Luettuani huhtikuussa 2025 Pohjoisten polkujen artikkelin Kristiina Latvalan ja Ali Leiniön hiihtoretkestä Sompioon ja Muteniaan, inspiroiduin itsekin. Päätin nyt kirjoittaa oman tarinani matkasta tuohon hiljaiseen, unohdettuun kylään.
Artikkelin voit lukea Pohjoisten polkujen sivuilta ja Ali Leiniön videon näet Youtubesta.
Veden alle jäi enemmän kuin maa
Kesällä 1967 Sompiossa vallitsi hiljainen tietoisuus: Tämä olisi viimeinen kesä. Vielä kerran suot kukkivat, hillat kypsyivät, ja porot laidunsivat vuosisatoja vanhoilla reiteillään. Vielä kerran vanhat polut veivät kotakentille ja kylänraiteille.
Modernisoituva Suomi tarvitsi yhä enemmän sähköä, joka johti siihen, että Sompio joutui taipumaan suureen muutokseen – pakotettuun, väkivaltaiseen siirtymään. Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen ei ollut vain tekninen hanke: Se oli paikallinen ekokatastrofi ja kulttuurinen tragedia. Se oli historian suurin kerralla tehty maisemanmuutos Suomessa – ja samalla isku saamelaiskulttuurille.
 |
| Kuva: Finna.fi |
 |
| Kuva: Finna.fi |
Entisen saamelaiskäräjien puheenjohtajan Pekka Aikion mukaan ”Altaan alueen ihmisten oikeudet eivät merkinneet mitään, kun luonnonvarat otettiin haltuun.” Yli 600 ihmistä joutui jättämään kotinsa – suurin osa heistä oli saamelaisia. Viisi kylää jäi kokonaan veden alle. Porolaitumet, suot, pyhät paikat – kaikki katosivat järven pinnan alle. Alle jäi Euroopan suurin aapasuo, Posoaapa ja kokonainen kultturialue, Sompio.
Mutenian kylä jäi osin altaan alle. Kyläkummun 11 pihapiiristä jäljellä on enää neljä. Näistä merkittävin on Tapion yli sata vuotta vanha talo ja navetta – hiljainen muistomerkki menneelle maailmalle. Loput kolme ovat jälleenrakennuskaudelta.
 |
| Kuva: Finna.fi |
Kuvassa on Tapion veljekset, Kusti ja Jussi Tapio vuonna 1966. Kuvaaja Urpo Häyrinen. Veljekset istuvat talon portailla, taustalla näkyy toinen rakennus, joen rannalla veneitä ja kanootteja, sekä vähäpuustoista aapasuota ja tunturijono Nattaset. Kusti Tapio oli tunnettu karhunkaataja, joka kaatoi 36 karhua, kun taas Jussi Tapio oli kalamies ja kansanperinteen muistaja.
Museoviraston mukaan Mutenia on valtakunnallisesti merkittävä esimerkki metsäsaamelaisesta asutuksesta, ja se toimii jonkinlaisena aikakapselina. Ehkä siellä voi vielä aistia, miltä elämä Lapin syrjäkylissä näytti ennen tekojärvien aikakautta.
Tänä päivänä Mutenia on Kemijoki Oy:n omistuksessa. Talot ja maat lunastettiin aikanaan omistajiltaan, ja nyt entisöidyt rakennukset palvelevat yhtiön vierailukohteina.
Hiljaisuuden kerrokset
Ilmeisesti Lokan ja Porttipahdan tekoaltaista uutisoitiin vielä 1970- luvulla aika paljon, sillä mieleeni on jäänyt jonkinlainen muistijälki, vaikka olen ollut lapsi. Muistan Lokan tekojärven isona, pelottavana ja ahdistavana asiana, vaikka olisi luullut, että melkein tuhannen kilometrin päässä oleva järvi ei olisi merkinnyt lapselle mitään. Muistan jotenkin ihmisten surun ja vihan. Näihin päiviin saakka Lokka on ollut mielessäni, ei nyt tietenkään joka vuosi, mutta välillä.
Vasta vuonna 2022 päätin vierailla Lokan kylässä. Kävin istumassa pitkään järven rannalla ja katsomassa kaukana kohoavia Nattastuntureita. En tohtinut kierrellä kylässä sen enempää, mutta haluaisin vielä vierailla siellä ihan ajan kanssa.
Muteniaan kuljettiin ennen tekoallasta Vuotsosta Sompiojärven
eteläpuolelta kulkevaa tietä pitkin ja samaa tietä pääsi Lokkaan asti.
Vesi peitti tämän tienkin ja siitä on pätkiä havaittavissa ilmakuvilta.
Lokkaan rakennettiin uusi tie Sodankylästä ja nykyisin Muteniaan pääsee,
kun jatkaa matkaa Nattastuntureille menevää Sompiojärven- ja
Muteniantietä pitkin eteenpäin. Noin neljä kilometriä ennen kylää, tie on
suljettu puomilla, jossa on ajokieltomerkki. Jokaisen oikeudella tietä pitkin saa kävellä, mutta polkupyörällä ei saa ajaa, saati muulla ajoneuvolla.
Vuonna 2023 elokuun alussa kävin yöretkellä Nattastuntureilla ja samalla vierailin Muteniassa. Jätin auton tien sivuun ja jännittynein mielin tallustelin kohti autiota kylää. En ollut ollenkaan varma, saako sinne mennä, mutta en löytänyt mistään kieltoa eikä puomillakaan ollut kuin ajokiellon merkki.
Kylä ei ollut täysin autio. Kourallinen poroja seurasi minua uteliaina, kun lähestyin hiljaisia taloja. Pihalla heiluva tuulimittari osoitti vain lempeää virettä, vaikka uutiset samaan aikaan varoittivat kaikkien aikojen rajuimmasta ukkosmyrskystä. Muu maailma tuntui etäiseltä ja maailman uutiset toisarvoisilta. Mutenian rauha ympäröi minut, kun istahdin punaisen tuvan portaille.
Kylän muistomerkki seisoi keskellä ketoa. Päivänkakkarat ja pietaryrtit lainehtivat vienossa tuulessa. Katselin vanhoja rakennuksia, niiden takana kohoavia pyhiä tuntureita ja Lokan lainehtivaa pintaa pitkään.
Hiljaisuus ei ollut pelkkää levollisuutta. Siinä oli kerroksia — jotakin pidäteltyä, kesken jäänyttä. Kuin kylässä olisi yhä viipynyt näkymätön energia menneestä ajasta, jääneenä paikoilleen, tyhjiöön.
.png)
Lähetä kommentti