niitä persjalkaisen haasteita, joista pitkäkoipiset varmaan vaan harppaavat yli.

Koitajoen yli oli silta. Siitä oli kivat maisemat kallioille ja kosken kuohuihin, joita kävin vielä myöhemmin illemmalla katselemassa. 


 
Koitajoki on ollut uittojoki, josta on joen varsilla merkkejä näkyvissä. Uitoista on myös reitinvarrella monia tietotauluja.

Kalliokosken laavu

 Matkalla vastaan tuli muutamia  ihmisiä, mutta Kalliokosken laavulla ei ollut ketään, enkä nähnyt muita polulla seuraavanakaan päivänä.

Asetuin "taloksi" ja kun olin tutkinut lähiympäristön, tein iltaruuan. Maastopalovaroitus oli juuri alkanut Pohjois-Karjalassakin, joten valmistin illallisen kaasukeittimellä edellisvuoden retkiltä jääneistä kuivatuista aineksista.

 Syötyäni kaasukeittimellä tekemäni sapuskan (edellisen kesän kuivattuja ruokia on vielä jäljellä näin kevään pikkuretkiin), etsin geokätkön. Netti toimi huonosti, mutta rannan tuntumassa sain sem verran yhteyttä interwebbiin, että sain ratkaisevan vihjeen kätkön sijainnista. Kätköilyn ja valokuvaamisen jälkeen paistoin vielä lettuja pikkuruisella blinipannulla.

Kalliokosken laavun ympäristössä oli pari "ihan ok" telttapaikkaa, mutta päätin kokeilla uuden teltan sijoittamista laavuun. Ajattelin, että jos paikalle sattuisi vielä tulemaan yöpyjiä, siirtäisin teltan pois. Tai olisi laavuun vielä kaksi mahtunut hyvin nukkumaan.

Ostin kevättalvella itsestään seisovan teltan, jossa olin vasta yhden yön nukkunut. Nyt viritin laavun suojiin vain sisäteltan. Yöstä oli tulossa lämmin ja minulla oli lämmin makuupussi.

Ketään muita ei näkyny laavulla ja minä nukuin oikein hyvin. Valoisuus vähän häiritsi, mutta vedin tuubihuivin silmien eteen.

Heräsin aamulla aikaisin, mutta en pitänyt yhtään kiirettä. Kuuntelin lintujen laulua ja kosken kohinaa. 

Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään Koitajoen toista reunaa pitkin kohti Pamilonkoskea ja autoa. Reitti oli himpun verran helpopi kuin toisella puolen jokea. Matkalla on yksi laavu, joka oli samanlainen kuin Kalliokosken laavu. Ympäristössä näytti olevan vähän hankala löytää teltalle paikkaa. Metsien suojelualue ei ylety tälle puolelle puolelle, mutta metsä oli kuitenkin oikein mukava. Polku kulki suureksi osaksi joen rannassa, mutta myös metsässä.

 Reitillä on jonkin verran korkeuseroja ja  ennen Pamilonkosken parkkipaikkaa, polku kulkee Pamilonvaaran rinteessä. Aivan vaaran laelle ei kiivetä, eikä sieltä puuston takia juuri mitään näköaloja näkisikään.

Olipas mukava alkukesän retki! Olin Ala-Koitajoen jostain syystä ohittanut täysin ymmärtämättä, kuinka hieno kohde se on. Matka oli lyhyt, mutta aikaa oli vaikka äänitellä lintujen laulua Muuttolintujen kevät -appilla.



Maisema Sokostilta Jaurutuskuruun päin

Ns. Luiron kierros on vakiintunut reitti Urho Kekkosen kansallispuiston syrjävyöhykkeellä. Reittiä ei ole merkitty maastoon kuin aivan Kiilopään lähettyvillä, mutta polut ovat selkeät, jos ei aivan poluttomille reiteille halua lähteä. 

Luiron kierros ja Sokosti

29.3.24



Revontulet Nammalakurussa


Hetta - Pallas retkeilyreitti on Suomen vanhin merkitty vaellusreitti ja on sitä luonnehdittu myös Suomen kauneimmaksi. Pallaksella olen käynyt vuonna 2017 viikon mittaisella ruskaretkellä, jolloin teimme porukalla päiväretkiä. Ihastuin seutuun ja Pallaksen tuntureiden pehmeisiin piirteisiin. Viikko oli sateinen ja sumuinen, mutta välillä näin pilkahduksia kaukomaisemista ja ruska hehkui auringon pilkahdellessa kuurosateiden välillä. Tällä kertaa tuli nähtyä muutakin kuin vain ruskaa ja sadetta.

Hetta - Pallas - Syksystä talveen

11.3.24

Pitkospuut Puurijörven ja Isosuon kansallispuistossa 

Jos linnut kiinnostaa, Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto on varsinkin keväisin ja syksyisin oikea lintuparatiisi. Siellä saattaa nähdä esimerkiksi jopa 400 laulujoutsenta muuttomatkallaan ja lukuisia muita lintuja. Nyt olin liikkeellä keskikesällä 2023 ja mukana ei-niin-kiinnostunut kulkija, niin vierailu tässä kansallispuistossa jäi pikaiseksi iltakävelyksi ja jaloitteluksi usean sadan kilometrin automatkan jälkeen.

 

 

maisemaa matkalla Rumakuruun

Olen monta vuotta miettinyt lempipaikkaani ja on minulla se yksi pieni paikka lähiluonnossa, jonne on helppo mennä ja mukava käydä. Mutta että palaisin pidemmälle vaellukselle yhä uudelleen samaan paikkaa... Enpä tiedä! On niin paljon nähtävää ja uusia alueita ihmeteltäväksi, että miksi menisin aina samaan paikkaan? Tällä kertaa olin jo kolmatta kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon menossa ja kuinkas sitten kävikään?

Olen ottanut kaurapuuron mukaan ruokavaliooni ja syön sen usein illalla päivälliseksi. Haudutan kaurapuuron kattilassa ja sekoitan siihen vaihdellen erilaisia kuivattua marjajauhetta, kookoshiutaleita ja siemeniä. Valmiin puuron päälle laitan raejuustoa ja marjoja. Olen saanut näihin puuroihin tyhjennettyä kaapeista kaikenlaisia pussinpohjia esim. pähkinäjauhoja  ja -rouheita, jotka ovat meinanneet jäädä syömättä.

Voimapuuro vaellukselle

28.6.23



Kaupallinen yhteistyö Vivokaupan kanssa

Monenlaisten lonkka- ja jalkaongelmien takia ostin ensimmäiset paljasjalkakengät talvella 2019 sisäkengiksi töihin. Ne olivat Vivobarefoot Kannat. Kengät tuntuivat hyviltä ja vähitellen oma pj-kavalkadi on kasvanut. On ulkoiluun sopivia kenkiä, tennareita, ballerinoja, talvisaappaita, nilkkureita, salille sopivat, sukkakenkiä jne. Korvatunturin reissulla yhdet pj tennarit olivat leirikenkinä, mutta varsinaiset kengät olivat jäykähköt vaelluskengät. Palatessani tunturista, kengät painoivat jalkaa. Kuljin loppumatkan leiriin sukkasillani. Seuraavana päivänä tallustelin pj-tennareilla takaisin autolle ja ajattelin, että nyt on aika vaihtaa myös varsinaiset vaelluskengät paljasjalkakenkiin.

 

Etäläisen Suomen ikimetsä humisee Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Se on muinoin ollut maata, joka ei ole kelvannut kenellekkään ja jäänyt valtion liikamaaksi kulkuyhteyksien puutteen ja soisen maan vuoksi. Meidän onneksi. Metsä on saanut kasvaa koskemattomana ja sinne pääsee nyt viehättävää, puiden reunustamaa (ja asfaltoitua) tietä pitkin. Tie kulkee kansallispuiston halki. Lue lisää www.luontoon.fi/pyha-hakki


 

Kolin ja Kolin kansallispuisto tarjoaa monipuolisesti nähtävää ja tekemista ympärivuoden. Koska en ole kovin innokas talviretkeilijä, suunnittelin itselleni sopivan yönyliretken, jossa ei tarvitse itseään viedä äärimmilleen umpihangessa, pimeässä, kylmässä nälkäisenä ja viluisena. Tältä retkeily talvella minusta tuntuu. Ehkä vähän liioittelua, mutta tässä tulee kertomus miun leppoisasta ja helposta retkestä.

Yhden yön tarina Kolilta

2.5.23

Blogin instagram