SOCIAL MEDIA

Edit* 5.3.2021 Postauksesta puuttuu kuvia.


Mikonpolku on luontopolku Tohmajärvellä, Saarionvaaralla. Sen pituus ei ole kuin pari kilometriä, mutta arvata saattaa, kun vaaroilla ollaan, korkeusvaihtelua senkin edestä. Pääreitti on lenkki vaaran huipulla, mutta polulta lähtee toinen polku, joka kulkee vaaran juurelle ja sieltä vaaran ympäri lähtöpisteeseen. Lähtöpaikkoja on useita.

Miksi Mikko?

Mikonpolku on eittämättä saanut nimensä jonkun paikallisen Mikon mukaan. Kyltti reitin alussa kertookin, että Mikko on ollut Saarion Haarasten suvun Mikkilän sukuhaarassa yleisimmin käytetty etunimi. Taitaapa maita hallita nytkin Mikko.

Polulle pääsee useammasta kohdasta. Jätin auton Kangaskoskentien varteen. Auton voi jättää myös maamiesseurantalon pihaan. Kaksi lähtöpaikkaa on Pitkälammentiellä: Ensimmäinen sadan metrin päässä Saariontien risteyksestä ja toinen on, kun ajaa noin 1,2 km Pitkälammentietä eteen päin. Lähtöpaikoissa on karttataulut.


Heti alkumatkasta sai ihailla valtavia kuusia, kun takapuoli pitkällä lähdin rinnettä nousemaan. Ovat varmasti vanhoja. Vähän makaa ylämäkeen puskiessa, peruskartallekin merkitty rauhoitettu mänty, ilmeisesti se 300 vuotta vanha petäjä, nousee arvokkaana kohti taivasta. En saa sitä mahtumaan valokuvaan. Ympärillä on nuorempaa metsää, koivikkoa ja kuusikkoa.

Saarionvaaran päällä menee lenkki, joka palaa takaisin mäntyvanhuksen läheisyyteen. Metsä on suurelta osin vanhaa. Valitettavasti monen luontopolun varrelle sattuu aukkohakkuita, mutta täällä sellaista ei ole. Osa vaarasta on luonnonsuojelualueena.

Piilopaikka

Vaaran päällä polku haarautuu oikealle, josta pääsee ”piilopaikkaan”. Suoraan mentäessä polku jatkuu metsässä kohti lähtöpaikkaa.

Tällä kertaa lähdenkin oikealle. Polku viettää jyrkästi alaspäin pitkän matkaa, ja hetken päästä saavun piilopaikaksi nimetylle paikalle. Oikealla kohoaa kivikkoinen louhikko, jonne ei olisi asiaa, ennen kuin kaikki lumet ja jäät olisivat sulaneet. Edessä jyrkimmässä kohdassa ovat uudehkot portaat.

”Suomen sodan aikaan (1808 -1809) Lahdensillan taistelu käytiin elokuussa 1808. Lahdensillan taistelun voitti ruhtinas Dolgorukin johtamat joukot. Taistelun jälkeen Kemien kylä miehitettiin venäläisten voimin.


Perimätiedon mukaan taistelun jälkimainingeissa saariolaiset asettuivat venäläisiä vastaan Suonpäänjoen rantaan. Väijytyksessä yksi kasakka sai surmansa, jonka seurauksena Saarion kylä ryöstettiin. Venäläiset kasakat halusivat saada ampujan vastuuseen teostaan. Ampuja pakeni Saarionvaaralle ja piiloutui tähän piilopaikkaan.

Etsinnöistä huolimatta kasakat eivät koskaan löytäneet ampujaa eikä tätä piilopaikkaa. Saarion miehitys päättyi, kun lautamies Pekka Haaranen valitti asiasta kirkkoherra Walleniukselle. Walleniuksen neuvoteltua Dolgorukin kanssa venäläisjoukot poistuivat kylästä.” 

Ei näkynyt piilopaikassa olevan nytkään ketään. Ilmeisesti siellä on isojakin onkaloita, joita en nyt uskaltanut liukkauden takia lähteä etsimään. Samoin jäi geokätkökin löytymättä.

Jänispolun jäljillä



Laskeuduin portaita alas ja saavun kohtaan, jossa on iso veistetty Mikonpolun kyltti. Samasta paikasta lähtee vanhan retkeilyreitin, Jänispolun polku. Reittiä on ylläpidetty joiltain osin kunnossa, ja tässä kohdassa polku näytti varsin selvältä ja viitta uudelta. Mielenkiintoista. Laitan paikan mieleen, sillä mielessäni on ollut selvittää Jänispolun reitti ja kunto. Tähän vielä varmasti palaan.

Polku jatkui lehtomaisessa maisemassa. Kallioseinämissä oli suuria jääputouksia. Matkalla on kunnostettu lähde, joka oli aika karun näköinen vasta lumen alta paljastuneena.

Reitti kulki lähtöpaikkaan kodan kautta. Söpö kota oli hyvin varusteltu, mutta minulla ei ollut nyt mukana mitään eväitä. 

Saario itsessään on kaunista seutua. Ei ole ihme, että se on saanut kulttuurimaiseman arvon. Itse polku kulkee metsän siimeksessä, mutta kodan luona maisema avautuu Saarionvaaralta. Vaaroilla kulkiessa harmittaa, kun usein maisema jää puiden taakse. Mutta siellä täällä puiden lomasta voi nähdä järven selän kimmeltävän tai peltoaukean pilkistävän. Kauaskantavaa maisemaa näkee, mutta valokuvan ottaminen näin amatöörinä on turhauttavaa. Suljen muiston mieleeni ja olen onnellinen, että saan asua ja kulkea näissä kumpuilevissa maastoissa.

Ja se tissikuusi. Se ei vielä sattunut tämän kevään retkillä silmiin. Kuka tietää, mistä sen voi löytää?


https://sites.google.com/site/saarionkyla/mikonpolku



Mikon polun tissikuusta etsimässä

lauantai 18. huhtikuuta 2020


Mallan luonnonpuisto on yksi kauneimmista paikoista, joissa olen käynyt. Sinne on helppo poiketa ilman yöpymisiäkin ja huonompi jalkaiset voivat tehdä lyhyemmän retken ja nähdä kuitenkin Mallan huikaisevan kauniin luonnon ja nähtävyydet.

Ensimmäisessä osassa kerroin matkasta Kilpisjärveltä Kuohkimajärven kautta Norjaan ja tässä toisessa osassa on varsinaisesti luonnonpuistosta.

Adventures can set your soul free. -Quotes´nd Notes

Norja – Kuohkimajärvi – Kitsin-putous – Kilpisjärvi

Norjan puolella yövyttyäni ja purettuani leirin, palasin samaa polkua pitkin kolmen valtakunnan rajapyykille. Matkalla on muutamia geokätköjä. Kuljin myös vähän matkaa takakäteen Kalottireittiä pitkin Ruotsin puolella.
 

Kuohkimajärven autiotupa olisi ollut myös mukava paikka yöpyä. Siitä käsin olisi voinut käydä käppäilemässä norjan ja Ruotsin puolella ja palata yöksi tupaan. Halusin kuitenkin yöpyä ”keskellä ei mitään”, avotunturissa, tunturikankaalla, paljakalla tai vastaavassa paikassa, koska sellainen oli vielä kokematta. Ympäristö vaikutti riittävän turvalliselta tällaisesta noviisistakin. Ratkaisuni osoittautui hyväksi ja tyytyväisenä kuljin vielä tuvan kautta. Yöpyjiä tuvalla olikin ollut useita, joten omaa rauhaa etsiessäni, oli hyvä, että jatkoin edellisiltana matkaa.


Kuohkimajärven tuvalta lähdettyä, polku kulkee Norjan rajan tuntumassa poroaidan vierustalla, loivassa ylämäessä. Auringon paahtaessa yhä kuumemmin, hieman varjostava tunturikoivikko oli mukava etappi kulkea. Polku nousi yhä ylemmäs, kunnes saavuin vihdoin avoimelle paikalle. Näkymä aukeni joka puolelle. Edessä häämötti Pikku-Malla, kauimpana Saana. Iso-Malla vasemmalla puolella vähän epämääräisenä. Aivan ihana paikka tauolle. Muutkin olivat huomanneet tämän kivan paikan ja siinä kohtasinkin reissun ensimmäiset kulkijat, isomman ruotsalaisten ryhmän ja muutaman muun päiväretkeilijän.

Olen hyvin hidas patikoimaan. Puhunkin samoilusta mielelläni. Joskus saattaa olla, ettei vain ole energiaa, joskus polvi vihoittelee, joskus vaan on mukava haahuilla omaan tahtiin. Kiire tarttuu. Kun porukat ohittaa polulla, tulee ajatelleeksi, onko tapani kulkea oikea. Pitäisikö olla aina reipas ja tavoitella pitempiä päivämatkoja. Olenko liian huonokuntoinen? Mitä ne minusta ajattelee, kun olen polun tukkona? No, eihän se näin ole. Teen omaa matkaa ja nautin siitä. Pahin itseni arvostelija olen minä itse. Kun asettaa tavoitteet oman kunnon ja rajoitusten mukaan, tekee sitä mistä itse nauttii, ei ole väliä, kuinka kauan etapilla menee. Yksin kulkiessa ristiriitoja ei tule kuin itsensä kanssa ja aikaa myöten nekin ovat vähentyneet.

Oikaisin itseni kankaalle. Oli todella kuuma ja tauko teki hyvää. Sää oli kirkas ja näkymää silmän kantamattomiin. Voi kun tuon kaiken saisi itselle, mutta niinhän minä sen sainkin! Voin vieläkin palata tuohon hetkeen. Pilvet lipuivat taivaalla, maa oli lämmin eikä kukaan hoputtanut matkaan.

Reilun tauon jälkeen jatkoin patikointia. Lämpömittari näytti tasan +30 astetta. En osannut varautua niin kovaan auringon paahteeseen, eikä mukanani ei ollut aurinkovoidetta. En uskaltanut olla lyhythihaisessa paidassa, koska niskassani tuntui jo lievää auringon polttamaa. Ei auttanut mennä kuin pitkässä merinovilla puserossa. Vaikka se oli ohut, saapuessani Kilpisjärvelle haisin aivan lampaalle puseron kastuttua hiestä.


 

Maisemat olivat koko luonnonpuiston alueella kauniit. Oli tunturikoivikkoa, avonaista tunturikangasta, rosoista rakkaa, näkymiä silmän kantamattomiin. Maanpinnat kumpuilevia ja kuin rosoisen sametin peittämiä. Juomavettä sai muutamasta tunturipurosta ja lopulta Kitsin-putouksella pääsi nauttimaan raikkaasta, vesiputouksen raikastavasta ilmasta. Kuulin, että loppukesästä Mallan kyyneleet olivat miltei ehtyneet, mutta heinäkuun puolessa välissä, vesi vielä ryöppysi melko runsaana.



Vielä heinäkuussa tunturikasvillisuutta oli runsaasti. Ruusuruoho on yksi suosikeistani ja sitä kukki myös putouksen reunalla. Tunturikasvit ansaitsevat aivan oman lukunsa. Palaamme siis vielä näihinkin maisemiin.



Seuraava etappi kulki rakkakivikossa ja lievästi alamäkeen. Harmi kun luonnonpuistossa ei saa yöpyä, sillä tullessani vehreälle tunturikankaalle vähän ennen Pikku-Mallaa, olisi ollut jo mukava leiriytyä. Tarkoitukseni oli vielä kavuta Pikku-Mallalle, mutta siinä vaiheessa tuntui, että se saa jäädä toiseen kertaan. Minulla ei ollut vielä tietoa yöpaikasta ja yritin ehtiä Kilpisjärven retkikeskukseen suihkuun.


Vinkit Mallan luonnonpuistoretkeen

https://www.luontoon.fi/malla/reitit
Reitin voi kulkea jalkaisin edestakaisin kilpisjärvi – Kuohkimajärvi -Kilpisjärvi
Malla-laiva kulkee kesällä useamman kerran päivässä kolmen valtakunnann rajapyykin läheisyyteen. Katso aikataulut ja hinnat Malla-laivan omilta sivuilta.
Luonnonpuiston säännöt kieltävät puiston puolella yöpymisen, mutta Kuohkimajärven tuvalla ja sen ympäristössä voi yöpyä. Norjan ja ruotsin puoli ei ole enää luonnonpuistoa, joten siellä saa leiriytyä vapaasti.
Jos ei ole mahdollisuutta tehdä yön yli retkeä, eikä pysty koko matkaa Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi (11 km) kulkemaan, suosittelen retkeä Kilpisjärveltä Pikku-Mallalle. Jo sillä matkalla on ihanat maisemat. Ja jos voimia on, niin Kitsin-putous on vielä ihan saavutettavan matkan päässä. Kauneimpia maisemia, missä olen ollut.
Kuohkimajärven ja Kitsin-putouksen välillä oli muutamia juomakelpoisia puroja ja ilmeisesti jokin lähdekin. Purot ovat helppo ylittää.
Suosittelen vaellussauvoja. Jalkavaivaisena suosin niitä aina, varsinkin rinkan kanssa kulkiessa.

Ajankohta: 20.7. – 21.7. 2019
Ei juurikaan ötököitä
Tunturikasvillisuus kukkeimmillaan
Päivällä helle, yöllä kylmä
Reitti: Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi (laivalla) – Norja (pari kilometriä rajalta)- Kuohkimajärvi – Mallan luonnonpuisto – Kilpisjärvi kävelymatkaa yhteensä noin 15 km.
Helppo yhden yön soolopatikointi.
Geokätköjä: Muutamia Ruotsin ja norjan puolella


Retki Mallan luonnonpuistoon osa 2

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Travel is never a matter of money but or courage. -Paolo Coelho



Arkeni ei ole juurikaan muuttunut entisestä retkeilyn suhteen tänä poikkeuksellisena aikanakaan, kun ei saa kotoa paljoa poistua. Olen kesäretkeilijä ja talvet menevätkin suunnitellessa lumettoman kauden juttuja. Talvisin tulee kyllä ulkoitua lähiluonnossa.

Mutta mikäs sen mukavempaa kuin suunnitella tulevia retkiä! Ensi kesästä en vielä tiedä, ei kukaan vielä tiedä, milloin ja minne voi mennä. Mielessä siintää UK-puisto ja myöhemmin syksyllä, ja varsinkin jos UKK ei toteudu, Hetta – Pallas. Haaveillaan siis tulevista vaelluksista ja muistellaan vanhoja nyt kotoilun aikoina.

Tässä muistelua kesän 2020 käsivarren matkasta. Tämä on helppo ja turvallinen toteuttaa aivan vasta-alkajankin. Ensimmäisenä päivänä kävin heti aamusta Saana-tunturin valloitamassa ja sen jälkeen matkasin Malla-laivalla Kolttaniemeen, josta patikoin Norjan puolelle yöpymään. Retki jatkui seuraavana päivänä Mallan luonnonpuistoon. Tässä juttua ensimmäisestä etapista.

Kilpisjärvi - Kuohkimajärvi


Heinäkuisena iltapäivänä sää oli todella lämmin ja oli vilvoittavaa päästä Malla-laivan kyydissä Kilpisjärven halki Vuonislahteen, kolmen rajan pyykille ja siitä Norjan puolelle. Saana pysyi jykevänä taustalla, meni pitkään, ennen kuin sen silhuetti pieneni edetessämme Kilpisjärvellä.

Kolttalahden satamassa heitin rinkan selkään, odotin reippaimpien vaeltajien menevän edellä ja lähdin itsekin matkaan. Tämä oli ensimmäinen patikointi ulkomailla.

Ensimmäinen etappi menee Ruotsin puolella ja parin kilometrin päästä saavuin Kuohkimajärvelle. Kolmen valtakunnan rajapyykki on ”vain” pyykki, mutta oli hienoa käydä Suomen läntisimmällä rajapyykillä.






Pikaisen ruokailun jälkeen autiotuvalla jatkoin kohti tuntematonta Norjaa. Kartan mukaan matkalla olisi pari puroa. Pysähdyin toisen puron läheisyyteen. Teltalle löytyi helposti paikka. Sai valita just sen parhaimman, sillä ei ollut ristinsielukaan lähimain. Itseasiassa en nähnyt ketään koko aikana. Koiran haukahduksia kuului lähellä olevasta tuvasta, Goldahytasta. En enää jaksanut sinne asti lähteä, koska edellispäiväinen 1000 km ajomatka ja aamuinen Saanan retki jo alkoi tuntua koko kehossa.

Leiriydyin, kävin virkistäytymässä purossa. Vihdoin rauhoituin ja kun sain villasukat jalkaan, virittelin kaasukeittinen. Vaikka syön vähähiilarisesti, mukana oli vähän maissinjyviä. Juhlahetki oli niitä poksutella kaasukeittimellä. Siinä poppareiden poksuessa ja mielen hiljetessä, ajattelin, kuinka onnekas olenkaan. Muutama vuosi sitten luulin, että olin jo menettänyt mahdollisuuden ”kaikkeen kivaan” ja siinä minä nyt istuin ja minulla oli kaikki kiva äärellään.



Katselin teltan suulta, kuinka pöllö tai haukka metsästi. Kotitunturina oli Goldajohka ja kauempana häämötti lumihuippuinen Barras. Pienestä se ilo syntyy.


Seurasin vähän huolestuneena tummien pilvien liikkeitä taivaalla. Oliko tuo ukkonen? Olenko pulassa, jos pahailma nousee? Mietin tosissani, onko telttapaikkani turvallinen. Jyrinä oli kuitenkin kaukana ja rauhoitin mieleni. Aika mennä nukkumaan. Puron solina kuului vähän matkan päästä.

Kaukana kotoa, yksin, keskellä ei mitään ja kuitenkin keskellä ihan kaikkea. Hetkeen mitään ei puutu, mitään en kaipaa, ja samaan aikaan kaipaan niin paljon. Jotain, jota en oikein tahdo sanoiksi pukea.

Nuorempana haaveilin vaeltamisesta, mutta en uskaltanut lähteä yksin. Suunnittelin myös pyöräretkiä, mutta ei tullut lähdettyä. Eikä ollut ketään, kuka olisi toteuttanut kanssani nuo hurjat suunnitelmat. Ehkä minulle sanottiin, että se on turhaa, joutavaa, vaarallista tai en osaa. Oli helppo luovuttaa.



Yöllä havahduin sateen ropinaan. Siitä tuli nuoruuden telttaretket lähisaaressa mieleen. Vedin makuupussin vetoketjun ylös asti kiinni ja nukahdin uudestaan. Yö oli yllättävän viileä, mutta tällä kertaa oli mukana sopivasti lämmin makuupussi, merinovillakerrasto ja äidin neulomat villasukat.

En ikinä malta nukkua teltassa pitkään. Aurinko rupesi lämmittää ja öinen kylmyys oli vaihtunut pian jo tukalaan lämpöön. Mutta kun kulkee yksin, saa mennä omaan tahtiin. Saa herätä niin hitaasti kuin vain haluaa. Keitellä aamukahvia, paistaa munakasta ja siinä välissä pötköttää katsomassa pilvien lipumista taivaalla.



Ajankohta: 20.7. – 21.7. 2019
Ei juurikaan ötököitä
Tunturikasvillisuus kukkeimmillaan
Päivällä helle, yöllä kylmä
Reitti: Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi (laivalla) – Norja (pari kilometriä rajalta)- Kuohkimajärvi – Mallan luonnonpuisto – Kilpisjärvi kävelymatkaa yhteensä noin 15 km.
Helppo yhden yön soolopatikointi.
Geokätköjä: Muutamia
Kuuluu isompaan reisuun: Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto, Gorsabrua ja Lyndgen Norjassa.
https://www.luontoon.fi/malla

Retki Mallan luonnonpuistoon osa 1

perjantai 3. huhtikuuta 2020