Villi itä houkutteli minua jälleen syksyllä 2022 pienelle ja helpolle retkelle Koitajoen reiteille. Olen kulkenut Pirhun kierroksen päiväselti aiemmin ja käynyt myös alueen eteläpäässä Hanhikosken tuvalla, mutta Tapiontaival oli kokonaisuudessaan vielä käymättä. Koitajoella on mielenkiintoinen historia ja siellä pääsee parhaimmillaan erämaatunnelmaan, vaikkakin välillä saattaa kuulua auton ääniä ja kultakaivoksen kaukaista meteliä.

Koska Tapion taival ei ole rengasreitti, päätinkin kulkea sen pätkissä ja osittain siis eestaas samaa reittiä. Jätin myös Koivusuon osuuden kulkematta. Minulla oli useampi suunnitelma yöpymispaikoista, joista valitsin sopivimman ja se toimi tällä kertaa hyvin. Luvassa oli syksyn kylmiä öitä, mutta olin varautunut yöpymään tarvittaessa teltassa, jos autiotuvissa olisi ollut tunkua.

Lakonkangas - Hanhikoski - Niemipuron autiotupa - Lakonkangas

Ajelin työpäivän jälkeen kohti Ilomantsia ja jätin auton Lakonkankaan pysäköintipaikalle. Vaihdoin jo viilenevässä illassa vaatteet ja nostin rinkan selkään.

Parkkipaikan infotaulussa kerrotaan, että Lakonkangas on alueella, jota kutsutaan Tapioksi tai Tapionahoksi. Lähellä sijaitsee metsänvartiatorppa, jossa on 1700-luvulla suuren Pohjan sodan aikoihin asustanut Jaakko Tapio. Paikka on yksityisen omistuksessa, mutta paikan näkee autotieltä. Piilopirtti on ollut Suomen itäisin asuinpaikka. Asia oli herättänyt huomiota jopa valtiotasolla ja presidentti Kekkonenkin vieraili torpassa vuonna 1955. Tarina kertoo Kekkosen läikyttäneen kahvia hohtavan valkoiselle ja tarkoin silitetylle liinalle. Emäntä oli saanut pidettyä suunsa kiinni, kunnes isäntä parka oli myös läikyttänyt kahvia. Silloin emäntä oli tokaissut, että "Siinä se on toinenkin tohelo!"

Polku kulki laavun kautta pitkin koitajoen mutkittelevaa törmää. Reitti on mielestäni todella kiva ja Hankikosken pieni, suloinen tupa tulla tupsahtaa näkyviin yllättäen kuusikon suojasta.

 

 

Tuvalla ei ollut ketään, joten asetuin taloksi. Pilkoin ensin puita ja laitoin kaminaan tulen. Pikuruinen mökki lämpesi nopeasti. Koska tuvalle ei ole pitkä matka lähimmältä parkkipaikalta, luulen, että tupaan ei monikaan jää yöpymään. Se selittäisi hieman sitä, miksi tupa oli roskainen. Lakaisin siis laverilta roskat ja puistelin siellä olevat patjat. Harmikseni laverilla ja patjoilla oli hiiren papanoita, joten jätin patjat sikseen ja toivoin, ettei jätöksistä pöllähtänyt ilmaan mitään myyräkuumetta aiheuttavaa.


Ilta meni ruokaa tehdessä ja kynttilää poltellessa. Kuuntelin äänikirjaa, jossa Havukka-Ahon ajattelija pohti maailman menoa. Kuullostelin ympäröiviä ääniä, mutta tuvassa vallitsi hiljaisuus, sillä paksut hirret vaimensivat jopa mökin vieressä kohisevan kosken äänet.

Aamulla pakkasin pieneen reppuun eväät ja juomista ja jätin rinkan pakattuna odottamaan tuvalle. Kävelin jokirantaa pitkin seuraavalle tuvalle Niemipurolle. Se olikin siistissä kunnossa ja vieraskirjan mukaan yöpyjiä on tasaiseen tahtiin. Paikka oli kyllä viihtyisä. Tein tulet ulos ja hiillosta odotellessa katselin Koitajoen hitaasti lipuvaa virtaa. Aurinko näyttäytyi välillä pilvien raosta.





 

Palattuani takaisin Hanhikoskelle, tyhjensin kaminasta jäähtyneet tuhkat, pilkoin puita ja siivosin loput jälkeni. Takaisin autolle en mennyt samaa polkua joen vartta pitkin vaan suon poikki. 


Euroopan itäisin paikka, Karhunkämmenen luppotupa ja Verkkopudaksen autiotupa

Olin hyvissä ajoin autolla, joten päätin samointein ajella itäpisteelle ja käydä samalla katsomassa, mikä paikka Lahnajärven rannalla oleva luppotupa on. Luppotuvan pihapiirissä oli iso kota ja grillikatos ja huussi. Paikka vaikutti viihtyisältä, mutta jatkoin matkaa. Yöpaikka oli vielä päättämättä.




 

Leimuukämpän ohi ajaessa, näin että pihassa oli auto, joten ajelin ohi Verkkopudaksen tuvalle. Siellä tupa odotti tyhjänä. Hanhikosken ja Verkkopudaksen tuvat ovat alunpitäen olleet saunoja, jotka on muutettu tuviksi. Molemmat hellyyttävän pieniä, joihin toki mahtuu useampi yöpyjä. Edellisyönä Verkkopudaksella oli ollut yöpyjiä, joten kämpän lämpimäksi saaminen ei vienyt pitkään.

Iltatoimet olivat jokseenkin samanlaiset kuin edellisenä iltana ja sainkin nukuttua hyvin. Luksusta mökissä oli paksu ja siisti patja, jonka päälle laitoin vielä villahuovan. Voi kun sellaisen patjan saisi joka retkiyöksi!


 

Tapion taival Polvikoskelta Niemipuron kämpälle

Aamutoimien jälkeen pakkasin tavarat taas autoon ja ajelin Polvikosken parkkipaikalle. Piipahdin Leimuukämpällä, josta yöpyjät olivat jo poistuneet. Upea ukkometso ylvästeli tiellä ja valokuvan otettuani, se päätti myös jatkaa matkaa.



Pakkasin taas päiväreppuun eväät ja lähdin Tapion taivalta pitkin kohti Niemipuroa. Matkalla keräsin suppilovahveroita, jotka olivat kylmän yön jäljiltä kohmeisia. Töyhtötiainen pyrähteli varvikossa. 

Polkujen yhtymäkohdassa oli karttaan merkitty laavu, joka paljastui Karanteenipudas-nimiseksi, lahoamiskunnossa olevaksi laavuvanhukseksi. Mistähän tuo nimi on peräisin? Sammalpuron tulentekopaikka osottautui myös huoltoa vailla olevaksi. Paikalla ollut laavu on palanut jo aikoja sitten ja puuvarasto purettu.

Päivä meni kuulassa, mutta aurinkoisessa säässä kulkiessa. Käännyin Niemipurolla takaisin ja kuljin osittain eri reittiä kartassakin näkyviä polkuja pitkin. Näin olen Tapiontaipaleen 20 km nippanappa kullkenut, vaikkakin pätkissä, kun mukaan luetaan aiempi Pirhunkierros. Aivan ihana retki ja voisin patikoida tuon reitin vaikka edestakaisin. Suosittelen!







Luontoon.fi/koitajoki

 
 

Tapion mailla Ilomantsissa

17.3.23

 

Tartuin tilaisuuteen ja lähdin syyskuun lopussa 2022 Joensuun Ladun järjestämällä "valmismatkalle", jossa yhtenä päivänä käytiin Ukonpolulla ja seuraavana päivänä kuljettiin pätkä Karhunpolkua. Jäin sitten rinkkani kanssa jatkamaan matkaa Patvinsuolle, jonne olin jättänyt auton odottamaan.

Syksyllä 2021 kulkiessani Susitaipaleella, ajattelin, että luonteva jatkumo olisi tehdä seuraava syysreissu Karhunpolulle. Karhunpolku on kokonaisuudessaan yli 100 km pitkä, ja vaikka miten himottaisi kokeilla vaeltaa koko reitti kerrallaan, tiedän että se olisi minulle liian suuri ponnistus. Ihanaa, kun näitä polkuja voi tallata lyhyemmissäkin etapeissa ja nauttia siitä mistä tykkää: Rauhallisista päivämatkoista ja leppoisasta leirielämästä.

Lisäsin Karttoja -sivulle vielä hyvin keskeneräisen karttan kulkemastani reitistä. Tarkoitus on tehdä vähitellen koko Karhunpolusta kaikenkattava retkeilykartta. Toiveita ja kehitysideoita voi kirjoittaa kommentti kenttään tai sähköpostilla sydanrinnassareppuselassa@gmail.com.

Kaattiinlampi - Hukkalampi

Aloitimme porukassa matkan Kaattiinlammelta. Lammen toisella puolella ja myöhemmin matkalla on paljon sodan aikaisia panssariesteitä. Isot kivet seisoivat asennossa lammen toisella puolella hieman harmaana päivänä. Otin kyllä kuvia, mutta kameraan sattui viallinen muistikortti, johon ei tallentunut yhtään kuvaa. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu kännykällä.

 

Matka taittui osin polkuja, osin tiepohjia pitkin. Tässä kohtaa reitti oli vähän tylsähkö, mutta mukava seura pelasti paljon. Panssariesteet pitkin matkaa ja muut oikeasti sodassa käytetyt rakenteet olivat mielenkiintoisia ja veivät ajatukset Suomen sotahistoriaan.

Valkealammen päässä on tulipaikka, jonka ympäristössä oli panssariesteiden lisäksi korsuja. Emme jääneet näitä sen enempää tutkimaan.

Pidimme pitemmän tauon Pitkäjärven autiotuvan pihapiirissä. Pitkäjärven rannassa oli oikein mukava leiripaikka kaikkine rakennuksineen. Isoimmassa rakennuksessa on toisessa päässä varaustupa ja toisessa autiotupa. Lisäksi on pieni, erillinen autiotupa ja rannassa on sauna.

Reilun pituisen evästauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Hukkalampea. Merkitty reitti kulki Pitkäjärven rantoja mukaellen ja pitkällä Pitkäjärven harjulla. Kirkisensalmessa on hieno laavu kauniilla paikalla. 

 

 

Loppu matka kulkikin ehkä tämän reissun kauniimmissa maisemissa. Kuten Hukkalammella polun päässä merkissä sanotaan, alue kuuluu Pitkäjärven harjun aarnialueeseen, joka on näyte aidosta metsäluonnosta ja se säilytetään luonnontilaisena. Kyltissä toivotetaan tervetulleeksi siivo kulkija!

 

 

Reittivinkit

Jos haluaa tehdä retken niin, että palaa lähtöpaikkaan, niin Hukkalammelta on pari vaihtoehtoa. Pitkäjärven autiotuvalle tulee eestaas matkaa noin 10 km. Pitkäjärven toista rantaa pitkin menee polku, jota toisin ei ole merkitty, niin koko matkaa ei tarvitse kulkea samoja jälkiä pitkin.

Lyhyemmän reitin saa, kun kävelee ihanan aarnialueen läpi Kirkisen laavulle ja sieltä samoja jälkiä takaisin. Tiiliniemeen menee myös polku, joka on vielä itseltäni tutkimatta. Matkaa tulee yhteensä noin 5 km.

Hukkalampi- Ahokosken laavu

Sanottiin heipat Ladun retkeilijöiden kanssa ja minä jatkoin vielä illan suussa matkaa yöpaikkaani. Polku oli todella mukavaa neulaspolkua ja osin oli pitkospuita. Kiinnitti huomion, että polut kulkivat pitkiä pätkiä täysin suoraan.

Ahokosken laavu on hieman syrjässä Karhunpolulta Ukon joen rannassa. Pohjoisesta tullessa ensimmäisessä kohdassa ei ole mitään viittaa, mutta satuin sopivasti katsomaan karttaa ja oikaisin siitä laavulle. Toisesta suunnasta tultaessa, laavulle ja sitä ennen sijaitsevalle huussille on opaste.

Laavun ympäristöä oli vast'ikään raivattu, mutta risuja ei oltu viety pois. Teltalle en löytänyt paikkaa ja koska en tiennyt millainen Piilossa oleva tulipaikka on, päätin jäädä laavuun yöksi. Viritin laavusta löytyneen pressun laavun etuosaan suojaksi.

Ahokosken laavu - Pokkaniemi

Aamupalaa syödessä viileähkön yön jälkeen, joutsen lipui hiljaa pitkin tumman veden pintaa. Päivämatkat olivat noin 10 km pituiset, niin en pitänyt kiirettä aamutoimissa enkä kävellessä. Matkalla Ukonjoki tuli välillä esiin mutkineen. Vesi oli tosi tummaa. Näytti kivalta melottavalta, jos sellaista harrastaisi, tosin Ukonjoessa voi vesi kuulema olla joskus liian matalalla.

 

Piilo

 

Poikkesin katsomaan Kangas-Piilojärven tulipaikkaa, jonne oli viitta polulta ja päätin jäädä siihen lounastamaan. Tämä Piilossa sijaitseva paikka olisi ollut telttailuun ihanteellinen. Alue oli avointa mäntykangasta järven rannalla. Lieksan omistamalla tulipaikalla oli pöytä penkkeineen, huussi, halkoliiteri ja nuotiokehä.

Ennen "lisää vain vesi" -lounasta, kävin vielä katsomassa, minne polku vie nuotiopaikalta kohti niemeä ja siellä taisi olla pari epävirallista tulipaikkaa. Jos haluaa leiriytyä vähän syrjemmässä, tuolta löytyy omaa rauhaa vähän enemmän piilossa. Toki ilman nuotiota.

Matka jatkui kohti Patvinsuota ensin pitkin hiljaista kylätietä. Piilossa, eräässä tien haarassa, seisoa jökötti "Justiina" kaulin ja leipälapio kädessä. Tätä piti käydä ihan lähempää katsomassa, mutta puuveistoksen tarkoitus ei auennut. Ehkäpä se oli varoituksena, enkä sitä ihmettele, kun historiaa tutkii. Vähän matkan päästä patsaalta on Piilon tila, johon on aikoinaan desantit hyökänneet.

Pokkaniemi

Valitsin Pokkaniemen yöpaikaksi, vaikka se on vähän sivussa reitiltä. Kivoja teltan paikkoja on monta ja kun rannalla ei ollut muita yöpyjiä, valinnan vaikeus oli todellinen. Pystytin teltan hieman puiden suojaan, tasaiselle kohdalle, mutta niin, että teltalta näki järvelle.

Ennen kuin päivä alkoi hämärtymään, valmistin iltaruuan, söin ja pilkoin puita iltanuotiota varten. Vaikka pyrin minimalistisella puun polttamisella retkeilemään, syksyllä sytytän pienen nuotion ihan tunnelman vuoksi.

 

 

 

 

Yöllä satoi vettä ja makuupussin jalkopää tuntui kostuvan osuessaan pikkuruisen Helsportin sooloteltan seinään. Koska tämä oli retken viimeinen yö, se ei haitannut. Aamulla sateen jatkuessa, nautin aamiaista halkoliiterissä. Sade loppui sopivasti ja pystyin pakkaamaan rinkan ulkosalla.

 

Pokkaniemi - Kurkilahti

Loppumatka Kurkilahteen kuljin Suomujärven ympäri menevää polkua pitkin. Aamulla kuulemani moottorisahan äänet paljastuivat Virtasalmen sillan työmaan ääniksi. Joidenkin päivien kuluttua Facebookissa ilmoitettiin uuden sillan olevan valmis.

Virtaniemi vaikutti myös mukavalta yöpymispaikalta, mutta oli ehkä vähän suojaisempi kuin Kurkilahti.

Mistähän Huutoniemi on saanut nimensä? Se ei selvinnyt, vaikka kävin katsomassa.

 

Lopulta Kurkilahdessa pysähdyin toviksi syömään ja nauttimaan kahvista jälkiruuan kanssa. Fiilistelin mukavaa syysretkeä ja Karhunpolkua, josta tuli nyt ensimmäinen pätkä kuljettua. Ehkäpä seuraavan etapin patikointi toteutuu jo tänä keväänä!

 

 

 



Itä-rajan tuntumassa on rauhoitettu luonnonhoitometsä ja se kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Sen läpi kulkee Ukonpolku, joka seurailee enimmäkseen Ukonsärkän harjujonoa, mutta reitillä on myös kosteampia paikkoja pitkospuineen. Polku kokonaisuudessaan on 4,5 km pitkä. Ukonlammen rannalla, kauniissa erämaamaisemassa on siisti laavu tulipaikkoineen.

Ukonpolulle pääsin näppärästi Joensuun ladun retkellä. Ajoimme auton metsäautoteitä pitkin pohjoispään parkkipaikalle. Ennen kuin päästiin suojelualueelle, näkyi laajat aukkohakkuualueet. 

Suojelualueella viimeistään pääsi erämaatunnelmaa. Polku oli toki selkeä ja reitti merkitty, mutta puut ja metsät olivat vanhoja. Palokoroja oli merkkinä aiemmista metsäpaloista. Karhun jätökset polulla muistutti, kenen mailla ollaan. Muhkurainen mänty kiinnitti huomion. Mikähän sitäkin vaivaa?

 

Laavu oli kauniilla paikalla. Koska meillä oli hyvin aikaa, eikä ollut vielä nälkä, osa meistä käveli vielä loppupätkän eli 2 km polkua eteläpään parkkipaikalle. Polku kulki särkkää pitkin ja näkymät olivat Ukonlammelle kauniit. Alkoi olla jo vähän ruskaa.

Todella mielenkiintoiseksi paikka muuttui, kun kurkisti laavun sisällä olevaan postilaatikkoon. Vieraskirjan lisäksi siellä oli kansio ja kirja. Tekstit oli kirjoittanut mies, joka oli vuosien ajan käynyt laavulla ja kirjoittanut päiväkirjanomaisesti ajatuksia ja tapahtumia ylös. Kirjoituksia täydensivät taidokkaat valokuvat. Heräsi ajatus, että tuonne laavulle on joskus tultava ihan ajan kanssa. Olla yötä ja lukea kirjat läpi.

Maisemaa Ukonlammen laavulta ja polun ympäristöä katsellessa, on helppo ymmärtää, kuinka tuosta paikasta  on tullut jollekin se rakas ja merkityksellinen paikka. Siellä tuskin koskaan on nuotiolla ruuhkaa, eikä maiseman kuvaamiseen tarvitse jonottaa. Pieni pala todellista luonnonrauhaa.

 

Reitin tarkempia tietoja: Outdooractive

Ukonpolku Lieksan karttapalvelussa

Koli.fi

ViaKarelia

Minulla oli oikea kamerakin retkellä mukana, mutta muistikortti oli viallinen. Yksikään kuva ei tallentunut, enkä ottanut kännykälläkään kovin montaa otosta. Linkin takaa löytyy kuvia Ukonpolulta: Anssi Vainikan luontokuvia Ukonpolulta.

 

Lähtöpaikat Google mapsissa polun pohjois- ja eteläpäästä:


Posiolla sijaitsevassa Riisitunturissa vierailin ensimmäisen kerran kesällä 2018. Se oli myös ensimmäinen askeleeni kohti pohjoisen polkuja. Kansallispuisto oli tuolloin hiljainen, en muista tavanneeni siellä silloin ketään. Toisella vierailulla nyt tammikuussa 2023 puistossa ei tarvinnut ollaa enää yksin, ei edes hieman huono sää ollut estänyt muidenkaan retkeilyä.

Riisitunturin tykkylumiset puut ja huurteiset maisemat ovat pyörineet monta vuotta mielessä. Koska en ole käynyt talvella kovinkaan pohjoisessa, Kuusamo ja Riisitunturi tuntuivat helpolta vaihtoehdolta. Sopivan majoitustarjouksen tupsahdettua sähköpostiin, päätin tehdä helpon parin yön reissun ja käydä Riisitunturin tykkyjen keskellä päiväretkellä..

Tällä kertaa kävin siis vain tunturin laella, mutta kesäretkellä kiersin Riisin rääpäisyn. Kesäkuvia onkin mukava katsella talvella, niin kokosin niitä myös tähän julkaisuun.

Riisitunturi 16.1.2023

Armoton sääkarttojen kyttääminen johti lopputulokseen, että maanantaina olisi juuri auringon noustessa muutaman tunnin poutainen hetki. Yöllä oli satanut märkää lunta noin 10 cm, taivas oli tasaisen harmaa ja lämpötila +-0 astetta. Takana oli 500 km ajomatkaa, joten ei passannut nyt enempää empiä. Lähdin Rukalta sopivasti auringon noustessa ja heti sateen loputtua ajelemaan kohti Riisitunturille vievää tietä ja toivoin yön sateiden jälkeen tien olevan jo auratun. Matkalla aurinko vähän pilkisteli, mutta pilvet olivat kuitenkin raskaammat ja pysyttelivät auringon edessä.



Kääntyessäni noin 3 km pituiselle metsätielle, huokaisin helpotuksesta: Tie oli aurattu, eikä se ollut sohjosta pehmeä. Mielessä oli edellisenä viikonloppuna tapahtunut auton parkkeeraus kapean tien varteen kotipuolessa. Tien reuna oli pehmeä ja ajoin liian reunaan. En päässyt pois, ennen kuin olin lapioinut lumipenkan imaisseen auton lapiolla esiin ja renkaiden alle maata näkyviin.
 
 Perääni kääntyi kaksi tila-autoa. Tie ei ollut niin paha, mitä kuvittelin ja vastaan tulleen auton kanssa ohituskin onnistui hyvin. Perillä oli jo muutama muukin auto.

 


 

Päätin jättää lumikengät autoon ja lähdin kulkemaan jalkaisin moottorikelkkauraa pitkin. Se oli ajettu jo valmiiksi tallaantunutta polkua mukaellen. Polku kantoi hyvin, mitä nyt välillä jalka upposi vähän syvemmälle. Moottrikelkkaura oli ajettu tunturin laelle, mutta siitä eteenpäin polku oli nietosten peitossa. Uusi lumi hohti vitivalkoisena, eikä ollut toivoa erottaa, mistä kannattaisi jatkaa matkaa. Kuljinkin tuulen tuivertaessa tunturin laelta takaisin autolle samaa reittiä pitkin ja sateen taas alkaessa, päätin jättää autiotuvalla käynnin pois. 

 

Matkalla Riisitunturin huipulle, selvisi tila-autoissa matkaavan ulkomaalaisia, joilla oli täysi kameravarustus mukana. Kai tämä Suomen kauneimmaksi maisemaksi mainostettu paikka sitten kerää matkailijoita myös toiselta puolelta maapalloa. Tykkylumisia puita ja metsiä on myös muuallakin, mutta Riisitunturi on helppo saavuttaa.

Riisitunturi, Riisin rääpäisy  27.6.2018

Kesäinen käynti tunturissa kuvina






Riisitunturi on helposti saavutettavissa ja maisemaltaan ja maastoltaan niin kivaa, että seuraavaksi olisikin mukava tehdä muutaman yön kesäkelin vaellus.

 


Riisitunturin talvi ja kesä

9.2.23

Blogin instagram