Luiron kierros ja Sokosti

Ns. Luiron kierros on vakiintunut reitti Urho Kekkosen kansallispuiston syrjävyöhykkeellä. Reittiä ei ole merkitty maastoon kuin aivan Kiilopään lähettyvillä, mutta polut ovat selkeät, jos ei aivan poluttomille reiteille halua lähteä. 

Käydessäni Rautulammen ja Kotakönkään lenkillä alkukesästä 2023, sain varmuuden lähteä vähän pidemmälle vaellukselle. En ole ollut yli viiden päivän vaelluksella, joten pienoinen positiivinen kutina oli reissuun lähtiessä. Sen verran oli jo kaikenlaista luottamusta tullut omiin erätaitoihin, että turhan jännityksen hävittyä, nautin entistä enemmän patikoinnista. 

Sokosti on ollut mielessäni jo useamman kerran ja olen kerran jo päässyt aika lähelle käydessäni Paratiisikurussa ja yöpyessäni reissun viimeisen yön Pälkimäojan laavulla. Toisella kerralla olin jo rinkkani pakannut viikon vaellusta varten, mutta auto meni rikki. En päässyt edes kotoa lähtemään. Mutta tällä kolmannella kerralla heinä - elokuun vaihteessa päätin pelata varman päälle.

Kiilopää - Suomunruoktu

Jätin auton Kiilopään parkkiin ja kävin hakemassa Suomunruoktun varaustuvan ja Kuuselan kämpän avaimet. Matkaan pääsin hyvissä ajoin aamulla. Oli mukava mennä jo tutuksi tullutta polkua. Vasta jonkin matkaa Niilanpään jälkeen pääsin minulle tuntemattomalle reitille.

Poikkesin Suomunlatvan laavulle (vai mikähän sen nimi olikaan?) evästelemään ja kuivattelemaan. Vettä ripsutteli koko matkan vähän.

Olin hyvissä ajoin Suomunruoktun tuvalla. Asetuin taloksi, laitoin kaminaan tulet ja vaatteet kuivamaan. Illan mittaan yöpyjiä tuli muitakin ja meillä oli oikein mukava ilta rupatellessa niitä näitä.

Suomunruoktu - Tuiskukuru

Aamu oli sateinen. Sääennusteessa oli mahdollinen ukkoskuuro, joten päätin mennä kohti Tuiskukurua suojaisampaa reittiä pitkin. Toivoin ehtiväni etapin ainoalle laavulle Salonlammelle ennen pahinta sadetta ja ukkosta.

Pian Suomunruoktulta lähdettyäni tulin vanhalle ja museoidulle tuvalle. Päätin poiketa tuvalla, vaikka vettä ripeksi ja joen ylitystä varten, piti heittää kengät. 

Jonkin matkan päässä on Aitaojan nuotiopaikka, jonka puukatoksen suojassa pysähdyin hetkeksi pitämään sadetta.

Kolmen kaveruksen mukaan nimettyjen lampien maisemat olivat mukavat. Vettä vain rupesi yhä kovemmin satamaan, niin en pysähtynyt sen enempää niitä ihailemaan. Tuntui, että se ukkonenkin alkoi painaa päälle ja ehdin kuin ehdinkin Salolammen laavulle juuri ajoissa.

Jos jollain laavulla olisi houkuttelevaa yöpyä, niin tällä! Tällä kertaa kokkailin kaasukeittimellä lounaan tilavan laavun suojissa. Ukkosen jyristessä, paikka tuntui turvalliselta ja nautin sateen ropinasta ja kauniin vihreästä maisemasta lammelle päin.

Laavun suojiin ehti myös äiti ja tytär, jotka olivat myös matkalla Tuiskukuruun.

Ukkosen ja sateen väistyttyä, matka jatkui polkua pitkin. En olisi arvannut, kuinka kaunis tämä reitti olikaan! Matkalla olisi ollut monta viihtyisää leiripaikkaa, mutta nyt minulla oli ensisijainen päämäärä päästä Luirolle ja Sokostille mahdollisimman nopeasti.

Tuiskukurun tuvan ympäristö ei ollut kovinkaan viehättävä, mutta muuten toimiva. Teltan sain tasaiselle paikalle, autiotuvassa sai kuivattua märät kamppeet ja huussit hohtivat uutuuttaan. Sepä se riitti tällä kertaa.

Tuiskukuru - Luirojärven nuotiopaikka

Pääsin aamulla jatkamaan matkaa hyvällä säällä. Polkuja risteili pitkin ja poikin, joista yritin valita kivoimmat reitit. 

Ennen Luiroa suunnistin kohti Vasanlyömäpäiden Luiroa lähimmälle laelle. Laelta avautui hienot näköalat Sokostille Luirojärven yli. Kannattaa käydä katsomassa!

Matka alas rantaan oli helppo ja satuinkin sopivasti yhdelle nuotiopaikalle. Päätin kuitenkin katsastaa seuraavan paikan, joka oli ehkä hiukan mukavampi leiriytymiseen. 

Pystytin teltan niin, että näköala teltalta oli Sokostille. Seurasin illan mittaan, kuinka vaaleanpunainen hattarapilvi kerääntyi tunturien päälle. Kova tuuli heilutti telttaa ja sää muuttui harmaaksi, enteillen sadetta.

Luirojärvi

Heräsin aamulla kellon soittoon. Sateen oli ennusteen mukaan alkava kello 6, joten pistin teltan pakettiin ennen sitä, ja matkasin Luiron "retkeilijän paratiisiin" järven toiselle puolelle.

Minulla oli Kuuselan kämppä varattu seuraavaksi yöksi, jonne pääsisin majouttumaan vasta iltapäivästä. Päivästä oli tulossa sateinen, joten pelasin varman päälle, enkä vielä lähtynyt Sokostin huippua tavoittamaan, vaan pakkasin päiväreppuun eväät ja sadevaatteet. 

Katsoin kartasta sopivan reitin ja lähdin kohti Raappanan kammia. Kiertelin matkalla soita hilloja napsien suuhun.

Raappanan kammi oli huonossa kunnossa, mutta silti ulkopuolelta kaunis. Lounastin tällä kauniilla paikalla ja kuuntelin, kuinka taviokuurnat säksättivät puissa.

Kuljin Pälkimäjoen laavulle menevää polkua pitkin, mutta käännyin takaisin päin ennen porokämppää kävellen mönkkäriuraa pitkin. Samalla tuli varmistettua Sokostille menevän reitin alku.

Majoutuin Kuuselan kämppään. Luiron alueella oli paljon yöpyjiä, mutta Kuuselan pikkuruinen, suloinen tupa on sopivasti vähän etäämpänä autio- ja varaustuvasta sekä telttailualueelta. Saunominen Luiron kuuluisassa saunassa ja pulahtaminen useampaan kertaan Luirojärvessä takasi hyvät yöunet.

Luiro - Sokosti - nimetön leiripaikka

Seuraavana aamuna siivottuani kämpän, lähdin kohti Sokostin huippua. Jätin rinkan odottamaan autiotuvan seinustalle. Jos lähdet suoraan kapuamaan tunturiin, etkä siis nouse Jaurutuskurun kautta, ota vettä heti sieltä, mistä sitä saat. Se, mistä itse meinasin ottaa lisää vettä, olikin vain kuiva uoma.

Sokostin huippu on kivikkoinen, joten en ruvennut sen enempää miettimään sopivaa reittiä, vaan menin sieltä, missä maastokartan mukaan polku olisi.

Koska huipulla tuuli todella kovasti, en uskaltanut kuin ryömiä korkeimmassa kohdassa olevan kiven päälle. Näköalat olivat huikeat ja olin onnellinen, että vihdoin pääsin sinne. Muistan kun useita vuosia sitten ajattelin Sokostin olevan minulle totaalisesti saavuttamaton paikka.

Alas tunturista kuljin Jaurutuskurun kautta, joka oli todella kaunis! Taisin lumoutua niin paljon, että en ottanut kuviakaan.

Jätin Luirojärven taakseni vähän haikein mielin. Söin lounaan vielä Kuuselankämpän portailla, mutta lähdin jatkamaan matkaa kohti Lankojärveä ilman aikataulutavoitteita. Seuraavasta yöpaikasta ei tässä vaiheessa ollut vielä tietoa.

Luirojärven jälkeen oleva suo oli märkä ja vaikea ylittää, mutta sain sen kierrettyä kuitenkin kuivin jaloin. Suon jälkeen polku oli selkeä ja helppo kulkea. Peräkkäin sijaitsevat Livikönlammit olivat osittain kuivaneet ja olivat aika jännän näköiset. Ohitin pari telttaa ja rupesin itsekin katselemaan sopivaa leiripaikkaa kellon lähetessä ilta yhdeksää. Sopiva löytyi nimettömän puron varresta, joka oli aika kuiva. Pieni liru kuitenkin siinä virtasi, niin sain otettua juomavettä siitä. Teltalle löytyi suojaisa ja tasainen paikka. Vanhasta leiripaikasta oli merkkinä kivistä ladottu tulipaikka.

Matka Lankojärvelle

Seuraavana päivänä jatkoin matkaa Lankojärvelle. Kahluupaikat löytyivät helposti. Saavuttuani perille, alkoi vettä sataa. Jäin autiotuvan katokseen keittelemään ruokaa ja pohtimaan, jäänkö tupaan yöksi, joka oli lämmitetty saunaksi, vai pystytänkö teltan sateessa.

Paikalla oli kolmen hengen saksalainen kalastajaporukka telttoineen ja varaustuvassa yöpyvät kaksi naista. Päätettiin Oululaisen soolovaeltajanaisen kanssa jäädä lopulta tupaan yöksi.

Lankojärvi - Rautulampi

Lämpimän yön jälkeen matka jatkui Rautulammelle. Matkaa sinne on Lankojärveltä alle 10 km, niin en pitänyt kiirettä, vaan tutkin reitillä olevia joen mutkia ja kallionkoloja.

Teltan pystytin jo edellisellä kerralla katsomaani paikkaa, joka oli kuin  kataja-aidan ympäröimä oma tontti. Rautulampi on siitä mukava lampi, että siinä on helppo käydä uimassa ja kun siinä varmaan usein uimassa käydään, mutaa ei kerry pohjaan, joka uidessa sekoittuisi veteen. Kävin siis uimassa ja pesulla, jonka jälkeen olikin mukava taas viettää leirielämää. 

Sadekuurojen välissä kävin Rautuntureiden päällä, josta sain yhteyden kotiin ja hoidettua arkisia asioita. Kaukonäkymät olivat sykähdyttäviä ja vaikka olin jo viikon ollut reissussa, tuntui ikävältä ajatukselta lähteä pois jo niin tutuksi tulleista maisemista.

Rautulampi - Kuutamokuru - Kiilopää

Sääennustus näytti kovaa sadetta koko päiväksi, joten lähdin hyvissä ajoin liikkeelle. Vaikka sää muuttui jatkuvaksi sateeksi, päätin kuitenkin kävellä viimeisen etapin Kiilopäälle Kuutamokurun kautta. Ajattelin, etten kuitenkaan lähivuosina olisi siellä patikoimassa. Sää muuttui todella huonoksi ja jossain vaiheessa suunnistaminen oli jopa hankalaa. Löysin kuitenkin jonkin polun, jota pikin pääsin lopulta Kiilopäälle.

Kiilopäällä odotti todellinen väenpaljous, joka lähes yksinäisyydessä vietetyn viikon jälkeen oli jonkinlainen järkytys. Paikalla oli 500 suunnistajaa. En tiennyt, että sinä viikonloppuna Kiilopäällä järjestettiin tunturisuunnistuskisat, joten yösijan saaminen hotellista oli mahdotonta.

Palautin varaustuvan avaimen ja maksoin auton parkkipaikkamaksun. Vaihdoin vessassa kuivia vaatteita, ostin mukaan jotain evästä ensihätään ja lähdin ajelemaan kohti auringonlaskua.