Pyhä-Luosto: Tunturimaisemia toinen toisen perään

12.5.20


Jos mielessäsi on helppo ja vähän pitempi kuin yhden yön vaellus, niin Pyhä – Luoston kansallispuisto sopii siihen mainiosti. Oletko ensimmäisiä kertoja vaeltamassa yksin, haluat kokea mahtavat maisemat koko matkalla, kuljet lasten kanssa, olet epävarma, pystytkö kulkemaan pitkiä matkoja vai haluatko vaan nautiskella? Reitiltä pääsee suht’ helposti pois melkein mistä vaan ja silti pääsee kulkemaan tunturissa upeissa maisemissa suurelta osin ilman hirveää väen paljoutta.

Minulle maisemat ja nautiskelu on se juttu retkillä. Siihen riittävät tunturimaisemat, sopivan pitkät eli aika lyhyet päivämatkat ja hyvät yöpymispaikat. Pyhä – Luoston kansallispuisto tarjoaa näitä kaikkia. Toki sen reilun 30 km voi kulkea ilman yöpymisiä tai yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta ne eivät ole minun juttuni sitten ollenkaan. Jätän kilometrien keräilyt muille ja jään nautiskelemaan muiden mennessä ohi maisemista, valokuvaamisesta, haaveilusta ja siitä, että ”käynpäs vielä kurkkaamassa, mitä tuolla on” tai "mikäs kukka se täällä kiven kolossa kasvaakaan".

Ukko-Luosto - Lampivaara

Aloitin retken Luostolta. Olin yötä pyhällä ja jätin auton luontokeskus Naavan pihaan. Pyhältä kulkee pikkubussi Luoston kautta Rovaniemelle. Sain ”yksityiskyydin” lähes lähtöpisteeseen. Vuonna 2019 kesäkuussa ei ollut vielä Luoston portaat Ukko-Luostolle valmiit, joten alkumatka lähti huoltotietä pitkin kapuamisella tunturin laelle. Alkumatkat tuntuvat aina pitkiltä, mutta silti on tarmoa ja innostusta kulkea.



Lopulta sääasema jo häämötti ensimmäisen etapin näköpiirissä. Vähän alempana on näköalatasanne ikimetsien suuntaan. Jos haluaa kulkea kipuamatta Ukko-Luostolle, voi kulkea tunturin juurella ikimetsässä. Tällä kertaa jätin sen reitin käymättä, mutta Pyhä- Luosto on kyllä niin ihana, että en ihmettelisi, että löytäisin itseni tuolta vielä toistekin.



Ensimmäisen yön suunnittelin pitäväni pyhälammella. Siellä on päivätuvan lisäksi laavu, huussi, halkoliiteri ja telttapaikkoja. Ensimmäisen päivän patikointimatkaksi tulisi silloin noin 10 km.

 

Ennen Pyhälampea sijaitsee Pyhä - Luoston kansallispuiston yksi vetonaula: Lampivaaran ametistikaivos. Koska se on ollut mielessä siitä asti, kun joskus perheeni kanssa vuosia sitten siitä ohi ajeltiin, siellä oli ehdottomasti käytävä. Ametisti on kaunis ja mystinen kivi ja ajatus siitä, että sitä on meillä Suomen maaperässä, on todellakin käytävä tutustumassa, vaikka se vähän maksaakin.

Lampivaarassa on kahvio ja huussi. Juomavettä oli muovisessa hanallisessa kanisterissa. Pääsymaksu kaivoskierrokselle maksetaan kahvilan kassaan. Kaivokselle tullaan hakemaan, jossa on lyhyt esittely.
Ja sitten päästiin itse asiaan eli kaivamaan omaa ametistia. Vaikka se suurin osa ametisteista olisi jälkeen päin sinne heitetty, jalokivien etsiminen on kiehtovaa. Harmaan hiekan seassa, siellä täällä oli kiiltäviä violetteja kiviä. Pieniä ja vähän isompiakin palasia. Ja se halutuinta ja mystistä, shamaanikiveä, silmäni etsivät hanakasti. Ja löysin sen! Shamaanikivessä on tummaa savukvartsia, valkoista lumikvartsia ja violettia ametistia. Hidas kasvuvauhti ja olosuhteiden muutokset kiteytymisprosessin aikana ovat mahdollistaneet tämän harvinaisen kolmivärisen kiven synnyn. Paras aineellinen muisto siltä retkeltä. Sellainen höntti minä olen.

Ametisti saa voimansa ylhäältä, savukvartsi maasta ja lumikvartsi on tasapainottava ja puhdistava kivi. Lampivaara on ollut muinaisten saamelaisten pyhä paikka ja tämä kolmivärinen kivi onkin nimetty shamaanien mukaan, joiden kerrotaan saaneen voimansa näistä kivistä.

Katso myös: Pyhä - Luoston ametistikaivokset


Lampivaara – Pyhälampi

 

Olin hyvissä ajoin Pyhälammen päivätuvalla. Mietin, että jäänkö jo pystyttämään leiriä, vai jatkaisinko matkaa. Oli vasta iltapäivä ja hyvin olisi jaksanut patikoida. Ilma oli lämmin ja siinä tuvan portailla istuessa ja hörppiessä kahvia, päätin kumminkin jäädä siihen yöksi. Oli hiljaista ja rauhallista. Alempana virtasi Pyhäjoki, sellainen pieni. Vesi oli kullankeltaista, jota ei suoraan tehnyt mieli juoda.

 

Myöhemmin paikalle tuli kolmen naisen retkikunta, joiden kanssa tuli iltanuotiolla jutusteltua. Siinä se ilta meni, lettuja paistellessa ja tarinoidessa. He kertoivat tulevansa Pyhältä ja vinkkasivat, että Tiaislaavulla tapasivat kuukkeleita. Voi kuukkelit, sydän sulaa niitä ajatellessa.

Yksi retkeni kohokohta olisi, että tapaisin kuukkeleita. Olen aiemmin nähnyt niitä kaukaa puun latvoissa. Eivät ole tulleet luokseni, vaikka miten olen käsi ojossa ollut tarjoamassa siemeniä - Ovat vain viserrelleet ja kujerrelleet takaisin.

Pyhälampi – Huttujärvi

Olin varannut saunallisen varaustuvan kahdeksi seuraavaksi yöksi. Lähellä olisi ollut myös Huttuloman autiotupa. Ajatuksissa oli leppoisaa illanviettoa saunoen, paistaen pizzaa, nautiskellen viiniä, antaen mielen rauhoittua takkatulta katsoen. Ja kaikki se toteutui.

Reitti kulki Latvavaaran, Kapustan ja Huttutunturin kautta. Jälkimmäisen tunturin huipulla käväisin ja olipas siellä rakkaa. Sieltä näkyi Huttujärvi ja jaloissa jo tuntui, että olisi kiva olla jo perillä. Päätin oikaista moottorikelkkauraa pitkin varaustuvalle ja se olikin ihan hyvä ratkaisu. Ura oli selvä ja alun pienen harhailun jälkeen löysin oikean reitin.

Perille tultuani pumppasin kaivosta raikasta juomavettä.

 
Huttujärven varaustuvan ehdoton valtti saunan jälkeen on sen mahtava takka. Se ei ole varaava, mutta kaunis. Lämmitin saunan, söin hyvin. Laitoin takkaan tulen ja mietin taas kerran, että minulla on kaikki tässä. Sukelsin makuupussiin ja nukuin hyvin.


Retki noitatunturille

Koska olin vielä seuraavankin yön Huttujärvellä, tein päiväretken noitatunturille. Suunnitelmani oli, että jos vaikka polveni olisivat kipeytyneet niin paljon, etten pystyisi kävelemään, voisin viettää lepopäivän tuvalla. Ensimmäisenä patikkapäivänäni yleensä on kaikenlaista remppaa nivelissä ja lihaksissa, mutta siitä ne matkan jatkuessa, ei aina, mutta yleensä, helpottavat.

Pysähdyin Huttuloman autiotuvalla, jossa tapasin naisen, joka oli reissussa myös yksin. Oli ollut rauhallista myös Huttuloman yössä nukkua. Autiotupa on tilava ja oikein mukava ympäristö yöpyä. Kaivon yhteydessä oli lappu, jossa kehotettiin keittämään vesi, mutta tapaamani retkeilijä kertoi juoneensa kaivon vettä keittämättä.





Kuljin Noitatunturin suuntaan aivan Peurakeron ja Laakakeron juurella kulkevaa polkua pitkin. Noitatunturille kääntyvän polun risteyksessä on viitat ja reitti kivikkoisessa maastossa on merkitty. Jos olisin ollut rinkan kanssa matkassa, olisin jättänyt kantamukset viittojen läheisyyteen.

Oli tosi lämmin päivä. Silti matka ylös tunturin laelle sujui verkkaisesti, Antti Tuiskun kappaleen ”Jaksaa jaksaa” päässä soiden. Onneksi selässä oli vain pieni reppu. Kuorinkikuru matkalla pakotti pysähtymään. Aivan maagisen kaunis paikka. Alhaalla näkyi Annikinlampi, kauempana Kultakero maamerkkinään masto. Vaikka oli kesä jo pitkällä, vielä oli iso laikku lunta rinteessä.



Noitatuntunturin laella maisema avautui: Näkyi lähtöpiste Ukko-Luosto sekä päätepiste Pyhä. Maisemaa, jota voisi iäisyyden katsoa.

 

Palasin Huttujärvelle tunturissa alempaa eli pohjoisempaa polkua pitkin. Polku kulki metsässä ja päätin aamulla jatkaa matkaa rinkka selässä kyseistä reittiä pitkin. Ajattelin sen vähän säästävän jalkoja ja matka taittuisi ehkä vähän joutuisammin.

Päivän retki oli hellepäivästä riippumatta onnistunut. Huttujärven kaivon vesi oli edelleenkin kylmää ja sauna lämpisi kuumaksi. Saunan päätteeksi kävin kastautumassa Huttujärvessä, joka on jonkin matkan päässä tuvasta. Ranta on tosi matala mutta ihan riittävän syvä, jotta pääsi kastautumaan, ehkä vähän hyiseen veteen. Tuvan maksuun kuului myös rannassa olevan veneen käyttö, mutta en jaksanut enää lähteä vesille.

Ja mikä se usein miten kaikille maistuu ruuaksi. Pizza. Valmistin vähähiilihydraattisen pizzan kaasukeittimellä päivän päätteeksi. heh heh. On se mahdollista, mutta ei sitä tule tehtyä kuin ihan erikoistilanteissa. Kotitestaamisen lisäksi olen sellaisen tehnyt toisen kerran Kolilla Rykiniemen rannassa.




Ennen unille menoa tuvan pihaan leiriytyi pari riippumattoilijaa. Huikkaisin heille, että sauna on lämmin ja minun puolestani saa siellä saunoa. Oli se sitten luvallista tai ei. Hyvää yötä ja kauniita unia.

 

Huttujärvi – Isokuru

Aamulla pikainen tuvan siivous aamukahvin jälkeen, takkapuiden täydennys ja rinkan pakkaus. Matka jatkui Pyhälle. Matkalla päätin, että seuraava yöpaikka on se Tiaislaavu, jota minulle vinkattiin kuukkeleiden tapaamiseen. Ei minulla ollut mitään varattua yöpaikkaakaan tiedossa.

Karhunjuomalammella oli hulppea päivätupa, jossa keittelin lounaan. Kaikki nuotiopaikat olivat täynnä ihmisiä. Olin siihen asti matkallani nähnyt vain seitsemän retkeilijää. Melkein kaikilla oli rinkat selässä. Vastaan tuli myös paikallinen pariskunta, joka kovin ystävällisesti jäi juttelemaan kanssani. No Lampivaarassa oli muutama päiväretkeilijä lisäksi.

Ihmiset tuulipuvuissaan mulkoilivat minua. Olinko outo näky rinkka selässä? Harvat enää tervehtivät minua. Mokomat turistit. Mietin, miten sitä on kummajainen toisessa porukassa, mutta sitten kun löytää ”omiensa” seuraan… Miten joidenkin kanssa sitä on samalla aaltopituudella heti. Siihen asti melkein jokaisen (rinkka selässä) vastaan tulevan kanssa tuli vaihdettua sananen ja tuli tunne, että en ole yksin, vaikka yksin kuljenkin.


 Lounaan jälkeen jatkoin matkaa kohti Isokurua. Nähtävyyksiä kurun lisäksi ovat Uhriharju ja Pyhänkasteen putous. Paikkoja, joissa tekee mieli pysähtyä vähän pitemmäksi aikaa.



Kun portaat alas Isokuruun alkoi, tiesin, että olin tehnyt oikean ratkaisun, kun lähtöpaikaksi valitsin Luoston. Rinkka selässä oli raskas laskeutua portaita alas, mutta ylös olisi ollut vielä raskaampaa.



Tiaslaavu, tunturiaapa ja paljon odotetut aamiasvieraat

Saavuin hyvissä ajoin Tiaislaavulle. Matka sinne taittui rehevän metsän siimeksessä. Teltalle löytyi paikka, lähteestä sai kylmää vettä ja kun olin ottanut vähän evästä, lähdin iltakävelylle Tunturiaavan luontopolulle. Mukavaa vaihtelua tunturissa kulkemiselle. Keltavästäräkkejä lenteli ja yritin vielä sinirinnankin bongata, mutta tällä kertaa niitä ei sattunut paikalle.





Aamulla leirin laitettuani kasaan ja aamupalaa haukatessani, lähistöltä alkoi kuulua iloista sirkutusta. Tunnistin äänet ja kohta neljän kuukkelin seurue pyrähti lähipuihin. Voi miten olin sitä odottanut koko matkan ja ehdinkin jo luulemaan, etten yhtään kuukkelia näe koko ’kuukkeleiden kansallispuistossa’. Sehän Pyhä - Luoston kansallispuisto on!



Tarjosin linnuille siemennäkkileipää, joita nämä kuukkelit uskalsivat tulla kädestä syömään. Ensimmäinen oli selvästi porukan vanhin, mutta myöhemmin nuoremmatkin uskalsivat tulla lähemmäs. Lopulta nokkelin löysi näkkärijemmani ja lensi muut perässään koko palanen nokassa puuhun. Pitkään ne jaksoivat pyöriä laavun ympäristössä, ja lintujen hävittyä takaisin metsään, minunkin oli lähdettävä jatkamaan matkaa kohti Pyhän luontokeskusta tyytyväisenä todella onnistuneen retken päätteeksi.

https://www.luontoon.fi/pyha-luosto



Lähetä kommentti

Blogin instagram