SOCIAL MEDIA

Korvatunturi, Korvatunturinmurusta ja Rakitsat syksyllä 2020

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021


Korvatunturin korvat kuulevat pienimmätkin toiveet. Kävin kuitenkin varmistamassa asian käymällä paikanpäällä syyskuussa 2020.

Täytin viime vuonna 50 vuotta ja halusin tätä juhlistaa käymällä itseäni jo pitkään kiehtoneissa paikoissa Lapissa. Olen halunnut myös nostaa vaativuustasoa vaelluksissa. Paratiisikurun vaellus oli yksi näistä "juhlavuoden" vaelluksista ja siinä toteutui vaellus merkittyjen reittien ulkopuolella.

Vaellus Korvatunturille oli toisenlainen: Reitti on merkitty, eksymisen vaaraa ei ole. Olin kuitenkin yksin reissussa, mutta uskaltauduin jo vähän pois polulta etenemään paperikartan ja kompassin kanssa. Usko omiin erätaitoihin kasvoi taas hitusen.

Kemihaara - Rakitsanojan kammi


Jätin auton Kemihaaran parkkipaikalle. Autoja oli kymmenkunta. Seutu on kuulema hiljaista, mutta korona-aikoina tuntuu kaikki retkeilyyn haiskahtavat paikat olevan tungokseen asti täynnä. Kemihaaran erämääalue on kuitenkin laaja ja monet lähtevät sieltä vaeltamaan syvemmälle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Vastaan tuli polulla useita ihmisiä, mutta hyvin rauhassa sai muuten vaeltaa.

Ennen lähtöä, soitin Lapin Rajavartiolaitokseen ja ilmoitin meneväni Korvatunturiin. Sotilashenkilö kysyi luvannumeron ja asia oli sillä selvä. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne täytyy anoa lupa vierailuun. Luvan hakeminen on helppoa, luvan saaminen oli nopeaa, selkeät ohjeet ja kartta tuli mukana eikä ongelmia tule, kun vielä muistaa soittaa kun puhelinverkkoja on vielä käytettävissä.



Polun alkuun pääsee ylittämällä jokien risteyskohdan, jossa yhtyvät Naltiohaara, Keskihaara ja Kemihaara Kemijoeksi. Entisen Kemihaaran loman pihan läpi kulkien pääsee ensimmäisen viitan luo. Pihapiiri on yksityisaluetta.


Halusin päästä mahdollisimman nopeasti matkan alkuun, joten jätin ensimmäisen geokätkön odottamaan paluuta. Alkumatka kulki mäntykankaalla ja soilla. Ruskan värit hehkuivat vielä vaivaiskoivuissa, vaikka paras väriloisto oli jo ehkä ohitse. Matkaa ohjasivat iloiset tontut.

Pysähdyin evästelemään Vieriharjun autiotuvalla. Sää vaikutti epävakaiselta ja ennustusten mukaan seuraava päivä oli loistava Korvatunturiin nousulle. Seuraava päivä oli jo paljon huonompi. Joten päätin jatkaa matkaa Rakitsanojan kammille yöksi.

Ennen kammia polku haarautuu: Vasemmalle menee talvireitti Rakitsanaavan kautta ja oikealle kesäreitti ja suorin reitti Rakitsanojalle. Eli oikealle, jos ei ole talvella liikenteessä!







Rakitsanojan kammi on melko uusi. Se ei ole kovin iso, mutta sen ansiosta pikkuruinen kamina lämmittää sen nopeasti lämpimäksi. Asetuin taloksi, pilkoin puita ja lämmitin kammin lämpimäksi, tein ruokaa, join teetä ja luin tupavihkoa kynttilän valossa. Muistin myös etsiä kammissa sijaitsevan geokätkön. Harmittelin, että en ottanut puhelimeen laturinjohtoa mukaan, sillä kammissa on pistorasia. Se kuulema toimii. Laskeva aurinko väritti maiseman satumaisen kauniiksi ja yhtään ihmettele, että Sirkka, Itäkairan prinsessa ei pitänyt ajatuksesta, että kammi rakennettiin. Hänestä paikka oli kauniimpi rakentamattomana.

Myöhemmin vierailtuaan kammilla, Sirkka kuitenkin kirjoitti vihkoon, että kammi on hyvä. Taisi olla niitä viimeisiä hänen retkiään Itäkairaan.

Yöllä kun havahduin hereille, pistäydyin ulkona. Ilma oli yllättävän lämmin ja Rakitsanaavan päällä näkyi hennosti reposet. Yritin pokkarikameralla ikuistaa edes jonkinlaisen kuvan.


Rakitsanoja - Korvatunturinmurusta - Korvatunturi - Rakitsanoja


Aamulla satoi vettä. Yritin saada nettiyhteyttä johonkin sääpalveluun, mutta verkkoa ei löytynyt. Illalla oli hetki, jolloin verkkoa oli pienen hetken. Odotin vähän aikaa, puin sadevaatteet päälle, päivärepun selkään ja lähdin kohti ensin Korvatunturinmurustaa ja sitten itse Korvatunturia.

Kammilta lähtiessä ylitetään Rakitsanoja. Pitkospuut ovat luokattomassa kunnossa ja vaati hieman keskittymistä liukkailla pitkoksilla. Veden ottaminen ojasta on myös hankalaa, mutta rauhallisesti toimien se onnistui.


Korvatunturinmurustalle ja rauhanpaalulle on selkeät opasteet. Vesisade loppui pian ja vähän aikaa murustaa tutkiessa ja eväitä syödessä, Korvatunturin korvia peittävä pilvi haihtui pois. Ilo läikähti sisälläni, kun näin Korvatunturin ensimmäisen kerran.


Kiireellä lähdin murustalta alas. Rauhanpaaluopasteen kohdalla käännyin oikealle kohti rajavyöhykettä. Tässä oli pitkä pätkä, jossa ei ollut opasteita. Huomasin siinä vaiheessa, että kännykkäni jäi kammille. Ei auttanut kuin luottaa, että mönkkärin ura oli oikea.

Rajavyöhykkeellä totesin olevani oikeassa paikassa. Tontut opastivat taas siitä eteen päin.


Aurinko paistoi koko sen ajan kun vierailin Joulupukin luona. Tai joulupukki oli lomalla, joku tuuraaja oli kyllä kurkkimassa oven raosta. Kirjoitin vihkoon terveiset, kallion reunalla olevassa huussissa toki piti vierailla, nautin auringon valon hehkusta ja ruskan värittämästä maisemasta.









Palasin Rakitsanojalle samoja polkuja takaisin. Vettä rupesi ripsuttelemaan ja kenkä alkoi painamaan ikävästi. Päätin kulkea loppumatkan sukkasiltaan. Onneksi olin jo jonkin aikaa käyttänyt paljasjalkakenkiä, niin matka eteni hyvin ilman kenkiäkin pehmeällä neulaspolulla.

Ilokseni metsät olivat täynnä täysin madottomia herkkutatteja, joista valitsin yhden täydellisen syötäväksi. Siitä riittikin syötävää kolmeksi kerraksi.




Rakitsanojalle paltessani haistoin jo matkan päähän, että kammissa oli tuli kaminassa. Olikin mukava päästä kuivattelemaan lämpimään. Ilta menikin turinoidessa patikoijan kanssa, jotka olivat seuraavana päivänä menossa Korvatunturiin. Sain kuitenkin nukkua kammissa toisenkin yön yksin, kun muut kulkijat majottautuivat telttaan.


Rakitsanojan kammi - Rakitsat - Vieriharju

Olin lukenut Jouni Laaksosen Pohjois-Suomen vaellusreitit -kirjasta, että Rakitsan kallioinen laki olisi käymisen arvoinen paikka ja että sieltä näkyisi Korvatunturikin komeasti. Kammilta vähän matkaa kuljettua poikkesin mönkkärin uralle oikealle. Vuolaasti virtaavan puron yli, pääsin siltaa pitkin. Katsoin kompassilla suunnan ja lähdin oikaisemaan kohti Rakitsaa vievää rajavartioden polkua. Pidin mielessä, että jos suo tulee vastaan, olen kääntynyt liikaa oikealle. Mutta minähän kaarroin vasemmalle! Vähän aikaa taistelin itseni kanssa, että uskoin kompassin osoittamaan suuntaan ja myönsin olenvani sekaisin suunnasta.

Juuri kun ajattelin olevani suuri vaeltaja tuntemattomassa erämaassa, kuulin ihmisten ääniä. Saavuin polulle, paikkaan johon oli tarkoituskin. Pariskunta seisoi kartan kanssa Rakitsanaavan reunalla. Arvasin oikein heidän lähteneen talvireittiä pitkin siinä risteyksessä josta piti kääntyä oikealle.

Jatkoin polkua pitkin jonkin matkaa. Ennen kuin lähdin kohti Rakitsan huippua, pidin pienen evästauon ja jätin rinkan puunjuurelle piiloon. Merkkasin paikan varmuuden vuoksi maastokartat sovellukseen. Sovellus ja sijainti toimii ilman puhelinverkkoja, joten se on näppärä apu, jos vain kännykän akussa riittää virtaa. Mukanani on myös gps, mutta se ei ole niin ketterä käyttää.

Rakitsat on osittain rajavyöhykkeellä, mutta raja on merkitty selvästi. Laelle pääsi helposti, kun vähän katsoi, mistä lähti kipuamaan. Ylhäältä avautui näkymä koko Rakitsanaapasuon ylitse ja kauas Venäjän puolelle. Korvatunturikin näkyi hienosti. Lännessä taivas alkoi näyttää tummalta kontrastina maiseman kullansävyiselle ruskalle. Oli aika lähteä kohti viimeistä yöpaikkaa.






Vieriharjun saunan kautta takaisin Kemihaaraan


Vierharjussa olikin väkeä vähän enemmän: Tuvassa lisäkseni nukkui yksi ja ulkona teltassa ja riipparissa kaksi. Ilta meni ruokaa tehdessä ja syödessä, iltakävelyllä Palo-Vieriharjulla ja tottakai saunoessa. Seuraavan kerran varaisin mukaan pienen lyhdyn Vieriharjun saunaan, vaikka näkihän tuota kylpeä otsalampun valossakin.

Aamulla siivosin kämpän ja kun olin omat kamppeet saanut rinkkaan, alkoi vähän haikeakin loppumatka kohti Kemihaaraa ja autoa. Pysähtelin monessa kohdassa, etsin tatteja, mutta ei niitä enää näkynyt kerättäväksi. Huomasin monta mukavaa maisemaa ja yksityiskohtaa, vaikka olin vain muutamaa päivää aiemmin kulkenut samaa polkua. Mielenkiintoista seutua, totta tosiaan!

Ja muistin poimia sen geokätkön, jota en malttanut lähtiessä etsiä!








2 kommenttia :