Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelualue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelualue. Näytä kaikki tekstit

 


Pitkän ja kylmän alkukevään jälkeen koittanut lämmin sää sai todella innostumaan telttaretkeilystä. Eräänä toukokuisena lauantaina 2024 minun piti olla Joensuussa iltapäivällä ja seuraavan kerran sunnuntaina puolilta päivin. Siihen aikahaarukkaan sain sopimaan hyvin yhden yön telttaretken Ala-Koitajoelle Joensuun Uimaharjuun.

Olin Pamilonkosken parkkipaikalla kello 16 aikaan. Toinen lähtöpaikka on toisessa päässä Hiiskoskella, joka on jo Ilomantsia. Rinkka tuntui mukavalta selässä, kun suuntasin ensin esteettömälle laavualueelle. Lähdin sinisillä maalimerkeillä merkattua reittiä pitkin. Kokonaisuudessaan tämä Ala-Koitajoen retkeilyreitti Hiiskoskelle on 16 km, mutta minä kiersin vain Pamilonkosken luontopolun, joka on reilu 5 km pitkä rengasreitti.

 Polku oli heti alkumatkasta kivikkoinen, mutta kuljettavissa. Ensimmäinen laavu oli heti alkumatkasta kauniilla paikalla. Rannasta näkyi vielä Pamilon silta. Vähän matkan päässä laavulta on hiidenkirnu. Sen sileäksi hiutuneet seinämät olivat lähes kokonaan veden alla.

 Tarujen hiisiä uskottiin olevan hirvittäviä ja vahvoja jättiläisiä, jotka väijyivät rakentamissaan hiidenkirnuissa. Hiidenkirnujen on ajateltu olevan myös hiisien kylpyammeita, Ilmeisesti Koillismaalla  hiidet ovat olleet suurempia, sillä Suomen suurin hiidenkirnu on Kuusamossa sijaitseva Juomapata. Halkaisia sillä on 15 m. Suomessa arvioidaan olevan yli 10 000 hiisien kylpyammetta.

Reitin pohjoispuolella on vanhojen metsien suojelualue. Mukavaa, että reitti kulkee useamman kilometrin tällä alueella. Ero Koitajoen toisella puolella olevaan metsään on selvä, vaikka kaunista metsää Pamilonvaaran puolellakin on. 

Monen kokoisia puroja ja ojia on matkalla ja erityisen kaunis oli tämä Kuusamonpyörteeseen lasleva  mukulakivinen putous!

 Ennen joen ylitystä ja Kalliokosken laavua, oli pari vähän onnetonta tulipaikkaa. Jos ihmettelet maastokartalla Vonkamajaa, niin sillä paikalla oli puuliiteri (ja sen oven suulla istui mies, mutta onneksi ei käynyt vonkaamaan :D)


 2,5 km pitkä etappi oli paikoin tosi kivinen, mutta puolet tavallista metsäpolkua. Yhdessä kohtaa mietin, että olisi parempi ottaa rinkka selästä, mutta könysin kumminkin se selässä istuellaan ja polvillaan muutaman isomman lohkareen yli. Nämä ovat niitä persjalkaisen haasteita, joista pitkäkoipiset varmaan vaan harppaavat yli.

Koitajoen yli oli silta. Siitä oli kivat maisemat kallioille ja kosken kuohuihin, joita kävin vielä myöhemmin illemmalla katselemassa. 


 
Koitajoki on ollut uittojoki, josta on joen varsilla merkkejä näkyvissä. Uitoista on myös reitinvarrella monia tietotauluja.

Kalliokosken laavu

 Matkalla vastaan tuli muutamia  ihmisiä, mutta Kalliokosken laavulla ei ollut ketään, enkä nähnyt muita polulla seuraavanakaan päivänä.

Asetuin "taloksi" ja kun olin tutkinut lähiympäristön, tein iltaruuan. Maastopalovaroitus oli juuri alkanut Pohjois-Karjalassakin, joten valmistin illallisen kaasukeittimellä edellisvuoden retkiltä jääneistä kuivatuista aineksista.

 Syötyäni kaasukeittimellä tekemäni sapuskan (edellisen kesän kuivattuja ruokia on vielä jäljellä näin kevään pikkuretkiin), etsin geokätkön. Netti toimi huonosti, mutta rannan tuntumassa sain sem verran yhteyttä interwebbiin, että sain ratkaisevan vihjeen kätkön sijainnista. Kätköilyn ja valokuvaamisen jälkeen paistoin vielä lettuja pikkuruisella blinipannulla.

Kalliokosken laavun ympäristössä oli pari "ihan ok" telttapaikkaa, mutta päätin kokeilla uuden teltan sijoittamista laavuun. Ajattelin, että jos paikalle sattuisi vielä tulemaan yöpyjiä, siirtäisin teltan pois. Tai olisi laavuun vielä kaksi mahtunut hyvin nukkumaan.

Ostin kevättalvella itsestään seisovan teltan, jossa olin vasta yhden yön nukkunut. Nyt viritin laavun suojiin vain sisäteltan. Yöstä oli tulossa lämmin ja minulla oli lämmin makuupussi.

Ketään muita ei näkyny laavulla ja minä nukuin oikein hyvin. Valoisuus vähän häiritsi, mutta vedin tuubihuivin silmien eteen.

Heräsin aamulla aikaisin, mutta en pitänyt yhtään kiirettä. Kuuntelin lintujen laulua ja kosken kohinaa. 

Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään Koitajoen toista reunaa pitkin kohti Pamilonkoskea ja autoa. Reitti oli himpun verran helpopi kuin toisella puolen jokea. Matkalla on yksi laavu, joka oli samanlainen kuin Kalliokosken laavu. Ympäristössä näytti olevan vähän hankala löytää teltalle paikkaa. Metsien suojelualue ei ylety tälle puolelle puolelle, mutta metsä oli kuitenkin oikein mukava. Polku kulki suureksi osaksi joen rannassa, mutta myös metsässä.

 Reitillä on jonkin verran korkeuseroja ja  ennen Pamilonkosken parkkipaikkaa, polku kulkee Pamilonvaaran rinteessä. Aivan vaaran laelle ei kiivetä, eikä sieltä puuston takia juuri mitään näköaloja näkisikään.

Olipas mukava alkukesän retki! Olin Ala-Koitajoen jostain syystä ohittanut täysin ymmärtämättä, kuinka hieno kohde se on. Matka oli lyhyt, mutta aikaa oli vaikka äänitellä lintujen laulua Muuttolintujen kevät -appilla.



Villi itä houkutteli minua jälleen syksyllä 2022 pienelle ja helpolle retkelle Koitajoen reiteille. Olen kulkenut Pirhun kierroksen päiväselti aiemmin ja käynyt myös alueen eteläpäässä Hanhikosken tuvalla, mutta Tapiontaival oli kokonaisuudessaan vielä käymättä. Koitajoella on mielenkiintoinen historia ja siellä pääsee parhaimmillaan erämaatunnelmaan, vaikkakin välillä saattaa kuulua auton ääniä ja kultakaivoksen kaukaista meteliä.

Tapion mailla Ilomantsissa (Tapion taival)

17.3.23


Itä-rajan tuntumassa on rauhoitettu luonnonhoitometsä ja se kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Sen läpi kulkee Ukonpolku, joka seurailee enimmäkseen Ukonsärkän harjujonoa, mutta reitillä on myös kosteampia paikkoja pitkospuineen. Polku kokonaisuudessaan on 4,5 km pitkä. Ukonlammen rannalla, kauniissa erämaamaisemassa on siisti laavu tulipaikkoineen.

 

"Et ollut salamana perillä" tokaisi mieheni, kun lähetin viestin olevani  määränpäässäni melko myöhään iltapäivällä Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Salamajärven kansallispuiston luontotuvalla Koirasalmella. Matkaan meni tuhottamasti aikaa, sillä "väritin" geokätköilyn merkeissä kuntakarttaa vihreäksi. Reissussa olin elokuun loppupuolella 2022.

Peurojen jalanjäljissä Salamajärvellä

16.9.22


Lehtoukonhatut ovat korkeita, tuulessa vienosti huojuvia, rauhoitettuja kasveja. Suomessa niitä kasvaa Pohjois-Karjalassa, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Jos vierailusi Keski-Karjalassa ajoittuu kesä - heinäkuun vaihteeseen, suosittelen piipahtamaan ukonhattulehdossa. Lehtoukonhattu on Tohmajärven kuntakukka ja niitä kasvaa luonnonvaraisena Tohmajärvellä Piilovaarassa Aconitum kierroksen varrella.



Kesän 2021 ensimmäinen vaellusyritys suuntautui Suomen pienimpään kansallispuistoon. Tai ei aivan. Koska olin aiemmin patikoinut Petkeljärven reitit, suuntasin retkeilykeskukselta Keltasilmän laavulle, joka sijaitsee hieman kansallispuiston ulkopuolella. Telttayön jälkeen kävelin pitkin Taitajan taivalta Tetrijärven laavulle ja sieltä takaisin Keltasilmälle Ravajärvi-Petkeljärvi reittiä pitkin. Näin lähti kesän 2021 telttaretket käyntiin. Jutun lopussa joitain ajatuksia uusien juttujen testauksesta kuten paljasjalkakengät rinkan kanssa.

Petkeljärven - Putkelanharjun maisemissa

25.5.21

Blogin instagram