Jos linnut kiinnostaa, Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto on varsinkin keväisin ja syksyisin oikea lintuparatiisi. Siellä saattaa nähdä esimerkiksi jopa 400 laulujoutsenta muuttomatkallaan ja lukuisia muita lintuja. Nyt olin liikkeellä keskikesällä 2023 ja mukana ei-niin-kiinnostunut kulkija, niin vierailu tässä kansallispuistossa jäi pikaiseksi iltakävelyksi ja jaloitteluksi usean sadan kilometrin automatkan jälkeen.

 

 

Kahden kilometrin pituinen luontopolku oli luonteva valinta iltakävelylle. Pohjoisosassa sijaitseva pitkospuupolku muodostaa lenkin suon laitamalla. Poikkesimme turvesuulille ja pysähdyimme lintutornilla. Suula on turpeen kuivatukseen ja säilytykseen käytetty varastorakennus. Turvesuulissa esitellään turpeennoston historiaa.

 

Isosuo on tyypiltään keidassuo. Luontopolulta ei näkynyt suon keskiosaa ja luontotornistakin hyvin vähän. Luontopolku kulki suon laitamilla olevassa rämeessä, jossa kasvoi kitukasvuisia, mutta kauniita mäntyjä. En tiedä, olisiko nähnyt enemmän suota tulipaikalle vievän polun varresta.






 

Toinen osa kansallispuistoa eli Puurijärven ympäristö on taas kosketeikko, jonka rantamilla olisi ollut yksi Euroopan suurimpia lintutorneja. Vierailu siellä jäi toiseen kertaan ja siellä olsikin mielenkiintoista käydä lintujen muuttoaikaan.

 

Olen monta vuotta miettinyt lempipaikkaani ja on minulla se yksi pieni paikka lähiluonnossa, jonne on helppo mennä ja mukava käydä. Mutta että palaisin pidemmälle vaellukselle yhä uudelleen samaan paikkaa... Enpä tiedä! On niin paljon nähtävää ja uusia alueita ihmeteltäväksi, että miksi menisin aina samaan paikkaan? Tällä kertaa olin jo kolmatta kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon menossa ja kuinkas sitten kävikään?

Vähän yllättäen sain tilaisuuden lähteä muutamiksi päiviksi Lappiin kaverin kyydissä viikkoa ennen juhannusta 2023 ja UK-puisto ja Kiilopäältä lähtö olivat ne luontevimmat valinnat. Päivät olivat luetut ja laskeskelin, ettei ne riitä aivan Sokostilla käymiseen, joka vielä kummittelee mielessä. Olen ollut sinne menossa Paratiisikurun vaelluksella ja syksyllä 2021. Piirrellessäni kartalle reittejä ja laskiessani matkoja, reitiksi hahmottui neljän päivän ja yön reitti kotakönkäälle ja takaisin Kiilopäälle. Viides yö olisi mukavasti hotellissa.

Kiilopää - Niilanpää

Saavuin Niilanpään päivätuvan pihapiiriin puolilta öin lämpimässä kesäyössä. Ensimmäinen etappi Kiilopään parkkipaikalta lähti vähän tahmeasti liikkeelle, kun mielessä kaihersi arkiset asiat ja hetken tuntui jopa virheeltä lähteä patikoimaan. Pysähtelin matkalla ja katselin ympärilleni. Vain linnut lauloivat, muita ääniä ei kuulunut. Taivas oli vaaleanpunainen ja utuinen, polku leveä pyöräilybaana. Ajattelin, että jos yhden telttayön kokeilen ja aamulla päätän, jatkanko vai käännynkö takaisin.

Niilanpäällä ystävällinen kanssavaeltaja tarjosi puolta sangollista vettä kesken leirin pystyttämisen. Ei tarvinnut enää 400 metrin päähän kävellä sitä hakemaan. Keittelin teetä ja söin yöpalaa. Muutama teltta oli pihalla pystyssä. Tunturi-ilma oli saanut jo ikävät ajatukset haihtumaan päästä ja päätin jatkaa matkaa niin kuin olin sen suunnitellut.


Niilanpää - Raututunturit - Kotaköngäs

Niilanpäältä lähdettyäni, alkumatka tuntui tuskastuttavan hitaalta. Niilanpään tupa ja kirkkaan keltaisena loistava teltta tuvan pihapiirissä näkyi kauaksi. En kääntynyt Rautulammelle osoittaman viitan suuntaan vaan jatkoin eteenpäin Suomunruoktulle menevää uraa pitkin. Käännyin polulle, jonka alussa oli pyöräilyn kieltävä liikennemerkki. Polkua (tai tietä) pitkin matkan teko on joutuisaa, mutta jos vähänkin mieli halajaa kulkea poluttomassa maastossa, kannattaa kartalta katsoa omia reittejä. Maasto on miellyttävää ja helppoa kulkea.


Ennen kuin laskeudutaan Suomunlatvoille, maasto on kallioista ja kivikkoista. Vasemmalla näkyy Rautulammelle menevä polku ja Kuutamokuru. Pysähdyin pitämään taukoa männyn varjossa Suomun latvan lähistölle. Hauska nähdä paikka, josta Suomujoki saa alkunsa. Joki, jonka olen Aittajärvellä joskus ylittänyt ja jonka jääkylmään ja kirkkaaseen veteen myös tällä retkellä pääsin pulahtamaan sekä nähnyt sen kuohuvan valloillaan kotakönkäässä.


Tauon ja vesipullojen täyttämisen jälkeen, alkoi nousu Raututunturille. Sieltä avautui kaunis näkymä Nattasille ja muille ympäröiville tuntureille.



Aikani maisemia tuijoteltuani, otin suunnan kohti Hikiojaa. En kiertänyt merkittyä polkua pitkin vaan suuntasin tunturiylängöltä kohti ojaa ja nopeasti löytyi polkukin, jota ei ollut kartassa. Ilmakuvalta katsoessa polut näkyvät. Helposti saavutin Hikiojan vartta pitkin menevän polun ja sitä pitkin oli selkeä kulkea Kotakönkäälle asti. Ympäristö oli oikein mukavaa ja vaihtelevaakin. Muutama kiva leiripaikkakin olisi ollut, jos ei Kotakönkäällä olisi halunnut yöpyä.

Vähän aikaa meni hahmottaessa könkään ympäristöä, mutta sillan ylitettyä ja kalliolta alas päästyäni, seurasin tallattuja polkuja ja vihdoin laavukin tuli näkyviin. Paikalle oli saapunut hetkeä aiemmin toinenkin patikoija, jonka kanssa jutusteltiin hetki.



Telttapaikka löytyi helposti heti laavulta laskeuduttuani joen rantaan. Paikka oli mukavasti alempana, jolloin sai omaa rauhaa eikä laavulta näkynyt ihan suoraan teltalle. Rannassa oli sopivasti poukama, jossa pystyi käymään uimassa tai kuten minä tein, kastautumassa nopeasti todella virkistävässä eli hyisessä vedessä. Hyvä juomaveden ottopaikka oli vähän kauempana yläjuoksulla, jossa virtaus oli kovempaa eikä pohjan hiekka sekoittanut vettä.

Äänikirjaa kuunnellen rauhoitun aika varhaisessa vaiheessa nukkumaan ja aika raskaan päivän päätteeksi nukuinkin hyvin.

Kotaköngäs - Rautulampi

Aamulla keittelin puurot laavulla. Vaelluksella rasittavinta on ainainen kykkiminen, joten laavulla ruuan laittaminen on luksusta. Lisäsin puuroon kuivattua kananmunaa, mutta kun minulla oli uusi keitinkin käytössä, en osannut tarpeeksi varoa ja poltin puuron pohjaan. Kattilaa saikin sitten hinkata ihan kunnolla. Harmitti, kun uusi kattila meni vähän piloille. Puuron ohje täällä.

Ennen kuin lähdin jatkamaan matkaa, kävin katsomassa jokikirnuja, jotka olivat vähän pettymyksiä. luulin niitä paljon isommiksi. Olivat niin vaatimattomat, etten enää ihmetellyt, ettei niistä löytynyt netistä enempää tietoa.

Kuljin Hikiojan vartta samoja jälkiä Rautulammelle. Polku on todella mukava ja matkalla näin riekkoperheen pienien poikasten kanssa. Loppupätkä kulki toki ennen kulkematonta polkua pitkin Rautuojan varteen, jossa upotin jalkani jälleen virkistävään veteen.

Rautulammella oli aika hiljaista, kun saavuin sinne. Muutamia päiväretkeilijöitä oli lähdössä. Ukkosyö oli tulossa ja minä pohdin, yövynkö teltassa vai tuvassa. Viime kesän ukkosyö, jolloin salama iski aivan lähelle, oli mielessä, joten päätin kokeilla autiotupaa. Porukkaa alkoi saapua yhä enemmän, joten kävin varaamassa itselleni nukkumapaikan autiotuvasta. Varaustupakin alkoi täyttyä ja aika monta lasta oli otettu mukaan retkelle. Tupien pihapiirissä kävi aikamoinen kuhina, kun noin 20 henkeä aikoi siellä yöpyä.

Vietin iltaa katsellen rannassa uiskentelevia rautupoikasia ja odottaen ukkosen saapumista seuraten päivätuvan suurista ikkunoista tummien pilvien kerääntymistä taivaalle.

Tuvassa oli +27 astetta lämmintä, joka aleni vain parilla asteella nukkumaan mennessä. Ulkona alkoi olla jo tupaa viileämpää, mutta ei auttanut vaikka ovia piti auki. Onneksi hyttysiä ei ollut, niin sai vähän ilman vaihtumaan. Autiotuvassa oli kyllä tiivis  ja lämmin tunnelma, sillä meitä yöpyjiä oli yhteensä yhdeksän ja yksi koira. Vierustoverini laverilla väänsi vitsin, että "Eikös poltettaisi vähän roskia kaminassa?" Tuvalle tultuani siellä oli nimittäin mies, joka kertoi polttaneensa kaminaan kerääntyneet roskat...

Yö oli levoton. Ukkosen jytinä kuului vaimeasti välillä, mutta muut äänet herättivät vähän väliä. Koira haukahti muutamia kertoja, joltain putosi ilmeisesti kännykkä kovalle alustalle, kävipä jollain kännykkä soimaa keskellä yötä. Ovi kävi kuin saluunassa. Nukkumisen ääniä oli voimakkaasti ilmassa. Minä hukkasin tuubihuivin rinkaan, joten yritin päästä makuupussin piemeyteen kuumuudesta huolimatta. 


Rautulampi - Rumakuru

Aamulla sain ilmeisesti vähän paremmin nukuttua, sillä havahduin vasta kellon ollessa puoli yhdeksän. Täyttä autiotupakokemusta rikkaampana pakkasin rinkkani aamupalan jälkeen, lakaisin lattian ja lähdin taapertamaan pilvisessä säässä kohti Luulampea. Rautuvankaa pitkin menee kaksi polkua, joista toinen on pyöräilijöille merkitty ja toinen jotain muuta. Valitsin summassa ensimmäisen. Vähän tylsää tallustaa kulunutta baanaa pitkin, mutta muutamia kivoja paikkoja sattui reitille. Näin muun muassa ensimmäistä kertaa sinirinnan aivan läheltä. 



Luulampi

Luulammella pysähdyin miettimään, mitä seuraavaksi. Kello ei ollut juuri mitään, joten siihen yöksi jääminen ei oikein vielä kiinnostanut. En oikein löytänäyt kivaa telttapaikkaakaan. Hauskaa Luulammessa oli se, että se oli keskellä ei mitään ja siellä oli todella iso pytinki. Rapun edustat olivat liuskekivillä päällystetyt ja paikka vaikuttaa todella asutulta. Talvella paikka on varmasti tosi kiva pysähdyspaikka kahviloineen hiihtolenkillä. Jos lampeen olisi päässyt uimaan, olisin voinut harkita sinne yöksi jäämistä. 

Jatkoin matkaa Rumakurua kohti. Tie oli todella leveä tie, joka paikka paikoin tuntui paremmalta kuin jotkut autotiet. Matkaa ensimmäiselle tuvalle oli noin viisi kilometriä ja matka meni nopeasti tietä pitkin. 

Vanha Rumakurun päivätupa

Päätin jäädä vanhalle päivätuvalle yösi, koska vähän ylempänä metsän suojassa oli aivan ihana telttapaikka ja purossa virtasi mukavasti vettä. Kuulin, että uudella tuvalla vettä olisi huonommin ja jotenkin ankeampi paikka muutenkin. Yöretkellä käydessäni kurussa, tosein valintani oikeaksi.

Itse tupa taitaa olla kansallispuiston vanhimpia. Merkintöjä on löytynyt 1800 - 1900- vuosisadan vaihteesta asti. Tuvassa oli ihana tuoksu. Siellä ei haissut home, hiki, lika tai kärynnyt ruoka. Se tuoksui vain puhtaalle hirsimökille.


Rumakuru

Iltaruuan jälkeen lähdin sään varmistuttua poutaiseksi kohti Rumakurua. Kävin ensin Kurussa alhaalla ja kuljin kurun pohjaa pitkin vähän matkaa eteen päin. Käännyin kuitenkin takaisin, sillä en halunnut ottaa riskiä yksin ollessani. Kiipesin toista polkua pitkin ylös kurun reunalle ja tunturin rinteeseen. Olisin voinut tehdä lenkin tunturin laen kautta takaisin leiripaikalle, mutta jotenkin rupesin taas empimään ja palasin samoja jälkiä takaisin. Ylhäällä oli hyvät puhelinyhteydet, joten varasin seuraavaksi yöksi Kiilopäältä hotellihuoneen.





Rumakuru - Kiilopää

Lähdin patikoimaan kiireettömän aamun jälkeen merkittyä reittiä pitkin Ahopäille. Päästyäni korkeammalle pois tunturikoivikosta, jätin polun taakseni ja suuntasin avotunturiin. Vietin aikaa tunturissa, söin eväitä kallion suojassa, kävin Ahopäiden päällä ja kuljin Eeronkurun kautta Kiilopäätä kohti. Suuntasin kulkuni poroaidan portille, josta olikin sitten merkitty reitti Kiilopään päälle.

Pysähdyin monta kertaa katsomaan avaraa maisemaa, jossa horisontissa siintivät tunturit sinisinä. Vastaan tuli ihmisiä päiväretkillään t-paidoissa ja vesipullot käsissään. Näytti olevan jonkinlainen kiire kun taas itsellä aika pysyhtyi. Siirryin vähän syrjemmäksi polulta istumaan kivelle ja asettelin untuvatakin hupun tiukasti päähän tuulisessa rinteessä. Sillä hetkellä tiesin, ettei tämä ollut viimeinen kerta Urkkipuistossa. Samointein hylkäsin suunnittelemani Haltin vaelluksen syksyllä ja päätin taas yrittää Sokostille. Tämä päätös oli helppo tehdä katsellen onnesta sydän sykkyrällä maisemaa, jossa tulevan vaelluksen maisemat avautuivat.


Muita tarinoita Urho Kekkosen kansallispuistosta

Olen ottanut kaurapuuron mukaan ruokavaliooni ja syön sen usein illalla päivälliseksi. Haudutan kaurapuuron kattilassa ja sekoitan siihen vaihdellen erilaisia kuivattua marjajauhetta, kookoshiutaleita ja siemeniä. Valmiin puuron päälle laitan raejuustoa ja marjoja. Olen saanut näihin puuroihin tyhjennettyä kaapeista kaikenlaisia pussinpohjia esim. pähkinäjauhoja  ja -rouheita, jotka ovat meinanneet jäädä syömättä.

Olen halunnut myös muuttaa retkieväitäni, mutta puuro tuntui kuitenkin liian pliisulta iltaruuaksi. Kokeilinkin viimeksi vaelluksella perinteistä tapaa syödä puuroa aamulla, mutta halusin puurosta yhtä ruokaisan, kuin kotona tehtynä.

Helpoin tapa saada proteiinia puuroon on sekoittaa kuvattua kananmunaa sekaan. Keittäessä pitää vain olla tarkkana, ettei puuro pala pohjaan. Kiehautus samalla sekoittaen riittää, kun hauduttaa puuron lopuksi kannen alla.

Jos kasvisproteiinit maistuu, niin niitä voi myös kokeilla. Monet ovat aika voimakkaan makuisia ja esimerkiksi riisiproteiinia käytettäessä, nestettä pitää laittaa vähän reilummin.

Chiasiemenet ovat myös kaikinpuolin hyvä lisä puuroon. Lue esimerkiksi Feel vivid -sivulta niiden sisällöstä ja terveyshyödyistä. Jos syö perinteisiä kuivattuja retkiruokia, eikä vatsa oikein niistä tykkää, helpotusta vatsalle voisi saada chiasiemenistä tehdyllä vanukkaalla  myös vaelluksella.


Marjan voimapuuro vaellukselle

2,5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl chia siemeniä
0,5 - 1 rkl kuivattua kananmunaa
suolaa

(suola)pähkinöitä, granolaa, kuivattuja tai tuoreita marjoja ja hedelmiä

Sekoita kattilassa chia veteen. Siemenet saavat vaikka vähän turvota ennen keittämistä. Lisää kaurahiutaleet, kananmuna ja suola. Sekoita ainekset hyvin sekaisin ja kuumenna seosta samalla koko ajan sekoittaen. Kun puuro kiehahtaa, ota kattila pois tulelta ja anna puuron hautua kannen alla hetkinen.

Kun puuro on hautunut maukkaaksi, lisää halutut lisukkeet kattilaan ja syö. Syksyllä tulee vähän sellainen alkukantainen metsästäjä-keräilijä fiilis, kun kerää ja käyttää tuoreita marjoja, jos niitä on sattunut patikointireitille. Pähkinät tuovat makua ja hyviä rasvoja.

Kuvassa on tuore banaani, joka oli jäänyt syömättä automatkalla ja söin sen ensimmäisenä aamuna vaelluksella pois. Muina aamuina oli kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Voimapuuro vaellukselle

28.6.23



Kaupallinen yhteistyö Vivokaupan kanssa

Monenlaisten lonkka- ja jalkaongelmien takia ostin ensimmäiset paljasjalkakengät talvella 2019 sisäkengiksi töihin. Ne olivat Vivobarefoot Kannat. Kengät tuntuivat hyviltä ja vähitellen oma pj-kavalkadi on kasvanut. On ulkoiluun sopivia kenkiä, tennareita, ballerinoja, talvisaappaita, nilkkureita, salille sopivat, sukkakenkiä jne. Korvatunturin reissulla yhdet pj tennarit olivat leirikenkinä, mutta varsinaiset kengät olivat jäykähköt vaelluskengät. Palatessani tunturista, kengät painoivat jalkaa. Kuljin loppumatkan leiriin sukkasillani. Seuraavana päivänä tallustelin pj-tennareilla takaisin autolle ja ajattelin, että nyt on aika vaihtaa myös varsinaiset vaelluskengät paljasjalkakenkiin.

Mitkä ovat paljasjalkakengät

Paljasjalkakengät tunnistaa ohuista ja notkeista pohjista, tilavasta varvastilasta, niissä ei ole kantakorotusta eikä kiertojäykkyyttä. Parasta niissä mielestäni on keveys ja niitä kutsutaankin toiselta nimeltään kevytjalkineiksi. Niiden käytön sanotaan vahvistavan jalkojen lihaksia, lisäävän verenkiertoa ja parantavan ryhtiä. Oikean asennon myötä lihaskireydet todennäköisesti katoavat ja sitä myöten mahdolliset kiputilat helpottavat esimerkiksi polvissa ja lonkissa.

Olen vuosien mittaan tottunut vähitellen paljasjalkakenkiin ja osteopaatin käsittelyjen ja jumpan lisäksi, uskon kenkien vaikuttaneen kuntoutumiseen. Toki raskaan kantamuksen kanssa ohut pohjaiset kengät rasittavat jalkapohjia enemmän, kun ei siihen ole niin hyvin tottunut. Saatan välillä käyttää geelipohjallisia helpottamaan esimerkiksi kantapäiden lieviä kiputiloja.

Paljasjalkakengät vaelluksella

Tärkeää on, että kengät soveltuvat siihen maastoon, missä vaeltaa ja ne ovat hyvät jalassa koko vaelluksen ajan. Hyvä pito myös liukkailla pinnoilla kuten märillä pitkospuilla, kalliolla ja kivikoissa on otettava huomioon. 

Kenkiin on parasta totuttautua pitkällä aikavälillä hyvissä ajoin ennen varsinaista vaellusta. Ja sitä ennen, jos ei ole paljasjaloin tepsutellut, on totuttava kokonaan uuteen asentoon ja askellukseen. Retkilehden jutussa on hyvin kerrottu, mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, kun aikoo vaeltaa paljasjalkakengillä.

Onko paljasjalkakengistä vaellukselle? Fysioterapeutti kertoo mitä tulee huomioida - Retki-lehti (retkilehti.fi)

Vivobarefoot Tracker Forest ESC

Helppoon maastoon ja lyhyille vaelluksille monille tuntuu käyvän polkujuoksulenkkarit tai vastaavat, varsinkin jos kantamus on kevyt. Itse olen nyt suunnitelmassa pidempää vaellusta rakkakivikkoiseen maastoon, niin olen valinnut sinne Vivo barefootin Tracker Forest ESC. Kengissä on Michelin pohjat.  Vahvasti kuvioidussa pinnassa on pitoa. Kengissä on puolikorkea varsi, joka on hyvä suojaamaan kivikkoisessa maastossa nilkkoja naarmuilta. Kengät ovat nahkaa, joka on hengittävä materiaali. Vedenhylkivyyttä saa rasvaamalla, mutta täysin veden pitävät ne eivät ole. Sukkien kastumiseen varaudun vedenpitävillä sukilla.

Forestit tuntuvat muita paljasjalkakenkiä huomattavasti jäykemmiltä ja napakammilta, mutta eivät ole kuitenkaan samalla tavalla jäykät kuin perinteiset vaelluskengät. Ainoa asia, joka näissä kengissä mietityttää on se, että Vivot ovat ehkä hitusen liian kapeat minulle. Toinen jalkani on noin 5 mm toista leveämpi ja huomaan sen Forestit jalassa. Olen talven mittaan kenkää venytellyt, jotta päkiän kohtaan tulisi vähän enemmän väljyyttä. Muutenhan nämä ovat vaelluskengiksi unelmat.



Vivobarefoot Ultra Bloom III

Mahdollisella tulevan syksyn vaelluksella on paljon jokien ylityksiä, joten rupesin kartoittamaan sukkakenkiä parempia vaihtoehtoja. Kenkien pitäisi olla helposti jalkaan laitettavat ja pois riisuttavat. Silti niiden pitäisi pysyä napakasti jalassa vedessä kahlatessa. Kenkien pitäisi luonnollisesti olla nopeasti kuivuvat. Jos vielä samoihin kenkiin mahtuisi villasukka, niin niitä voisi käyttää leirikenkinä.

Kaikki nämä kriteerit täyttyivät Vivo barefoot Ultra III Bloom kengissä. Sain nämä "ultimaattiset kesäjalkineet" Vivokaupasta käyttöön. Näiden kuvauksessa kerrotaan kenkien sopivan vesille ja maalle ja soveltuvan hyvin myös mm. sisätöihin tai salitreeniin. Otinkin kengät testiin ekaksi toimistolle sisäkengiksi ja taisin käyttää niitä jonkin kerran kuntosalilla. Hyvin toimivat molemmissa, mutta koko päivää en niitä pitäisi jalassa. Vaikka kengät ovat reiälliset, ne hiostivat jonkin verran ja viileämmällä säällä toimistossa paikallaan istuessa, kengät tuntuivat kylmiltä. Muuten kengät tuntuivat hyviltä jaloissa ja olivat sopivasti sporttiset.

Varsinaiseen testiin Bloomit pääsivät ensimmäisen kerran Karhunpolun vaelluksella, kun Aittokoskelta lähtiessä vesistön ylittävä silta oli pois paikoiltaan. Veden alla olevan sillan pinta näytti liukkaalta. Liu'utin jalkaa varovasti puista pintaa vasten, mutta kenkä ei luistanut yhtään! Yllätyin niiden vahvasta pidosta.

Toisen testin järjestin Jänisjoella. Vääräkoskella on joessa matala koskipaikka vesipyörteiden keskellä, jossa olen aikaisemminkin testannut kenkien vedenpitävyyttä ja pohjien pitoa. Virta oli melko voimakas ja syvimmillään vettä oli vähän yli polven. Kivet pohjassa pieniä ja pyöreitä.

Kengissä on napakka pohja, joka on hyvä jokien ylityksissä. Kivet voivat olla teräviä ja liukkaita. Bloomeissa oli yllättävän pitävä pohja, eikä kivet tuntuneet pahoilta jalkapohjista. Pohja on kuitenkin jonkin verran joustava, joten joen pohjaan sai hyvän tuntuman. 

Bloomit ovat  hyvin kevyet, pehmeät ja taipuisat ja nopeasti kuivuvat. Ne on helppo kuivata vaikka pyyhkeellä, jos tarvitsee nopeasti kuivat kengät. Materiaali on muovimaista materiaalia, johon on käytetty vesistöille haitallista levää. Lue lisää Vivokaupan sivuilta.

Testailun jälkeen kuivasin kengät ja laitoin villasukat jalkaan. Bloomeissa on joustavat nauhat ja pikalukko. Kengät antavat periksi jonkin verran, joten ohuehko villasukka mahtui hyvin vielä kenkään. Ihan täydelliset kahluu/leirikengät!




Millaisia kokemuksia sinulla on paljasjalkakengistä?



Blogin instagram