Olen monta vuotta miettinyt lempipaikkaani ja on minulla se yksi pieni paikka lähiluonnossa, jonne on helppo mennä ja mukava käydä. Mutta että palaisin pidemmälle vaellukselle yhä uudelleen samaan paikkaa... Enpä tiedä! On niin paljon nähtävää ja uusia alueita ihmeteltäväksi, että miksi menisin aina samaan paikkaan? Tällä kertaa olin jo kolmatta kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon menossa ja kuinkas sitten kävikään?
Vähän yllättäen sain tilaisuuden lähteä muutamiksi päiviksi Lappiin kaverin kyydissä viikkoa ennen juhannusta 2023 ja UK-puisto ja Kiilopäältä lähtö olivat ne luontevimmat valinnat. Päivät olivat luetut ja laskeskelin, ettei ne riitä aivan Sokostilla käymiseen, joka vielä kummittelee mielessä. Olen ollut sinne menossa Paratiisikurun vaelluksella ja syksyllä 2021. Piirrellessäni kartalle reittejä ja laskiessani matkoja, reitiksi hahmottui neljän päivän ja yön reitti kotakönkäälle ja takaisin Kiilopäälle. Viides yö olisi mukavasti hotellissa.
Kiilopää - Niilanpää
Saavuin Niilanpään päivätuvan pihapiiriin puolilta öin lämpimässä kesäyössä. Ensimmäinen etappi Kiilopään parkkipaikalta lähti vähän tahmeasti liikkeelle, kun mielessä kaihersi arkiset asiat ja hetken tuntui jopa virheeltä lähteä patikoimaan. Pysähtelin matkalla ja katselin ympärilleni. Vain linnut lauloivat, muita ääniä ei kuulunut. Taivas oli vaaleanpunainen ja utuinen, polku leveä pyöräilybaana. Ajattelin, että jos yhden telttayön kokeilen ja aamulla päätän, jatkanko vai käännynkö takaisin.
Niilanpäällä ystävällinen kanssavaeltaja tarjosi puolta sangollista vettä kesken leirin pystyttämisen. Ei tarvinnut enää 400 metrin päähän kävellä sitä hakemaan. Keittelin teetä ja söin yöpalaa. Muutama teltta oli pihalla pystyssä. Tunturi-ilma oli saanut jo ikävät ajatukset haihtumaan päästä ja päätin jatkaa matkaa niin kuin olin sen suunnitellut.
Niilanpää - Raututunturit - Kotaköngäs
Niilanpäältä lähdettyäni, alkumatka tuntui tuskastuttavan hitaalta. Niilanpään tupa ja kirkkaan keltaisena loistava teltta tuvan pihapiirissä näkyi kauaksi. En kääntynyt Rautulammelle osoittaman viitan suuntaan vaan jatkoin eteenpäin Suomunruoktulle menevää uraa pitkin. Käännyin polulle, jonka alussa oli pyöräilyn kieltävä liikennemerkki. Polkua (tai tietä) pitkin matkan teko on joutuisaa, mutta jos vähänkin mieli halajaa kulkea poluttomassa maastossa, kannattaa kartalta katsoa omia reittejä. Maasto on miellyttävää ja helppoa kulkea.
Ennen kuin laskeudutaan Suomunlatvoille, maasto on kallioista ja kivikkoista. Vasemmalla näkyy Rautulammelle menevä polku ja Kuutamokuru. Pysähdyin pitämään taukoa männyn varjossa Suomun latvan lähistölle. Hauska nähdä paikka, josta Suomujoki saa alkunsa. Joki, jonka olen Aittajärvellä joskus ylittänyt ja jonka jääkylmään ja kirkkaaseen veteen myös tällä retkellä pääsin pulahtamaan sekä nähnyt sen kuohuvan valloillaan kotakönkäässä.
Tauon ja vesipullojen täyttämisen jälkeen, alkoi nousu Raututunturille. Sieltä avautui kaunis näkymä Nattasille ja muille ympäröiville tuntureille.
Aikani maisemia tuijoteltuani, otin suunnan kohti Hikiojaa. En kiertänyt merkittyä polkua pitkin vaan suuntasin tunturiylängöltä kohti ojaa ja nopeasti löytyi polkukin, jota ei ollut kartassa. Ilmakuvalta katsoessa polut näkyvät. Helposti saavutin Hikiojan vartta pitkin menevän polun ja sitä pitkin oli selkeä kulkea Kotakönkäälle asti. Ympäristö oli oikein mukavaa ja vaihtelevaakin. Muutama kiva leiripaikkakin olisi ollut, jos ei Kotakönkäällä olisi halunnut yöpyä.
Vähän aikaa meni hahmottaessa könkään ympäristöä, mutta sillan ylitettyä ja kalliolta alas päästyäni, seurasin tallattuja polkuja ja vihdoin laavukin tuli näkyviin. Paikalle oli saapunut hetkeä aiemmin toinenkin patikoija, jonka kanssa jutusteltiin hetki.
Telttapaikka löytyi helposti heti laavulta laskeuduttuani joen rantaan. Paikka oli mukavasti alempana, jolloin sai omaa rauhaa eikä laavulta näkynyt ihan suoraan teltalle. Rannassa oli sopivasti poukama, jossa pystyi käymään uimassa tai kuten minä tein, kastautumassa nopeasti todella virkistävässä eli hyisessä vedessä. Hyvä juomaveden ottopaikka oli vähän kauempana yläjuoksulla, jossa virtaus oli kovempaa eikä pohjan hiekka sekoittanut vettä.
Äänikirjaa kuunnellen rauhoitun aika varhaisessa vaiheessa nukkumaan ja aika raskaan päivän päätteeksi nukuinkin hyvin.
Kotaköngäs - Rautulampi
Aamulla keittelin puurot laavulla. Vaelluksella rasittavinta on ainainen kykkiminen, joten laavulla ruuan laittaminen on luksusta. Lisäsin puuroon kuivattua kananmunaa, mutta kun minulla oli uusi keitinkin käytössä, en osannut tarpeeksi varoa ja poltin puuron pohjaan. Kattilaa saikin sitten hinkata ihan kunnolla. Harmitti, kun uusi kattila meni vähän piloille. Puuron ohje täällä.
Ennen kuin lähdin jatkamaan matkaa, kävin katsomassa jokikirnuja, jotka olivat vähän pettymyksiä. luulin niitä paljon isommiksi. Olivat niin vaatimattomat, etten enää ihmetellyt, ettei niistä löytynyt netistä enempää tietoa.
Kuljin Hikiojan vartta samoja jälkiä Rautulammelle. Polku on todella mukava ja matkalla näin riekkoperheen pienien poikasten kanssa. Loppupätkä kulki toki ennen kulkematonta polkua pitkin Rautuojan varteen, jossa upotin jalkani jälleen virkistävään veteen.
Rautulammella oli aika hiljaista, kun saavuin sinne. Muutamia päiväretkeilijöitä oli lähdössä. Ukkosyö oli tulossa ja minä pohdin, yövynkö teltassa vai tuvassa. Viime kesän ukkosyö, jolloin salama iski aivan lähelle, oli mielessä, joten päätin kokeilla autiotupaa. Porukkaa alkoi saapua yhä enemmän, joten kävin varaamassa itselleni nukkumapaikan autiotuvasta. Varaustupakin alkoi täyttyä ja aika monta lasta oli otettu mukaan retkelle. Tupien pihapiirissä kävi aikamoinen kuhina, kun noin 20 henkeä aikoi siellä yöpyä.
Vietin iltaa katsellen rannassa uiskentelevia rautupoikasia ja odottaen ukkosen saapumista seuraten päivätuvan suurista ikkunoista tummien pilvien kerääntymistä taivaalle.
Tuvassa oli +27 astetta lämmintä, joka aleni vain parilla asteella nukkumaan mennessä. Ulkona alkoi olla jo tupaa viileämpää, mutta ei auttanut vaikka ovia piti auki. Onneksi hyttysiä ei ollut, niin sai vähän ilman vaihtumaan. Autiotuvassa oli kyllä tiivis ja lämmin tunnelma, sillä meitä yöpyjiä oli yhteensä yhdeksän ja yksi koira. Vierustoverini laverilla väänsi vitsin, että "Eikös poltettaisi vähän roskia kaminassa?" Tuvalle tultuani siellä oli nimittäin mies, joka kertoi polttaneensa kaminaan kerääntyneet roskat...
Yö oli levoton. Ukkosen jytinä kuului vaimeasti välillä, mutta muut äänet herättivät vähän väliä. Koira haukahti muutamia kertoja, joltain putosi ilmeisesti kännykkä kovalle alustalle, kävipä jollain kännykkä soimaa keskellä yötä. Ovi kävi kuin saluunassa. Nukkumisen ääniä oli voimakkaasti ilmassa. Minä hukkasin tuubihuivin rinkaan, joten yritin päästä makuupussin piemeyteen kuumuudesta huolimatta.
Rautulampi - Rumakuru
Aamulla sain ilmeisesti vähän paremmin nukuttua, sillä havahduin vasta kellon ollessa puoli yhdeksän. Täyttä autiotupakokemusta rikkaampana pakkasin rinkkani aamupalan jälkeen, lakaisin lattian ja lähdin taapertamaan pilvisessä säässä kohti Luulampea. Rautuvankaa pitkin menee kaksi polkua, joista toinen on pyöräilijöille merkitty ja toinen jotain muuta. Valitsin summassa ensimmäisen. Vähän tylsää tallustaa kulunutta baanaa pitkin, mutta muutamia kivoja paikkoja sattui reitille. Näin muun muassa ensimmäistä kertaa sinirinnan aivan läheltä.
.jpg)
Luulampi
Luulammella pysähdyin miettimään, mitä seuraavaksi. Kello ei ollut juuri mitään, joten siihen yöksi jääminen ei oikein vielä kiinnostanut. En oikein löytänäyt kivaa telttapaikkaakaan. Hauskaa Luulammessa oli se, että se oli keskellä ei mitään ja siellä oli todella iso pytinki. Rapun edustat olivat liuskekivillä päällystetyt ja paikka vaikuttaa todella asutulta. Talvella paikka on varmasti tosi kiva pysähdyspaikka kahviloineen hiihtolenkillä. Jos lampeen olisi päässyt uimaan, olisin voinut harkita sinne yöksi jäämistä.
Jatkoin matkaa Rumakurua kohti. Tie oli todella leveä tie, joka paikka paikoin tuntui paremmalta kuin jotkut autotiet. Matkaa ensimmäiselle tuvalle oli noin viisi kilometriä ja matka meni nopeasti tietä pitkin.
Vanha Rumakurun päivätupa
Päätin jäädä vanhalle päivätuvalle yösi, koska vähän ylempänä metsän suojassa oli aivan ihana telttapaikka ja purossa virtasi mukavasti vettä. Kuulin, että uudella tuvalla vettä olisi huonommin ja jotenkin ankeampi paikka muutenkin. Yöretkellä käydessäni kurussa, tosein valintani oikeaksi.
Itse tupa taitaa olla kansallispuiston vanhimpia. Merkintöjä on löytynyt 1800 - 1900- vuosisadan vaihteesta asti. Tuvassa oli ihana tuoksu. Siellä ei haissut home, hiki, lika tai kärynnyt ruoka. Se tuoksui vain puhtaalle hirsimökille.
Rumakuru
Iltaruuan jälkeen lähdin sään varmistuttua poutaiseksi kohti Rumakurua. Kävin ensin Kurussa alhaalla ja kuljin kurun pohjaa pitkin vähän matkaa eteen päin. Käännyin kuitenkin takaisin, sillä en halunnut ottaa riskiä yksin ollessani. Kiipesin toista polkua pitkin ylös kurun reunalle ja tunturin rinteeseen. Olisin voinut tehdä lenkin tunturin laen kautta takaisin leiripaikalle, mutta jotenkin rupesin taas empimään ja palasin samoja jälkiä takaisin. Ylhäällä oli hyvät puhelinyhteydet, joten varasin seuraavaksi yöksi Kiilopäältä hotellihuoneen.
Rumakuru - Kiilopää
Lähdin patikoimaan kiireettömän aamun jälkeen merkittyä reittiä pitkin Ahopäille. Päästyäni korkeammalle pois tunturikoivikosta, jätin polun taakseni ja suuntasin avotunturiin. Vietin aikaa tunturissa, söin eväitä kallion suojassa, kävin Ahopäiden päällä ja kuljin Eeronkurun kautta Kiilopäätä kohti. Suuntasin kulkuni poroaidan portille, josta olikin sitten merkitty reitti Kiilopään päälle.
Pysähdyin monta kertaa katsomaan avaraa maisemaa, jossa horisontissa siintivät tunturit sinisinä. Vastaan tuli ihmisiä päiväretkillään t-paidoissa ja vesipullot käsissään. Näytti olevan jonkinlainen kiire kun taas itsellä aika pysyhtyi. Siirryin vähän syrjemmäksi polulta istumaan kivelle ja asettelin untuvatakin hupun tiukasti päähän tuulisessa rinteessä. Sillä hetkellä tiesin, ettei tämä ollut viimeinen kerta Urkkipuistossa. Samointein hylkäsin suunnittelemani Haltin vaelluksen syksyllä ja päätin taas yrittää Sokostille. Tämä päätös oli helppo tehdä katsellen onnesta sydän sykkyrällä maisemaa, jossa tulevan vaelluksen maisemat avautuivat.
Muita tarinoita Urho Kekkosen kansallispuistosta
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg){kind=tracking}
