Lämpimissä tunnelmissa Lemmenjoella

torstai 28. heinäkuuta 2022


Suomen suurin kansallispuisto, Lemmenjoki, kutsui minua tänä vuonna Saamenmaan vaellukselle. Lemmenjokikin on omanlaatuinen, kuten muutkin kansallispuistot, mutta siellä ihmisen toiminta on jättänyt merkkejä maisemaan huomattavasti. Onhan kullan etsiminen, kaivaminen ja huuhdonta ollut vuosikymmenien ajan merkittävää toimintaa ainakin siihen saakka, kun koneellinen kullan etsiminen kiellettiin vuonna 2020 puiston alueella.

Koska tämä oli ensimmäinen kerta Lemmenjoella, kiersin pääasiassa Kultareitin polkuja käyden kuitenkin vähän syrjävyöhykkeellä. Siitä meinasikin tulla todellinen seikkailu helteen, paarmojen, mäkäräisten, harhaan kävelemisen, tärkeän tavaran kadottamisen ja ukonilman maustaessa matkantekoa. Rinkkakin meni rikki heti alkumatkasta.

Vaikka luonnonsuojelualueisiin ei minunkaan mielestäni pitäisi kuulua ihmisen maisemaa muuttava toiminta, siltikin kullan etsiminen on niin mielenkiintoinen ja romanttinenkin ajatus, ettei se minua häiritse. -Nyt kun koneelinen kaivaminen on kielletty puiston alueella. Ja lääniähän riittää vaeltaa syrjävyöhykkeellä tässä Suomen suurimmassa kansallispuistossa, jos kullankaivuu ei kiinnosta.


Tutustuin kullankaivuun historiaan lukemalla kirjoja esimerkiksi Seppo J. Partasen Kullan ja luonnon kutsu: Lapin kultamaiden opas ja Heikki Kokon Heittiön vaellus sekä katselemalla videoita nykyajan mainareista. Hämmästyi kuitenkin siitä, kuinka pajon maisemassa näkyi näitä kaivoksia. Itse kullankaivajia näkyi vain muutamia: Kolmen hengen porukka meni samalla venekyydillä Kultahaminaan, patikoidessa tuli muutamia mönkkäreitä vastaan ja pois tultua, Ahkun tuvan rappusilla, juttelin yhden, juuri omalle valtaukselleen menevän kullankaivajan kanssa. 

Matka kotoa Lemmenjoelle -yö autossa

 Juhannuksen jälkeen lähdin ajelemaan kohti pohjoista. Säät olivat lämpenemässä ja tiedossa oli sen jälkeen epävakaista säätä. Nukuin ensimmäisen yön autossa Sodankylän liepeillä. 

Mahdun lyhyenä nukkumaan Suzuki Vitarassa, kun kaataa takapenkit nurin. Virittelin ikkunoihin mustat verkkohuput, jotka hieman pimentävät ja estävät hyttystyn sisäänpääsyn avonaisesta ikkunasta. Tuulilasiin laitoin auringon valoa läpäisemattömän suojan. Patjana oli Expedin 7 cm paksu ilmapatja, jonka päälle laitoin pyyhemäisen joogamaton, jonka toisella puolella on liukuestenystyröitä. Peittona oli ihan tavallien täkki ja oma tyyny on paras tyyny. 

Jatkossa mietin tarkemmin, mitä kaikkea otan varalle autoon mukaan. Kaikki ylimääräinen on vain tiellä ja aika vähällä sitä tulee toimeen. Tosin säiden vaihtelusta ja lämpötiloista en päässyt varmuuteen, niin mukana oli takkeja untuvatakista lähtien hellevaatteisiin. Tällä reissulla ei lämmintä vaatetta tarvinnut kuitenkaan ollenkaan.

Olin hyvissä ajoin seuraavana päivänä Inarissa. Pysähtelin autolla katselemaan paikkoja. En ole yksin käynyt Saariselkää pohjoisemmassa. Pidemmäksi aikaa pysähdyin Siidassa, saamelaismuseossa ja luontokeskuksessa Inarin kirkonkylässä. Maksulliseen näyttelyyn kuuluu sisällä olevan näyttelyn lisäksi ulkona oleva alue. Näyttelyssä yhdistyy saamelaisuus, Saamenmaan historia ja luonto yhdeksi kokonaisuudeksi. Tykkäsin näyttelystä todella paljon.

Hissukseen ajelin Lemmenjoelle. Olin varannut iltaveneeseen paikan ja koska olin Njurgulahdessa jo paria tuntia aikaisemmin, ajelin kansallispuiston parkkipaikalle syömään, järjestelemään tavaroita ja autoa ja vilvoittelemaan jalkoja purossa.


Njurgulahti - Kultahamina - Kapsuoja 

Venekyytiin oli lähdössä lisäkseni seitsemän muuta matkustajaa. Matka kesti 1 h 40 minuuttia. Pysähdyimme Ravadasputouksella ja saimme halutessamme käväistä putouksella. Matka jatkui ja yhdessä kohdassa jouduimme kävelemään maita pitkin joessa olevan matalan paikan vuoksi.

Kultahaminassa kävin katsomassa portaiden yläpäässä sijaitsevan tettailupaikan ja vaikka se oli oikein hyvä, oli tasaisia paikkoja runsaasti, huussi ja nuotiopaikka ja tietysti alhaalla Morgamjärvellä uimamahdllisuus, päätin kuitenkin jatkaa matkaa Kapsuojalle.


 


 

Kapsuojalla ei ollut muita yöpyjiä. Pystytin teltan ja söin iltaruuan. Kapsuoja on vuolaasti virtaava pikkupuro, josta alun jännityksen vuoksi suodatin varmuuden vuoksi juomaveden. Myöhemmin suuremmista virtavesistä join suoraan. Mietiskelin, miten tästä jatkaisin. Haaveissa oli vaeltaa öisin kuumuuden takia ja ensimmäinen kohde olisi Morgam Vipus. Jätin kuitenkin tämän Lemmenjoen korkeimman tunturin vielä odottamaan huiputusta, sillä olin aika väsynyt matkustamisesta ja en kokenut turvalliselta lähteä yksin ensin etsimään yllityspaikkaa Lemmenjoesta ja sen jälkeen vielä kapuamaan helteessä huipulle.


 

Kävelin kuitenkin katselemaan mahdollisia ylityspaikkoja huomatakseni olevani taas jossain jyrkässä rinteessä. Vilkaisin karttaa ja olin lähellä jyrkännettä. Käännyin hieman takaisin ja lähdin suuntaamaan kulkua kohti merkattua polkua, joka johtaisi ensimmäiselle kullan löytöpaikalle.


 

Aikani tarvottuani umpimetsässä, löysin polun ja pääsin Morgamojan rantaan, jossa joki oli muutaman metrin levyinen. Kalliossa oli kyltti, mistä oli eka kulta löytynyt ja kultaryntäys Lemmenjoelle alkanut.

Polkua pitkin oli enää vajaa kilometri matkaa takaisin leiriin. Perillä totesin paikan oleavan hiljainen, vain satakieli luritti sadoin eri melodioin. Kävin peseytymässä purossa niin kuin pienessä purossa voi. Vesi oli viileää ja virkisti hikisen päivän jälkeen. Etsin kynää rinkasta löytämättä sitä. Olin varma, että kynä oli mukana, koska vihko oli. Tarkoitus oli kirjoittaa päiväkirjaa, jonka olisin julkaissut tässä blogissa sellaisenaan.

Kapsuojalta Jäkäläpään kautta Mattit Ravadas telttailupaikalle

Aamulla paistelin gluteenittomia marjarouhelettuja stevia sweet chrystallin ja vahvan pikakahvin kanssa. Letut maistuvat aamuisin paremmin kuin munakas, joten miksi kiusata itseään sellaisella ruualla, joka ei maistu. 


 

Aamutoimiin minulla menee yleensä pari tuntia. Kun olin valmis lähtöön ja nostin rinkan selkään ja säätäessäni hihnoja, olkahihnan muovinen solki napsahti rikki. Hetken harmittelin tilannetta, sillä jos en olisi saanut rinkkaa korjattua, olisin joutunut muuttamaan suunnitelmaa. Olin kuitenkin viimehetkellä heittänyt pari pientä nippusidettä rinkaan ja sain toisella kiinnitettyä hihnan paikoilleen. Tuntui hyvältä, kun olin tämän ongelman ratkaissut onnistuneesti!

Matka Morgomojan kultalaan kulki metsäisissä maastoissa. Muutama kullankaivaja tuli mönkkäreillään vastaan. Kultalassa oli pari vaeltajaa saunan terassin varjossa syömässä. Vilvoittelin jalkoja purossa ja täytin kaikki vesipullot ja join vettä runsaasti, sillä seuraavan etapin vedenottopaikat olivat epävarmat. 


 


 


 

Jatkoin matkaa rinnettä ylös. Täällä telttapaikkoja oli myös ylempänä ja sinne johdatti piiitkät portaat. poikkesin polulta ja kuljin Kotaojan vartta. Käväisin katsomassa entistä Flinkin turvekammia. Harmi kun ketään ei ollut kotona, niin en päässyt kyselemään, millaista on kullankaivajan elämä. Kammi oli kuitenkin paikallaan ja vertasin sitä Seppo J. Partasen kirjan kuvaan. Orvokit olivat vaihtuneet muovikukkiin.


 

Palasin takaisin polulle ja pääsin pian avotunturiin. Maisema avautui viimeistään Pellisen laella. Lemmenjoen nimistöön ovat vaikuttaneet vahvasti kullankaivajat ja minusta oli mielenkiintoista verrata maastoa karttaan, katsoa kartasta paikkojen nimiä, lukea näistä ihmisistä ja historiasta ja nivoa ne mielessä yhdeksi tarinaksi. Kaivosrekistelin karttapalvelusta voi katsella myös nykyisiä valtauksia ja niiden omistajia.


 

Oikasin hieman, enkä käynyt Pihlajamäessä. Polku kulki täysin puuttomassa tunturimaisemassa ja koko ajan ylöspäin. Mönkkäriura oli kulunut vahvaksi poluksi. Oli kuuma, oli helle. Flinkin kammin lämpömittari oli näyttänyt +28 astetta. Matka tuntui loputtomalta eikä Karhu korhosen kirjastoa näkynyt, vaikka kuin yritin sitä horisontista vilkuilla. Pysähtelin vähän väliä ja samassa paarmat iskivät kimppuun. Hiki virtasi ja yritin epätoivoisesti muistaa, että tätä tulin tänne hakemaan ja tykkään avotunturista.


 

En ole sattunut räkkäaikaan Lappiin ikinä ennen, vaikka olen heinäkuussakin käynyt vaeltamassa. Itikat jäivät tälläkin kertaan paarmojen ja mäkäräisten varjoon. Syön ympäri vuoden allergialääkettä ja vaelluksen aikana katsoin parhaaksi ottaa tabletin kahdesti päivässä. Illalla teltassa putsasin puremat hyvin ja laitoin ohuen kerrosen hydrocortisonvoidetta. Puremakohdat rauhoittuivat yön aikana ennen seuraavan päivän koitosta. Käytin kyllä aika paljon hyttyshattua, mutta siinä kuumuudessa se tuntui välillä tukalalta.


 

Järkyttävän pitkältä tuntuvat matkan jälkeen pikku mökki häämötti kaukaisuudessa. Pääsin vihdoin kirjaston varjoon. Onhan se jännää kun keskellä ei mitään on jotain sivistykseltä haiskahtavaa. Vähän harmitti paikan sotkuisuus, mutta sain eväät syötyä ja huilattua. 

 

Reitti seuraavaan leiripaikkaan Mattit-Ravadaksen rantaan kulki kohti Jäkälä-äytsiä tunturikoivikossa. Kurun pohjalle oli jätetty vanha kaivinkone esittämään koneellista kullankaivuuta. Loputtomalta tuntuva vaeltaminen päättyi lopulta saavuttuani leiripaikella, jossa olikin jo kaksi telttakuntaa. Tasaisia paikkoja oli useita ja päivätupa oli uusi ja puhdas. Muutenkin kaikki paikat olivat koko kansallispuistossa siistejä eikä roskia ollut missään.


 

Telttapaikka löytyi nopeasti ja se oli sopivan kaukana muista. Päivä oli todella raskas ja kaipasin omaa rauhaa. Kävin juomassa ja täyttämässä vesipullot vuolaasti virtaavassa joessa. Samalla juttelin nuotiopaikalla olevien vaeltajien kanssa. 

Loppuilta kului tuttuun tapaan. Teltta pystyyn, makuualustan täyttö ja makuupussin kaivaminen valmiiksi telttaan. Iltaruuan valmistus ja syöminen. Tiskaaminen.Tavaroiden järjestelyä. jne Nukkumaan käydessä ajattelin kirjoitella päiväkirjaa. Olin kirjastolla etsinyt geokätköä ja lainasin kynää sisältä. Kynä oli unohtunut taskuun, mutta kun en kätköä löytänyt, en tiennyt ettei kynä toimikaan. No, koska se ei toiminut, kirjoituspuuhat jäivät tälläkin erää tekemättä.

Mattit Ravadas - leiriytyminen lähelle Ylempää Ravadasjärveä


 

Aamulla pohdin kuumeisesti, uskallanko lähteä ylimmälle Ravadasjärvelle, koska viimeisimmän säätietoni mukaan, illalla mahdollisesti ukkostaisi. Jälkeen päin ajateltuna, ei olisi pitänyt lähteä, mutta lähdin kuitenkin. Reitin piti olla selvä, polku järvelle olisi, vaikkakaan ei merkattu. Maasto oli mukavaa mäntyvaltaista kangasta. Oikaisinpa pienen matkan kompassisuunnallakin. Pidin taukoa lähteen luona, josta lähti jääkylmä vesi pienenä purona virtaamaan eteen päin lopulta yhtyen Ravadakseen. Pari kertaa jouduin vaihtamaan kengät Skinnerseihin ylittäessäni Davit Ravadaksen yläjuoksuilla. Isoimman ylityksen jälkeen polun piti kaartaa loivasti vasempaan ja jatkua Ravadasjärvelle. En ollut tarkkana ja jatkoin vahvana jatkuvaa mönkkäriuraa. Kävelin ja kävelin. Pidin tauon jonkin männyn juurella ja jatkoin matkkaa kuunnellen, kuuluuko ukkosen jyrinää. Tummia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle.

Kaivoin lopulta kännykän rinkasta, koska kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla jo perillä. Karu totuus paljastui. Olin kulkenut monta kilometriä väärään suuntaan. Polku ei jatkunutkaan kartan mukaisesti, vaan olisi pitänyt huomata pienemmän polun kääntyvän kohti Ravadasjärveä. Samalla huomasin isä-vainaan vanhan ruutupaidan kadonneen. Ajattelin sen pudonneen rinkan hihnan alta.

Käännyin takaisin mielessäni harmitellen sitä, että en ollut tarkempi kartan ja paidan suhteen, mutta myös sitä, että olin ukkosen uhan alla lähtenyt johonkin skutsiin yksin. Takaisin ei ollut kääntymistä, sillä ukkonen ehtisi nousta, ennen kuin ehtisin takaisin edelliselle telttapaikalle.


 

Päätin pysähtyä ensimmäiselle hyvälle paikalle, johon saisin teltan pystytettyä turvallisesti. Joen rannalla oli useita, ilmeisesti kalamiesten leiripaikoja. Tasaisin paikka löytyi noin yhden kilometrin päästä ennen Ravadas järveä joentörmältä tunturikoivikosta. Joki virtasi vuolaana ja rannasta löytyi paikka, johon pääsin kivien väliin kuin tynnyriin kastautumaan. Vesi ei ollut kuumana päivänä jääkylmää, mutta virkisti ihanasti.

Ukkonen erämaassa

Ukkosta oli selvästi ilmassa ja tummia pilviä kerääntyi vähän joka puolelta. Ehdin valmistamaan iltaruuan kaasukeittimellä. Kasasin kaikki kastuvat tavarat teltan eteiseen. Mukana oli kahden hengen Naturhiken Optimus teltta, jossa on hulppea absidi. Teltassa olisi tarpeen tullen voinut viettää sateisen päivän mukavasti. 


 

Sulkeuduin telttaa ja etsin taas kynää. Jostain syystä aivot olivat jossain ihme moodissa, sillä tiesin ja muistin pakanneeni kynän mukaan, mutta en sitä jaksanut järkevästi etsiä. En siis kirjoitellut päiväkirjaa. Unohdin myös kirjan, joten makasin makuupussissa kuunnellen luonnon ääniä. Ukkosen kumina alkoi kuulua ensin jostain kauempaa ja se vähitellen läheni ja läheni. Laskin sekuntteja ja matkoja: nyt se on neljän kilometrin päässä, toiselta tunturilla kolmen kilometrin päässä... Laskeminen loppui siihen, kun näkyi välähdys ja heti perään pamahti ja maa tärähti. Painoin kädet tiukasti korville makuupussin sisässä. Ukkonen kumusi kaiken kaikkiaan kaksi tuntia kahdella tunturilla leirini molemmilla puolilla hiljeten vähitellen.

Ylempi Ravadasjärvi - Alempi Ravadasjärvi - Njurgulahti

Aamulla heräsin riekon narinaan. Päätin sään muuttessa epävakaiseksi kääntyä kävelemään kohti alempaa Ravadasjärveä, koska en halunnut viettää toista ukkosyötä teltassa.

Päätin etsiä kadonneen paidan samalla. Sitä ennen surin tunnearvoltaan mittaamatonta flanellipaitaa, annoin kyynelten valua ja vollotin ihan kunnolla, sydämeni pohjasta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin etsiä se. Tulin polkujen risteyskohtaan, jossa olin kävellyt harhaan. Jätin rinkan puun alle ja jonkin matkaa käveltyä löysinkin paidan puun oksasta roikkumasta. Ihana kun sen löysin. Ylimääräiset kävelykilometrit eivät siinä vaiheessa haitannet yhtään. Olisi harmittanut tosi paljon, jos olisin sen jättänyt sinne!


 

Ravadasniemen telttapaikalle vei hyvä polku ja matka kulki hyvin. Koska pyrin vasta iltaveneeseen, minulla ei ollut mikään kiire. Pysähtelin kuuntelemaan ja katselemaan ympärilleni. Näin suden jäljen polulla mutaisessa kohdassa. Linnut lauloivat joka puolella. Näin kuukkeleita, valkoviklon, koskikaroja ja paljon tunnistamattomia lintuja. Leiripaikalla söin hyvin ja kävin Mattit Ravadaksessa pulahtamassa. Kuivattelin märkiä kamppeita ja oikaisin selkäni. Sateista ja ukkosesta ei ollut tietoakaan.


 

Olin hyvissä ajoin Ravadas putouksella. Kanjonissa kulkeva joki kuohusi jo ylempänä mahtavasti. Alhaalla Ravadasjärvellä vein rinkan venelaiturille. Suunnittelin viettäväni yön Ravadaksen autiotuvassa, jos veneeseen ei mahtuisikaan.

Venettä odottaessani kävin Ravadasjärvessä uimassa. Vesi oli todella lämmintä sinäkin helteisenä päivänä. En kanna uimapukua mukana, vaan käyn uimassa rintsikoissa ja alushousuissa. Pitäisi hommata sopiva uimapuku rinkaan pitemmille vaelluksille, mutta en tähän päivään mennessä ole joutunut käymään retkillä uimassa niin, että olisi ollut muita ihmisiä lähistöllä. No, nyt ehdin kastautumaan veteen niin näin kun laituria kohti lipui kanootti. Ehkä se uimapuku on hommattava :D

Mahduin kourallisen ulkomaalaisia päiväretkeilijöiden kanssa iltaveneeseen ja perille saavuttua Njurgulahteen, kävin syömässä Ahkun tuvassa maukkaan poronkäristysannoksen. Vähän harmitti lähteä pois, kun olin varautunut pitempään vaellukseen, mutta tiesin, että päätökseni oli oikea. Olin helteestä väsynyt ja ukkosyö oli vähän liian jännittävä. Pohdin myös sitä, että vaikka sooloretkeily on omalla tavallaan kivaa, kaipaisin nykyisin myös seuraa ja ihmistä, jonka kanssa jakaa reissussa ilot ja surut ja kauniit maisemat.

Luontoon.fi https://www.luontoon.fi/lemmenjoki




Blogin instagram