Peurojen jalanjäljissä Salamajärvellä

16.9.22

 

"Et ollut salamana perillä" tokaisi mieheni, kun lähetin viestin olevani  määränpäässäni melko myöhään iltapäivällä Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Salamajärven kansallispuiston luontotuvalla Koirasalmella. Matkaan meni tuhottamasti aikaa, sillä "väritin" geokätköilyn merkeissä kuntakarttaa vihreäksi. Reissussa olin elokuun loppupuolella 2022.


Aika monen kunnan läpi tuli ajettua itärajalta poikki Suomen ja etsittyä milloin mistäkin geokätköjä. Suosittuja "naps ja kops" kätköjä ovat ajoreittien läheisyydessä, mutta huomaamattomissa paikoissa olevat kätköt, hautausmaat ja kirkot. Näistä voisikin tehdä joskus oman julkaisun. Monta mielenkiintoista kohdetta ja kaunista maisemaa on tullut geokätköilyn ansiosta nähtyä. Nyt tuli esimerkiksi pysähdyttyä Kivijärvellä Hevoskivellä. https://www.kivijarvi.fi/sivistys/kulttuuritoimi/nahtavaa/muita-nahtavyyksia

 

Luontotuvalla minua ystävällisesti opastettiin eri reiteille ja päätin sinä iltana käydä 7 km pituisen Pahaojan polun Salamanperän luonnonpuistossa. Seuraavana päivänä suunnittelin käyväni 4,3 km pituisen Pakosuon kierroksen. Molemmilla reiteillä on mahdollisuus nähdä metsäpeuroja.

 

Metsäpeurat

Metsäpeurat oli metsästetty Suomessa sukupuuttoon, mutta 1970 - 1980 lukujen vaihteessa Suomeen tuotiin Siberiasta muutamia peuroja, jotka kotiutuivat hyvin ja ovat lisääntyneet yli 1000 päiseksi laumaksi. Ne elelevät kansallispuiston alueella ja niitä on siellä hyvällä tuurilla mahdollisuus nähdä.

 

Pahapuron lenkki



Pahapuron lenkki kulkee metsissä ja suoalueilla. Yritin kulkea mahdollisimman hiljaa, sillä peurat ovat hyvin arkoja. Valitettavasti tällä kertaa näin vain muutamat peuran jäljet ja jätökset, mutta itse peuroja en. Siinä mielessä polku oli pettymys, sillä ei siellä ollut mitään erityistä nähtävää, vaikka muuten oli hyvä kauniissa ilta-auringossa käpsiä polulla.








Matkalla oli suoniittylato, suuria kilpikaarnaisia mäntyjä, isoja mustikoita notkuvat mustikanvarpuja ja pieniä pirunpeltoja. Ne suuret rakkakivikot ovat Vaatimen kierroksen varrella. Kangasjärven rannalla on pöytä ja penkit, mutta ei huussia eikä nuotiopaikkaa. 

Linkki esitteeseen: https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/salamajarvi-pahapuronlenkkifin.pdf

Pakosuon kierros

Seuraavana aamuna lähdin kävelemään Pakosuon ympäri. Tämä reitti olikin jo paljon mielenkiintoisempi kuin Pahapuron lenkki, vaikka peuroja ei tälläkään kertaan näkynyt. Maisemat olivat enimmäkseen suota, välillä polku nousi suosaarekkeisiin ja kulkipa polku pienen suolammen rannassakin.

Lähellä parkkipaikkaa, noin puolenkilometrin päässä, on Sysilammen taukopaikka. Pihapiirissä on autiotuvan lisäksi varaustupia ja niihin kuuluva sauna rannassa. Pihalla oli nuotiopaikka ja kaivo.

https://www.luontoon.fi/salamajarvi















Lähetä kommentti

Blogin instagram